Laulajatähti Laila Kinnusen kuolinpesästä katosi oudosti kuvakansio – tytär vetoaa asiasta tietäviin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Laulajatähti Laila Kinnusen kuolinpesästä katosi oudosti kuvakansio – tytär vetoaa asiasta tietäviin

Laila Kinnunen oli aikansa suuria iskelmätähtiä. Hän ansaitsi uransa huippuvuosina hyvin, mutta ei säästänyt mitään.

Julkaistu: 19.10.2019 18:14

Monet suomalaiset tähdet ovat tienanneet eläessään suuret tulot, mutta kuoleman jälkeen rahaa ei ole jäänyt jaettavaksi. Yksi heistä on laulajatähti Laila Kinnunen.

Kinnusen kuolemasta tulee ensi lauantaina kuluneeksi 19 vuotta. Kinnunen oli tähti, joka ansaitsi uransa huippuvuosina hyvin, mutta ei säästänyt mitään. Hän jätti jälkeensä hyvin vaatimattoman perinnön laulajatyttärelleen Milana Misicille, 48.

– Perunkirjoitus tehtiin nopeasti, koska omaisuutta tai muuta jaettavaa ei ollut, Milana Misic kertoo.

 Haluaisin vedota sinuun, joka pidät kansiota hallussasi. Tahtoisin takaisin muistoni äidistäni.

Laila Kinnunen oli ostanut 60-luvulla muutamia huonekaluja. Ne Misic sai haltuunsa jo nuorena muuttaessaan omilleen.

– Pari yöpöytää ja kampauspöytä ovat minulla edelleen käytössä. Kuten myös muutamat astiat, joita äiti oli hankkinut esiintymismatkoillaan ulkomaille. Olen iloinen, että minulla on edes nämä muistona äidistä.

Laila Kinnunen eli vuonna 1989 myönnetyllä taiteilijaeläkkeellä. Hän sai myös aina loppuvuodesta Gramex-korvauksen laulamiensa kappaleiden radiosoitosta. Äitinsä ainoana perillisenä Misic saa nyt Kinnusen Gramex-korvauksen.

– Radiosoitoista tuli äidin kuoleman jälkeen vuosikorvauksena keskituloisen kuukausipalkan verran, mutta nykyään äidin lauluja soitetaan niin vähän, että korvaus on vain hiluja. Saan sillä hankittua joitain jouluruokia.

Kinnunen ansaitsi hyvin uransa huippuvuosina 60-luvulla, mutta ei säästänyt mitään.

– Kaikki meni elämiseen. Äiti ei ollut koskaan materian perään. Hän osallistui myös varsinkin nuorempien veljiensä elinkustannuksiin.

 Omantunnon omaava toimittaja kertoi minulle, että äidin valokuvakansiota kaupiteltiin. Olin järkyttynyt.

Taloudellinen perintö oli pieni, mutta sitä suurempi tunnearvo on latautunut konkreettisiin esineisiin.

Misic nostaa esiin asian, joka on vaivannut häntä kohta kymmenen vuotta. Hän sai vuonna 2010 tietää, että hänen äitinsä valokuvakansiota tarjottiin medialle.

– Omantunnon omaava toimittaja kertoi minulle, että kansiota kaupiteltiin. Olin järkyttynyt ja minulta menivät yöunet. Ihmettelin ihmisten moraalin puutetta, Misic kertoo.

Hän pyrki selvittelemään asiaa, mutta lähdesuojaan vedoten hänelle ei kerrottu kansiota kaupittelevan henkilöllisyyttä.

–Kaikki meni elämiseen. Äiti ei ollut koskaan materian perään. Hän osallistui myös varsinkin nuorempien veljiensä elinkustannuksiin, tytär kertoo Laina Kinnusen elämästä.

Misic kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen. Tutkinta keskeytettiin, koska poliisin mukaan mahdollinen kansion varkaus kuolinpesästä oli rikoksena vanhentunut.

– Poliisin mukaan he eivät voineet pakottaa ketään palauttamaan kansiota. Kansion väitettiin löytyneen roskiksesta. Rikosilmoituksen hyöty oli kuitenkin se, että kansiota hallussaan pitävä ei voi enää kaupitella kuvia julkisuuteen, koska kyse on toisten yksityisyyteen kuuluvista kuvista.

Laila Kinnunen asui menehtyessään vuokramökissä Varkauden lähellä Heinävedellä. Kuolinsyynä pidetään liukastumisen aiheuttaman kaatumisen seurauksia. Naapuri löysi yksin asuneen Kinnusen mökistä kuolleena.

Misic ei päässyt Heinävedelle ennen kuin muutaman päivän kuluttua. Sitä ei tiedetä, ketkä kaikki pääsivät välipäivinä käymään mökissä ennen kuin Misic saapui tyhjentämään asuntoa. Valokuvakansion uskotaan kadonneen äidin kuolinpesästä.

– Mutta eihän sitä pystytä todistamaan. Tässä kohtaa en halua kenellekään mitään harmia, en syytä ketään mistään, vaan haluaisin vain kansion takaisin. Tuohon aikaan kuvia ei otettu paljon, joten minulla ei ole montaa yksityiskuvaa äidistä.

Misic toivoo, että äidin vanhat kuvat palautettaisiin hänelle.

Misic huomauttaa, ettei kansiolla ole ulkopuoliselle mitään arvoa.

– Ihmettelen suuresti, mitä joku ulkopuolinen taho hyötyy siitä, ettei anna takaisin minulle arvokkaita muistoja. Kuvat ovat perintöni ja kuuluisivat minulle.

– Rahaa en ole valmis maksamaan kansiosta, joka moraalisesti kuuluu minulle, mutta olisin äärettömän kiitollinen, jos joku tekisi hyvän teon ja palauttaisi kansion.

Mambo Italiano -kiertueella parhaillaan oleva Misic toivoo, että kansio palautettaisiin hänelle vaikka nimettömänä niin, että se vain jätettäisiin paikkaan, josta hän voisi sen käydä hakemassa.

– Haluaisin vedota sinuun, joka pidät kansiota hallussasi. Tahtoisin takaisin muistoni äidistäni, Milana sanoo ääni liikutuksesta värähtäen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?