Lapsi meni vessaan ja alkoi kiljua – perheenäiti kauhistui espoolaisesta pöntöstä tuijottanutta otusta: ”Pyrki kauhomalla ylöspäin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lapsi meni vessaan ja alkoi kiljua – perheenäiti kauhistui espoolaisesta pöntöstä tuijottanutta otusta: ”Pyrki kauhomalla ylöspäin”

Hämmästys. Säikähdys. Suuret nappisilmät tuijottivat tapiolalaisen kerrostalonasunnon vessanpöntöstä.

Julkaistu: 29.10.2019 6:15

”Luonnon monimuotoisuutta voi olla näinkin urbaanissa ympäristössä, ja uhanalaisia lajeja.”

Luonto tuli enemmän kuin hätkähdyttävän lähelle alunperin puutarhakaupungiksi rakennetussa Espoon Tapiolassa.

Viikon takainen tapaus täyttää kaikki urbaanin legendan tuntomerkit, paitsi, että se on totta: tapiolalaisen lapsiperheen kerrostaloasunnon vessanpöntössä uiskenteli liito-orava.

Liito-orava oli elävä.

– Olimme tulleet kotiin ja söimme ensin. Sitten lapsi meni vessaan ja kohta kuului kiljahdus, äiti tuu kattoo, nainen kertoo.

Kylpyhuoneessa lapsi tuijotti pönttöön, josta joku katseli vastaan.

– Siellä oli karvainen eläin, joka pyrki kauhomalla ylöspäin, nainen kuvailee.

Vessanpöntön liukkaus esti muukalaista pääsemästä kuiville.

Naisen ensireaktio oli – kuten kenellä tahansa vastaavassa tilanteessa – kauhunsekainen hämmästys tai hämmästyksensekainen kauhistus. Eletty elämä ei vielä alkanut pyöriä filmin lailla mielessä, mutta kylläkin eläinkirjojen sivut.

– Mietin, mikä se on, ja mitä minä teen.

Vessan vetäminen ei tullut kyseeseen. Se ei käynyt naisella edes mielessä.

Pöntön vähäisen avovesialueen aiheuttaman mittakaavaharhan vuoksi vieraan oikea koko ei heti hahmottunut.

– Se näytti valtavan isolta, koska märkänä ja karvaisena kelluessaan ja räpiköidessään se täytti koko pöntön, nainen sanoo.

Hämmästys. Säikähdys. Suuret nappisilmät tuijottivat tapiolalaisen kerrostalonasunnon vessanpöntöstä.

Ensimmäiseksi tuli mieleen rotta, kauhutarinoiden klassinen viemärirotta, vaikka asunto ei sijaitse alakerrassa.

Nainen haki avuksi naapurinsa. Yhteistyöllä ja kättä pitemmäksi otetun vessaharjan avulla karvainen uimari saatiin keploteltua pöntöstä kylpyammeeseen. Siellä sitä saattoi tarkastella kokonaisvaltaisemmin.

Rotta saatettiin sulkea pois. Siimahäntä puuttui. Lepakkokaan se ei ollut. Marsukin ehti käydä mielessä, koska vieraan viiksikarvat olivat pitkät.

Lopputulema oli liito-orava.

– Se oli oravannäköinen, mutta ei mikään punertava perusorava, vaan isosilmäinen ja harmaanvalkoinen veijari. Ja isot ”kädet” suhteessa vartaloon, nainen kuvailee.

Jälkimmäinen tuntomerkki viittasi liitopoimuihin, jonka avulla liito-orava kykenee liitämään jopa 50 metrin matkoja puusta puuhun. Kysymys on nimenomaan liitelystä, ei lentämisestä.

Pieni vieras vaikutti uupuneelta ja paleli. Se huuhdeltiin lämpimällä vedellä ja käärittiin pyyhkeeseen odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

– Soittelimme kaikkiin mahdollisiin instansseihin selvittääksemme, mitä sille pitäisi tehdä, nainen kertoo.

Noutajaa ei löytynyt, eikä hoitopaikkaa, ei pieneläinklinikalta eikä pelastuslaitokselta.

– Saimme vain ohjeeksi katsastaa sen kunto, ja jos se oli kunnossa, vapauttaa se luontoon.

Konsultaatioiden aikana vieras alkoi piristyä.

– Silloin iski uusi paniikki, että mitä jos se alkaa lennellä, nainen naurahtaa.

Ajatus ympäri huoneistoa verhotangosta toiseen välillä kirjahyllyllä tai jalkalampun päällä levähtäen etenevästä liito-oravasta ei koomisuudestaan huolimatta ole kenenkään näkemys rauhallisesta koti-illasta.

Todelliseksi painajaiseksi nainen luonnehtii ajatusta, että ”vessanpöntöstä nousee joku otus, jota ei tunnista”.

– Tämä opetti laittamaan kannen aina kiinni!

Vaikka Suomi on ämpärien luvattu maa, tällä kertaa sellaista ei löytynyt ensi hätään.

– Saimme sen sitten ammeesta sellaiseen kartiomaiseen lasiseen kukkavaasiin ja lehti päälle, nainen kertoo.

Vieras oli riittävän pirteä, jotta sen palauttaminen luontoon saattoi alkaa. Kerrostalon vierestä alkaa metsäyhteys, vihreä käytävä, joka johtaa suurempaan metsään.

– Laskimme sen ulkona maahan ja hetken päästä se kapusi puuhun, nainen kertoo.

– Kova huoli meillä oli, miten se pärjää.

Oli pimeä, kostea syysilta. Pimeys on liito-oravalle kuin päivä ihmiselle. Yön eläjällä on suuret silmät.

Jäljellä oli vielä kysymys, miten liito-orava oli joutunut tapiolalaisen kerrostaloasunnon vessanpönttöön?

Ulkokautta vai sisäkautta? Oliko se sukeltanut vai liitänyt?

Jälkimmäinen vaihtoehto saatettiin sulkea pois, sillä pöntön kansi oli ollut kiinni. Eikä rappukäytävässä kerros kerrokselta ylöspäin liitelevä liito-orava muutenkaan vaikuttanut uskottavalta ajatukselta. Puhumattakaan siitä, miten se olisi päässyt kulkemaan ovesta.

Kylpyhuoneessa ei ole tuuletusikkunaa, jonka kautta liito-orava olisi voinut tupsahtaa sisään, ja esimerkiksi liukastua saippuaan.

Toisaalta liito-orava ei ole vesieläin.

Arvoitus kuitenkin ratkesi.

– Kävi ilmi, että siellä rakenteissa kulkee ilmanvaihtoputki, nainen kertoo.

Ilmanvaihdosta oli yhteys vessan putkistoon.

– Se ei ole tajunnut, mihin on hypännyt, on pudonnut, ja sukeltanut sitten vesilukon lävitse pönttöön, nainen pohtii.

Nainen toivoo, että erikoinen tapaus opettaa taloyhtiöt huolehtimaan ilmanvaihtoputkien ja huohotusputkien aukkojen suojaamisesta verkotuksella, ettei vastaavanlaisia yllätyksiä enää pääse tapahtumaan.

Muitakin eläimiä voi olla liikkeellä kuin liito-oravia, joka on pääkaupunkiseudulla harvinainen asukas. Asiantuntijoiden tekemisissä selvityksissä sitä on viime vuosina löydetty eri puolilta aluetta, jopa Malmin lentokentän reunapuista.

Ilahduttavana nainen pitää liito-oravan esiintymistä Tapiolassa.

– Luonnon monimuotoisuutta voi olla näinkin urbaanissa ympäristössä, ja uhanalaisia lajeja. Kannattaa säilyttää puustoa ja metsäkaistaleita, kun tehdään kaupunkisuunnittelua, nainen sanoo.

– Mutta jos luonto ei saa tarvitsemaansa tilaa, se saattaa vahingossa tunkea vaikka pöntöstä sisään, nainen lisää.

Liito-oravan ensimmäisenä löytänyt lapsi toipui nopeasti.

– Silloin samana iltana hän pyysi vielä äitiä mukaansa vessaan, mutta menee taas jo reippaasti yksin.

Nainen toivoo, että liito-orava osasi palata kotikoloonsa, tosin yhtä traumaattista kokemusta rikkaampana, ja sillä on kaikki hyvin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?