Ensi yönä paukkuu pakkanen: Lappiin jopa alle -10 astetta, Kainuuseen 5 senttiä lunta

Julkaistu:

Koillismaan ja Kainuun alueella autoilijoita varoitetaan keskiviikkoaamuna huonosta ajosäästä. Maahan voi muodostua yön aikana paksuimmillaan viiden sentin lumipeite.
Pohjois-Lappiin odotetaan ensi yönä jopa kymmenen asteen pakkasia, kertoo Ilmatieteen laitos.

Tähän mennessä syksyn alimmat lämpötilat on mitattu 11.-13. päivä lokakuuta, jolloin Pohjois-Lapissa sukellettiin kahdeksan asteen pakkaslukemiin.

Viime yönä lämpötila laski miinuksen puolelle koko maassa. Malmin Lentokentällä pakkasasteita mitattiin alimmillaan 4,4.

Keskiviikkona Ilmatieteen laitos varoittaa autoilijoita huonosta ajosäästä Koillismaan ja Kainuun alueella. Lunta voi kertyä yön aikana jopa viisi senttiä. Lappiin muodostuu vankka korkeapaine, mutta etelässä nähdään pääosin sateita. Etelä-Suomessa sää jatkuu enemmän tai vähemmän sateisena koko loppuviikon.

Perjantaina korkeapaine väistyy Lapista itään, ja koko maassa on odotettavissa epävakaata säätä. Pohjoisessa on syytä varautua lumisateisiin.

Viikonloppuna kymmenen asteen yöpakkaset jatkuvat Lapissa. Maan etelä- ja keskiosissa sää säilyy pilvisenä. Päivän keskilämpötila on etelässä yhdentoista lukemissa. Keskiosissa lämpöasteet liikkuvat viiden ja kymmenen välimaastossa.