Tuija, 31, häpesi ja ahdistui jo ennen lähikauppaan menoa – peliongelman pahimmassa vaiheessa perheen ruokarahat menivät suoraan marketin peliautomaattiin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tuija, 31, häpesi ja ahdistui jo ennen lähikauppaan menoa – peliongelman pahimmassa vaiheessa perheen ruokarahat menivät suoraan marketin peliautomaattiin

Tuija Pekkala on selättänyt peliongelmansa. Nykyisin elämä hymyilee.

Tuija Pekkala on selättänyt peliongelmansa. Nykyisin elämä hymyilee.

Julkaistu: 31.10. 10:00

Tuija Pekkala hävisi peliautomaatteihin ja netti­pokeriin 200 000 euroa. Ensikosketus peliauto­maatteihin tuli teini-iässä. Nykyään hän on päässyt peliriippuvuudesta eroon.

Aluksi Tuija Pekkala uskoi, että pelaaminen olisi tie onneen. Paremmille tienesteille. Kuitenkin jo varhain riihimäkeläinen nainen huomasi, että valittu tie johtaisikin helvettiin – henkiseen ja taloudelliseen kärsimysnäytelmään.

Alle parikymppisenä iskenyt pelihimo sysäsi ensin kaupan kassalla ja sittemmin lähihoitajana työskennelleen Pekkalaan peliriippuvuuteen, ja lopputulos oli karu: seuraavien kymmenen vuoden aikana Pekkala hävisi muun muassa rahapeliautomaatteihin ja nettipokeriin yhteensä peräti 200 000–250 000 euroa.

– Kaikkein tuskallisemmassa vaiheessa ajattelin, että kuolema olisi parempi juttu kuin pelihimojen kanssa eläminen, nyt 31-vuotias Tuija Pekkala kertoo IS:lle.

Suomessa monopoliasemassa olevan Veikkauksen toiminta on viime kuukausina kuohuttanut kansalaisia.

Kohua ovat synnyttäneet esimerkiksi Veikkauksen rahapelimainonta ja rahapeliautomaattien sijoittelu.

– Ensi kosketukseni rahapeleihin tapahtui jo teini-iässä RAY:n rahapeliautomaatteja pelaamalla, ja kun täytin 18 vuotta, se oli menoa oikeastaan saman tien, Sairaus lähti kuljettamaan nopeasti. Pelasin sittemmin erilaisia Vekkauksen ja kansainvälisten rahapeliyhtiöiden pelejä täysin pakonomaisesti.

– Erityisesti nettipokeria, jonka avulla olin uskonut voivani tehdä rahaa, nyt kolmisen vuotta pelaamatta ollut Pekkala kertoo.

– Pelaaminen alaikäisenä oli helppoa, sillä kukaan ei valvonut, minkä ikäiset esimerkiksi rahapeliautomaatteja pelasivat.

Kuvituskuva

Kun pakonomainen pelihimo otti vallan Pekkalasta, kankkulankaivoon eivät menneet ainoastaan palkasta kertyneet tulot.

Nuori nainen tarttui pikavippeihin ja kulutusluottoihin. Ensimmäisen runsaan 30 000 euron velkapottinsa hän sai kuitattua läheisensä taloudellisella tuella. Itse riippuvuutta se ei poistanut, päinvastoin.

– Läheiseni tukivat, koska eivät halunneet minun menettävän luottotietojani. Arvostin tietysti heidän elettään, mutta salakavalaa peliriippuvuussairautta kärsivälle se oli samalla tavallaan lupa pelata enemmän.

– En usein uskaltanut edes mennä kauppaan, koska tiesin löytäväni itseni pelaamasta rahapeliautomaatteja. Kun menin lähikauppaan ostamaan ruokaa perheelleni, tunsin jo etukäteen valtavaa häpeää ja ahdistusta. Halusin ostaa ruokaa perheelle, mutta usein ruokarahat oli tuhlattu jo peliautomaateille päästyäni.

Syntyi uusi kymmenientuhansien eurojen velkapotti. Luottotiedot paloivat, ja töistä tuli potkut. Alkoi lähihoitajaksi opiskeleminen, mutta pelaaminen jatkui edelleen.

Lopulta Pekkala hakeutui Avominne-klinikoiden peliriippuvuushoitoon.

– Se oli pysäyttävä hetki, kun sain ensimmäistä kertaa kuulla, mistä peliriippuvuudesta oikeasti on kysymys. Saamani tieto riippuvuussairaudesta, kokonaisvaltainen ja ammatillinen toipumiskeskeinen hoito sekä vertaistuki pelastivat minut – kuten useimmat muutkin toipumisvaiheeseen päässeet peliriippuvaiset, Pekkala sanoo.

– Ymmärsin, että en ollut huono ihminen, vaan että nimenomaan sairauteni oli aiheuttanut typerää ja holtitonta käyttäytymistä.

Tätä nykyä Pekkala työskentelee peliriippuvuus- ja päihdeohjaajana päihdeklinikka Avominnessa Riihimäellä, ja myös siinä sivussa lähihoitajana. Hän kertoo voivansa hyvin.

Kuvituskuva

Hän kannattaa aiemmin kuluvana vuonna tehtyä aloitetta Veikkauksen peliautomaattien poistamiseksi kaupoista ja huoltoasemilta.

– Peliautomaattien salliminen tietyissä suljetuissa tiloissa, kuten kasinoissa, ei parantaisi ketään peliriippuvaista, mutta se auttaisi ennaltaehkäisemään uusien sairauksien syntymistä. Peliautomaattien sijoittaminen kassojen läheisyyteen esimerkiksi marketeissa on Veikkaukselta vastuutonta toimintaa.

– Veikkauksen voittopotista olisi syytä jakaa nykyistä enemmän resursseja toipumiskeskeiseen tulokselliseen peliriippuvuushoitoon, jotta jokaisella olisi samanlaiset mahdollisuudet saada apua sairauteensa sekä peliongelmien ennalta ehkäisyyn.