Ylilääkäri Hannu Lauerma HS:lle: Suomessa on viisi ihmistä, joita ei koskaan pitäisi päästää pois vankilasta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ylilääkäri Hannu Lauerma HS:lle: Suomessa on viisi ihmistä, joita ei koskaan pitäisi päästää pois vankilasta

Ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan ei välttämättä ole hyvä, että kaikki vangit saavat Suomessa uuden mahdollisuuden.

30.10.2019 7:49

Suomessa kaikki elinkautisvangit vapautuvat joskus, vaikka arviossa lukee, että väkivallan riski on suuri. Ylilääkäri Hannu Lauerma sanoo Helsingin Sanomille, että ei ole välttämättä hyvä, että kaikki vangit saavat uuden mahdollisuuden.

Esimerkiksi Norjassa tilanne on toinen. Siellä massamurhaaja Anders Behring Breivikiä ei tarvitse vapauttaa koskaan.

– Sanoisin niin, että asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee sellainen käsitys, että on olemassa hyvin pieni ryhmä ihmisiä, joita ei tulisi koskaan päästää pois vankilasta, Lauerma sanoo lehdessä.

Lauerman arvion mukaan tähän ryhmään kuuluu noin viisi ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan heitä on jopa kaksikymmentä.

Lauerma ei kuitenkaan kannata, että ihmisille langetettaisiin jo oikeudenkäynnissä ikuinen vankeusrangaistus. Hänen mielestään tilannetta olisi hyvä arvioida muutaman vuoden välein.

– Joidenkin arvioitavien kohdalla kaikki on epävarmaa, mutta on myös tapauksia, joissa kaikki mittarit näyttävät yksiselitteisesti punaista.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 200 elinkautisvankia. Elinkautista istutaan keskimäärin 14,5 vuotta. Kun elinkautisvanki on istunut 12 vuotta, hän voi anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta. Myös tasavallan presidentti voi käyttää armahdusoikeuttaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?