Miehensä itsemurhan jälkeen Eeva Kuuskoski päätti, ettei mene koskaan naimisiin – 44-vuotiaana hän sai vihdoin perheen

Miehensä itsemurhan jälkeen Eeva Kuuskoski päätti, ettei mene koskaan naimisiin – 44-vuotiaana hän sai vihdoin perheen

Julkaistu:

Entinen kansanedustaja ja ministeri onnistui pääsemään elämässä eteenpäin myös lapsen kuoleman jälkeen.
Hiljattain Eeva Kuuskoski oli sukulaistätinsä hautajaisissa, kun hänelle kirkastui, että nyt edellinen sukupolvi on kuollut.

– Tajusimme sisarusteni kanssa, että olemme nyt eturintamassa, Eeva Kuuskoski sanoo.

– Joku sisaruksistani sanoi, että sä olet meistä vanhin.

Se oli pysäyttävä hetki. Kuolema on 73-vuotiaan Kuuskosken mielestä hänen iässään realiteetti. Siksi pitäisi osata iloita jokaisesta päivästä.

– Niin kauan kun on elämää, on mahdollisuus vaikka mihin. Ihminen on onnellinen, jos hän osaa toimia niillä korteilla jotka hänellä on.

Eteenpäin oli mentävä silloinkin, kun Eeva Kuuskosken aviomies Juha Vikatmaa teki itsemurhan joulukuussa 1974.

Seuraavana kesänä pariskunnan tytär Katri kuoli kolmen päivän ikäisenä synnytyksen komplikaatioihin. Vauvalla oli napanuora kaulan ympäri. Olisi pitänyt tehdä hätäsektio, mutta sairaalassa ei ollut päivystystä.

– Onneksi en ole katkeroitunut. Jostain on tullut varjelus, että itsellensä siinä tekee vain karhunpalveluksen. Eihän kukaan muu kärsi katkeroitumisesta kuin itse.

Maailmassa on Kuuskosken mielestä paljon mielenkiintoista, silloinkin kun kaikki näyttää tympeältä.

– Silloin täytyy tukistaa itseään, että näetkö nyt kaikki värit. Kun näyttää todella harmaalta, se on itsestä kiinni, uskallatko katsoa ympärille ja haluatko lähteä mukaan.

– Täytyy olla uskallusta tarttua siihen, mihin ei tavallisesti tartu.


Lapsena Eeva Kuuskoski unelmoi siitä, että hänestä tulisi kabareetanssija.

Hän oli jäykkä ja halusi olla jotakin muuta.

– Olen huono tanssija, aivan hanhi, Eeva Kuuskoski sanoo.

– Kabareetanssijalla on hirveän paljon röyhelöitä ja sulkia. Se ei ole myöskään minua, mutta juuri siksi halusin pienestä pitäen olla sellainen.

Varsinaissuomalaisen maatilan tytärtä ei kiinnostanut oma ulkonäkö tippaakaan. Hän vietti kesät sokerijuurikaspellolla.

Kesäloma alkoi aina siitä, että koti siivottiin ja kesäkuun puolivälissä ryhdyttiin harventamaan sokerijuurikkaita.

– Jos luet muistelmia, kiinnitäpä huomiota siihen, että jos on syntynyt 40- tai 50-luvulla, on varmasti ollut sokerijuurikaspellolla, Eeva Kuuskoski sanoo.

Yksi sarka oli aina 429 metriä pitkä. Joku jätti aina kesken.

– Olimme sisarteni kanssa hirveän kyllästyneitä, että eikö tämä koskaan lopu.

Unelmissa siinsi Yhdysvallat. Nuori Eeva halusi nähdä maailmaa.

– Vaikka olin pitkän saksan lukija ja rahatkin olivat vähissä, pääsin vaihto-oppilasvuodeksi Amerikkaan.

 

Ajattelen helposti, että minun pitää hoitaa tämä homma.

Perheessä puhuttiin usein politiikkaa. Isä oli järjestöaktiivi ja äiti kokoomuksen kunnanvaltuutettu.

Aikuisten jutut kiinnostivat Eevaa.

– Se, että naiset voivat olla mukana politiikassa, on ollut minulle aina päivänselvä asia, Eeva Kuuskoski sanoo.

Vuoden 1956 presidentinvaalit olivat kiihkeät.

”Mitä tarkoittaa, että Kekkonen on naisten mies”, Eeva kysyi pikkuveljeltään.

Lapset leikkivät presidentin vaaliehdokkaita kravatit kaulassaan. Lapsista vanhin, Eeva, oli Sakari Tuomioja, veli oli Urho Kekkonen.

– Se on ensimmäinen mielikuvani politiikasta, Eeva Kuuskoski kertoo.

Vanhemmat opettivat viidelle lapselleen, että elämässä pärjää työtä tekemällä. Rehellinen pitää myös olla, heikommista tulee pitää huolta ja ottaa vastuuta.

– Joskus on tuntunut, että minulla on vähän ylikorostunut vastuuntunto, johtuuko se sitten siitä, että olen esikoinen.

– Ajattelen helposti, että minun pitää hoitaa tämä homma.


Uskallusta tarvittiin kesällä 1980, kun Eeva Kuuskoski, silloinen kokoomuksen kansanedustaja, loikkasi keskustapuolueeseen.

– Minusta tuli kaikkien loikkareiden äiti, Eeva Kuuskoski sanoo.

Kuuskoski oli tuntenut olevansa kokoomuksessa väärässä seurassa.

Monet lakkasivat tervehtimästä. Myöhemmin, kun Kuuskoskesta tuli 1983 sosiaali- ja terveysministeri, hän huomasi, että ystäviä on suorastaan hirveästi.

– Opin, että politiikka on aika raadollista.

Kuuskoski oli nuori nainen ja Etelä-Suomesta. Keskusta halusi eteläsuomalaisen ministerin.

– Luulen, että tässä ne kriteerit oli.

– Ei minulla varmaan mihinkään muuhun ministerin tehtävään olisi ollut mahdollisuutta. Minulla oli koulutusta sille alalle.

Lastentautien erikoislääkäriksi Eeva Kuuskoski valmistui 1982. Äiti, ammatiltaan farmaseutti, olisi toivonut hänestä kotitalousopettajaa.

– En ajatellut, että olisin lääkärinä suuri pelastaja tai auttaja. Ajattelin, että se on työ, missä tarvitaan.

Lapsirakas Kuuskoski oli lääkärin työhön hyvin sitoutunut. Lapset olivat potilaina hyvin rehellisiä.

– Lastenlääkärin työssä tulivat välillisesti esille päivähoitoasiat ja työasiat. Ajattelin, että politiikassa voin sitten niitä korjata.

 

Siihen aikaan visiot olivat hirveän positiivisia. Ajattelimme, että maailma menee aina vain parempaan suuntaan ja tiede tuottaa vastauksia.

Oman sukupolvensa saavutukseksi politiikassa Eeva Kuuskoski kokee hyvinvointivaltion rakentamisen 1970-ja 80-luvuilla. Aika moni hänen ikäluokastaan on ollut siinä mukana.

– Siihen aikaan visiot olivat hirveän positiivisia. Ajattelimme, että maailma menee aina vain parempaan suuntaan ja tiede tuottaa vastauksia.

– Silloin ajateltiin, että kun saadaan kansanterveyslaki, päivähoidot ja sairaalapalvelut toimimaan, niin kaikki elämän suuret kysymykset ratkeavat.

Se ei ollutkaan niin. Edelleen on paljon samoja asioita pöydällä. Ja myös uusia kysymyksiä ja uudesta näkökulmasta.

– Vaikka on hyvinvointivaltio, on yksinäisyyttä ja paljon erilaisia riippuvuuksia ja päihdeongelmia.

Ilmastonmuutos ei ole millään lailla uusi teema. Kasvun rajoista keskusteltiin Kuuskosken mukaan jo 70-luvulla.

– 1980-luvulla perustettiin tuulivoimayhdistys. Lupasin mennä puhumaan tilaisuuteen. Lähipiirissä puolueessa sanottiin, että mitä sä tuollaisiin hössötyksiin menet mukaan.


Hallituksessa Eeva Kuuskoski oli 1983–1987 ja 1991–1992.

– Yhdestä muistelmakirjasta olen lukenut, että hallituksessa itkeä pillitin. Sitä en ole koskaan tehnyt. Olen tiukasti sanonut, mutta en ole itkenyt.

– Kun puolusti voimakkaasti omaa kantaansa väitettiin helposti, ettei sillä ole mitään huumorintajua.

Pääministeri Kalevi Sorsan Eeva Kuuskoski muistaa rauhallisena miehenä. Kuuskosken ministerivuosina ryhdyttiin tekemään lainsäädäntöä kotihoidontuesta ja hoitovapaasta. Se oli suuri kiistan aihe.

– Silloin Kalevi Sorsa pudisti päätään, että ei tällaista hoitovapaaoikeutta voi olla, hän piti sitä aivan mahdottomana.

– Sanoin, että ei kukaan uskalla jäädä hoitamaan lasta, jos hänen pitää irtisanoutua työstään eikä voi palata hoitojakson jälkeen.

– Tämä oli aihe, jossa onnistuin pääministerin pään kääntämään.

Ministerivuosilta on jäänyt mieleen monta tarinaa. Kerran seurue oli kokoontunut filosofi Georg Henrik von Wrightin luentosarjan päätteeksi pienelle iltapalalle.

Työkaveri lähestyi Wrightin vieressä istuvaa sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoskea ja ojensi hänelle pienen paperilapun.

”Lähde jo nyt ihmeessä pois, että me muutkin päästään kotiin”, lapussa luki.

– Olin niin innostunut keskustelemaan, kun olin kerrankin päässyt tunnetun filosofin seuraan, hän muistelee.

– En muistanut käytöstapoja, ettei kukaan muu voinut lähteä pois ennen kuin ministeri lähtee, hän kertoo.


Aktiivivuosina työ vei ympäri Suomea. Työt sitoivat myös viikonloppuisin.

– Työ ei ole koskaan ollut minulle pelkkä työ. Olen aina tehnyt täydellä sydämellä.

Kuuskoski myöntää, että häntä vaivaa tietynlainen sitkeys. Jossakin tilanteessa olisi viisaampaa jättää asia sikseen, vaikka se jäisi vähän retuperälle.

– Itsepäisyys on vähän toisenlainen ominaisuus. Kyllä minussa sekin on.

Nyt eläkkeellä hän nauttii siitä, ettei ole suuria velvollisuuksia.

– Elämässäni on tapahtunut niin paljon, ettei enää tarvitse tapahtua, hän kertoo.

11-vuotiaana hän sai kesken leikkikenttäkauden päättäjäisten suruviestin. 9-vuotias sisar Liisa oli jäänyt rattijuopon auton alle. Liisa kuoli heti.

– Se oli järkyttävä kokemus koko perheelle.

Rattijuoppo saatiin kiinni ja sai myöhemmin tuomion.

Eeva Kuuskoski antaa vanhemmilleen tunnustuksen siitä, että he eivät vihanneet rattijuoppoa.

– Oli selvää, että se oli hänen syynsä, mutta vanhempani osasivat selittää sen meille lapsille niin, ettei siitä jäänyt katkeruutta.

– Vielä opiskelija-aikoinakin siitä oli vaikea puhua.

Politiikkaa Eeva Kuuskoski seuraa yhä. Aamu alkaa kahdeksan uutisilla, Ylen Ykkösaamulla ja Muistojen Bulevardilla.

– Sen verran on jo aikaa kulunut, etten ajattele budjettineuvotteluista, että olisinpa mukana.

Kuuskoski on parissa keskustelupiirissä, jossa pohditaan maailmanmenoa.

– Olen innostunut kaikista jutuista ja sanon, että tehdään vaan.

Uudessakaupungissa sijaitseva mökki on tärkeä henkireikä. Sen hän osti aikoinaan Juha Vikatmaan isältä.

– On aika jännää seurata mökillä, vieläkö vanhat perennat tulee, ja kyllä ne tulee.

– Olen yrittänyt kurjenkellojen siemeniä heitellä. Tänä vuonna niitä tuli erityisen paljon.

Uudessakaupungissa on myös Katrin hauta. Tytär olisi nyt 44-vuotias.

– Ei niistä kokemuksista koskaan pääse pois. Ne ovat osa ihmistä, Eeva Kuuskoski sanoo.

– Katri tulee aina välillä muistoihin, kun tapaan samanikäisiä ihmisiä.

 

Juhan itsemurhan jälkeen päätin, etten koskaan enää mene naimisiin.

Miehensä kuoleman jälkeen Eeva Kuuskoski etsi pitkään elämälleen suuntaa.

– Juhan itsemurhan jälkeen päätin, etten koskaan enää mene naimisiin. Se ja vauvan kuolema olivat niin valtavia pettymyksiä.

– Olin hyvin sopeutunut, että elän yksin.

1980-luvun lopussa eduskunnassa hän tapasi toimittaja Pentti Mannisen. Tämä sai Kuuskosken uskomaan, että menneestä huolimatta hänelläkin voisi olla perhe.

– Kyllähän Pentin tapaamisella on ollut suuri merkitys.

Josefiina syntyi 1991. Eeva Kuuskoski oli silloin 44-vuotias. Vauva oli suuri ilo.

– Kyllähän lapsi elämänfilosofisesti muutti hirveän paljon. Ihan eri tavalla ajattelen elämää eteenpäin lapsen syntymän jälkeen.

– Tulevaisuuden perspektiivi menee vielä syvemmälle. Kiinnostus pysyy, mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu.

Josefiinan syntymän jälkeen Kuuskoski työskenteli Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ensin ohjelmajohtajana 1995–1997 ja sitten pääsihteerinä 1998 –2007.

– Minulla oli järjestötyössä aika paljon viikonlopputöitä. Olisi pitänyt pystyä rajoittamaan työtahtia, mutta oli tärkeää käydä eri puolilla Suomea.

– Olen keksinyt vasta jälkeenpäin, että toisaalta Josefiina oppi tekemään asioita isänsä kanssa. Hän oli aluksi esimerkiksi sitä mieltä, että siivous kuuluu vain äidille. He tekivät paljon yhdessä.


Nyt Josefiina on 28-vuotias ja asunut osin ulkomailla.

Kaiken kokemansa jälkeen Eeva Kuuskoski sai perheen ja läheiset, jotka kolmekymmenvuotiaana menetti.

Se on opettanut, että elämässä on erilaisia tiukkoja paikkoja, mutta niistä voi selvitä.

– Ehkä aina kannattaa ajatella, että elämä voi antaa paljon odottamatontakin iloa, vaikka se voi tuntua mahdottomalta.

– Elämä on sillä lailla ihmeellistä.