Kommentti: Lehti­kuvaajaa auttoi kuudes aisti – alansa legenda paljastaa miten monet suomalaisille tutut kuvat syntyivät

Julkaistu:

Perjantaina julkaistiin kirja lehtivalokuvaaja Peter Janssonin urasta. Tilanne päällä! on huikea matka menneisyyteen, kirjoittaa toimittaja Tuomas Manninen.
Tamminiemi, loppukesä 1986.

Ulkoilulla ollut presidentti Urho Kekkonen ei halua palata portista. Avustaja työntää Kekkosta autoon, pukkaa karatelyönnin vatsaan, jotta Kekkonen taipuisi takapenkille ja sanoo ”ja nyt lähdettiin Kajaaniin”.

Kohtausta todistaa lehtikuvaaja Peter Jansson. Hän on paikalla myös sinä yönä, kun vanha presidentti kuolee. Henkilökunta sytyttää kello yhdeltä valot kaikkiin huoneisiin ja ”Tamminiemi loistaa pimeässä kuin lumilyhty”, Jansson kuvailee. Pari tuntia myöhemmin Jansson ottaa kuvan, jossa vainajaa siirretään ambulanssiin.


Presidentinlinna, 6. joulukuuta 2001.

Lehtereiltä putoava tunnistamaton esine on osua presidentti Tarja Haloseen. Adjutantti nappaa sen taskuunsa. Helsingin Sanomat mainitsee tapauksen uutisessaan. Enää se ei ole unidentified flying object, kuten sanotaan, sillä aika on kypsä paljastaa kohteen olleen lehtikuvaaja Janssonin puvun etutaskusta karanneet silmälasit.

Sillä kertaa Jansson oli siellä, missä muutkin kuvaajat. Aina näin ei ollut. Sanonnan mukaan kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, tuhmat tytöt minne vain. Sama pätee lehtikuvaajiin.

Jansson pääsi melkein mihin vain. Ja kun oli päässyt, jaksoi vaania kuin leopardi oksalla.


Yleensä riittävän kauan. Paitsi silloin, kun vankikarkuri Ilpo Larhan panttivangit pääsivät karkuun Lahdessa. Sen kuvan otti 14 tuntia vaanineen Janssonin nukkumaan vapauttanut IS-kollega, mutta kuvausoksa oli Janssonin löytämä kerrostaloasunto.

Paras saalis oli uutiskuva, jota muilla ei ollut. Jos röyhkeydellä tarkoitetaan tavoitteellista rohkeutta, Jansson oli röyhkeä. Joskus sattui ja tapahtui, käsirysyäkin, mutta tuhmasti tuhma Jansson ei ollut, vaan ”vilkas, uhmaileva, kokeileva, seikkailunhaluinen, itsekeskeinen ja hajamielinen”.

Näillä Jansson kuvaili itseään työnhakukirjeessä. Hänet tuntevat allekirjoittavat joka ikisen adjektiivin. Harva on noin tarkkasilmäinen katsoessaan peiliin. Se kertoo arvostelukyvystä ja havaintokyvystä.

Yksi puuttui: sanavalmis, puhelias. Kamerassa on suljin, mutta uutiskuvaajalle on lisäavu saada suunsa auki. Jansson sai. Seinäruusu kamera kaulassa jää ilman kontaktipääomaa, joka kasvaa korkoa. Jansson tunsi kaikki, ja hänet tunnettiin.

Suuria uutisia ja arkoja aiheita lehti­kuvaajan silmin on Docendon perjantaina julkistaman kirjan ala­otsikko. Teoksen nimi on Tilanne päällä!

Se kertoo lehti­kuvaaja Peter Janssonin, 67, vuonna 1974 alkaneesta ja 2015 eläkepäiviin päättyneestä urasta lehtikuvaaja, ensin Hufvudstadsbladetissa, sitten Lehtikuvassa ja vuodesta 1986 freelancerina. Jansson kuvasi paljon Ilta-Sanomille, jossa hänet tunnettiin lempinimillä Petteri ja Mestari.

Kirjan kirjoittanut muutamaa sukupolvea nuorempi journalisti Pasi Kivioja, 45, tutustui Janssoniin työskennellessään Ilta-Sanomissa vuosina 2000–2009. Kivioja kertoo projektin alun olleen lähes shokki.

– Kokenut toimittaja näkee urallaan paljon, mutta free-kuvaajalla se määrä on potenssiin viisi. Tarinoita oli valtavasti, toinen toistaan kiinnostavampia.
Kivioja on entinen Julkisen Sanan neuvoston varapuheenjohtaja, ja iltapäivälehtien ja median murroksesta väitellyt tohtori. Janssonin uran kautta Kivioja käsittelee mediatabuja, aiheita, joista keskustellaan alan piirissä koko ajan ja joista lehtien lukijoiden olisi hyvä tietää enemmän. Mitä julkaistaan, miten julkaistaan, mitä ei, miksi ei.

Tai miksi Sauli Niinistöä ja Teemu Selännettä käsitellään silkkihansikkailla?


Jansson kuvasi paljon politiikkaa. Tässä hänen listansa Top3 poliittiset linssiluteet: Matti Ahde, Ilkka Kanerva, Pertti Salolainen, paitsi kun Kanervan selkä petti eduskunnassa ja tarvittiin ambulanssia.

Isokokoisella Paavo Lipposella oli tapana kävellä päin kuvaajia, jotka oppivat väistämään. Oli pakko. Paljon parjattu Paavo Väyrynen oli Janssonille aina asiallinen, ystävällinen ja huumorintajuinen.

Koivisto oli faktapresidentti, joka otti presidenttiyden vähän liiankin vakavasti”, Jansson luonnehtii. Hongkongissa Koiviston monotoninen puhetapa teki Janssonille tepposet. Hän nukahti lehdistötilaisuuden eturiviin ja sai ankarat moitteet UM:ltä.

Pentti Arajärven kuvaaminen oli haaste, koska tämän silmät menivät kaikilla suljin­ajoilla aina kiinni. Sama vaiva oli Janssonin esimiehellä Lehtikuvassa, legendaarisella rautarouvalla Patricia Seppälällä.

Martti Ahtisaari tervehti suomenruotsalaista Janssonia aina ”tjänare”. Kun Jansson kuvasi ”hyvässä nousukiidossa” ollutta Ahtisaarta tämän kesämökillä Karjalohjalla, kiikkerä soutuvene oli yllättää Ahtisaaren, mutta sitä kuvaa ei lehdessä käytetty.

”Meillä oli aina outo synkka”, Jansson kuvailee suhdettaan Sauli Niinistöön. Tämä tokaisi aina ”No Jansson, mikäs se on päivän uutinen”. Kerran se oli Niinistön omat häät. Miten Jansson oli kameransa kanssa Reposaaren kirkon ovella ottamassa vastaan juuri vihittyjä Niinistöä ja Jenni Haukiota on salapoliisitehtävä, joka ei olisi onnistunut, ellei Jansson olisi tiennyt, millainen auto oli bestmanilla, Anssi Rauramolla.


Palataan vielä siihen, kuinka tuhmat naiset ja kuvaajat pääsevät minne vain.

Kun pommi räjähti Pasilan poliisitalolla, talo eristettiin niin kaukaa, ettei Jansson katsonut aiheelliseksi kunnioittaa eristysnauhaa, toisin kuin kollegakuvaaja. Yliloikkaus päättyi hyvin, sillä vastaan tullut poliisi opasti Janssonin hyvälle kuvauspaikalle.

Kun viranomaiset yrittivät estää Janssonia kuvaamasta egyptiläisellä uimarannalla, jossa hai oli tappanut turistin, Jansson ilmoitti totuuden vastaisesti paikallisen kuvernöörin näyttäneen vihreää valoa.

Kun Jansson huomaisi olevansa samalla lennolla juuri vangitun lentokonekaappari Lamminpartaan kanssa, hän nappasi kuvan, vaikka poliisi oli erikseen kieltänyt.

Kun Reaganin ja Gorbatshovin Geneven lehdistötilaisuuteen 1985 jaettiin kuvauslupia, Jansson nappasi itselleen luvan Varsovan liiton maiden kiintiöstä ja juoksi virkailijaa pakoon pöydän alle.

Kun Mick Jagger juhli in cognito Helsinki-klubilla, Jansson sai salakuljettua kameran sisään mutta otti kuvan vasta ulkona.


Kun kuvaajat päivystivät Kekkosen jäätyä sairaslomalle viikkokausia Tamminiemen portilla, tylsistynyt, mutta tunnollinen Jansson keksi pyytää kuvauslupaa Kekkosen luo tämän pojalta Matti Kekkoselta. Ei lupaa tietenkään hellinnyt, mutta tapaus kuvastaa Janssonin ennakkoluulotonta optimismia. Isoa kalaa kannattaa pyytää aina.

Kun murhattua ja mereen urheilukasseissa upotettua Heinojen pariskuntaa etsittiin Espoon Suvisaaristossa, Jansson hankkii kalastajalta venekyydin luodolle, leiriytyi ja sai lopulta kuvan kassin nostamisesta.

Kun Bodom-epäilty Nils Gustafsson pääsee tutkintovankeudesta vapaaksi, Jansson oli odottamassa eri paikassa kuin muut kuvaajat, ja sieltä se odotettu autokin ajoi.

Se oli päättelyä, vaistoa.

Kun poliisimurhaaja Steen Christensenin oikeudenkäynnissä ei saanut kuvata, Jansson etsi oikeustalolta oviaukon, jonka ohi syytetty tuotaisiin, ja sai otettua ensimmäisen kunnollisen kuvan murhaajasta.

Jansson puhuu usein kuudennesta vaistosta. Tietysti vaiston takana oli valtavasti tietoa. Ja hoksaamista, kuten Nizzassa, kun ovi ei avautunut nuoruudenkaveri Björn Wahlroosin synttäreille, mutta kadulla päivystänyt Jansson bongasi juhliin esiintymään menneen The Whon laulajan Roger Daltreyn. Ja toimittaja sai juttunsa.

Vielä yksi kuva pitää mainita. Nälkää näkevän etiopialaislapsen kasvot päätyivät Punaisen Ristin Nälkäpäiväjulisteeseen. Keräyksen tuotto oli erinomainen.

Se katse kosketti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt