Helsingin Sanomat: Varusmieskoulutukseen uusi tehtävä: kaatuneiden huoltomies - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Helsingin Sanomat: Varusmieskoulutukseen uusi tehtävä: kaatuneiden huoltomies

– Ei tarvitse pelätä, että sellaiseen joutuu tahtomattaan.

Karjalankannakselta löytyneitä suomalaisia sotavainajien jäänteitä Viipurissa odottamassa tuomista Suomeen vuosi sitten.­

21.10.2019 3:18

Puolustusvoimat ryhtyy kouluttamaan varusmiehiä kaatuneiden huoltomiehiksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Kaatuneiden huoltomiehen tehtävä on huolehtia taistelussa menehtyneen ruumiista. Siihen kuuluu ruumiin säilöminen, kuljettaminen ja hautaaminen.

HS:n mukaan viikon mittaisen kaatuneiden huoltomiehen koulutuksen voi saada huoltopalvelualan kuuden viikon erikoiskoulutusjaksolla. Koulutuksen on tarkoitus alkaa 2021.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kenttärovasti Timo Waris kertoo HS:lle, että koulutukseen valitaan vain pieni osa jokaisesta saapumiserästä.

– Kaikkiin tehtäviin valitaan henkilöt soveltuvuuden mukaan. Ei tarvitse pelätä, että sellaiseen joutuu tahtomattaan, Waris sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?