Kaksi suomalaista löytyi kuolleina hyteistä – Tallink Siljalta kiistetään huhut rymyristeilystä: ”Toki ihmiset ovat olleet juhlatuulella”

rac

Julkaistu:

Tallink Siljan mukaan viikonloppuinen Tallinnan-risteily, jolla kuoli kaksi suomalaista, ei ollut poikkeuksellisen railakas.
Sosiaalisessa mediassa liikkuneiden huhujen ja joidenkin risteilyllä läsnäolleiden henkilöiden mukaan Silja Europan lauantainen risteily olisi ollut poikkeuksellisen rauhaton ja riehakas.

Aamuyöllä laivan hyteistä löytyi kuolleena kaksi parikymppistä suomalaista matkailijaa.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kiistää väitteet.

– Kyseessä oli tietysti lauantai-illan lähtö ja laivalla oli paljon matkustajia, kuten viikonloppuisin yleensä. Meidän tietojen mukaan siellä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen paljoa järjestyshäiriöitä. Toki ihmiset ovat olleet juhlatuulella lauantai-iltaa viettämässä, Nöjd sanoo.

Nöjdin mukaan kuolintapaukset on käsitelty Tallinkilla sisäisesti. Tällä hetkellä laivayhtiö odottaa Viron poliisilta tietoa nuorten kuolinsyistä.

– Eri osastoilla on käyty keskustelua, ja katsotaan omaa toimintaa ja toimenpiteitä läpi, Nöjd kertoo.

Kuolintapaukset eivät näkyneet suurimmalle osalle laivan matkustajista lainkaan. Nöjdin mukaan kuolintapausten yhteydessä pyritään toimimaan hienovaraisesti, uhreja ja heidän läheisiään kunnioittaen.

– Toimitaan totta kai niin, että mahdollisimman paljon pyritään suojelemaan näiden menehtyneiden henkilöiden yksityisyyttä. Missään nimessä ei lähdetä mitään yleisesti kuuluttamaan tai kertomaan asiasta, Nöjd sanoo.

Nöjdin mukaan laivan henkilökuntaa tiedotetaan tällaisissa tapauksissa sen verran kuin heidän tarvitsee tietää.

– Kyllä laivan henkilökunta tietysti tietää, mitä heidän työpaikallaan tapahtuu, Nöjd sanoo.

Nöjdin mukaan Tallink tekee Viron poliisin kanssa yhteistyötä tapahtuman tiimoilta siinä määrin kuin on tarvetta.

– Annamme heille kaiken heidän tarvitsemansa faktan ja toimimme heidän ohjeidensa mukaisesti, Nöjd sanoo.