Pieni Lestijärven kunta nousi otsikoihin Britanniassa – ”Suomalaiskylä maksaa kuntalaisille vauvojen saamisesta”

Julkaistu:

Lestijärvi tuli vuonna 2012 käännekohtaan, kun kuntaan syntyi vain yksi vauva.
Britannian yleisradioyhtiö BBC on noteerannut Suomen maaseudun kunnista tutun vauvarahan.

Kyse on kunnan perheelle maksamasta rahallisesta palkkiosta, jonka perhe saa lapsen syntymästä ja siitä, että lapsi kasvatetaan paikkakunnalla.

Video on otsikoitu ytimekkäästi: ”Suomalaiskylä maksaa kuntalaisille vauvojen saamisesta”.

BBC:n videoryhmä on matkannut Lestijärvelle Keski-Pohjanmaalle, jonka kerrotaan kärsivän väestön vähenemisestä, kuten koko Suomen maaseudun.

Kunnanjohtaja Esko Ahonen kertoo videolla, että 725 asukkaallaan Lestijärvi on Manner-Suomen toiseksi pienin kunta.

Videolla kerrotaan, kuinka kunta tuli vuonna 2012 käännekohtaan. Silloin koko Lestijärvelle syntyi vain yksi lapsi.

– Se oli kaikille herätys, että mitä tässä voi tehdä, kertoo opettaja Paula Jokela videolla.

– Sitä menoa meillä ei olisi kohta ollut koulua. Se oli sellainen pysäyttävä kohta.
Ratkaisuksi Lestijärvi päätti alkaa maksaa vauvarahaa, joka on yhteensä 10 000 euron arvoinen. BBC:n videolla kerrotaan, että perhe saa 1 000 euroa jokaisesta vuodesta, jonka lapsi asuu paikkakunnalla. 10 000 euroa jakautuu näin ollen siis 10 vuoden ajalle. Rahaa saa tällä hetkellä noin 60 perhettä.

Kunnanjohtaja Ahonen selittää, että maksu katkeaa heti, jos paikkakunnalta muuttaa pois, eikä ala uudelleen, vaikka lapsi muuttaisikin takaisin.

Videolla esiintyy myös Kerttu-niminen tyttö, joka oli ainoa vuonna 2012 Lestijärvelle syntynyt lapsi. Kerttu on nyt ykkösluokalla ja hänellä on vain kaksi luokkatoveria.

Ensimmäiset vauvarahan aikana syntyneet lapset ovat jo esikoulussa. Heitä on 12.

Videolla todetaankin, että vauvarahan positiivinen vaikutus on jo näkynyt.

Lopussa kerrotaan vielä synkät statistiikat Suomen syntyvyydestä. Se oli historian pienin vuonna 2018 ja tippunut joka vuosi vuodesta 2010 asti.