Naudanliha pois Unicafesta – tätä mieltä ruokailijat itse ovat asiasta

rac

Julkaistu:

IS kysyi ruokailijoilta paikan päältä, miltä naudanlihan poistuminen ruokalistalta tuntuu.
Helsingin Kaivopihan Unicafessa on tiistaina puolenpäivän aikaan ruuhkaista. Linjastot täyttyvät ruokailijoiden jonoista ja tarjottimista.

Pian linjastolla on toisin. Helsingin yliopiston opiskelijaravintolaketju Unicafe lopettaa naudanlihan tarjoamisen ravintoloissaan helmikuun alusta alkaen. Ensimmäisessä vaiheessa naudanliha korvataan kanan- ja porsaanlihalla.

Unicafen ravintolatoiminnasta vastaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva Helsinki Oy.

Jatkossa tavoitteena on, että yli puolet myydyistä lounaista olisivat kasvis- ja vegaaniruokia.

Ylvan viestintä- ja markkinointijohtaja Jannica Aalto kertoi tänään aiemmin IS:lle, että päätös on osa Ylvan tavoitetta hillitä ilmastonmuutosta ja pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Aloite naudanlihan poistamiseen tuli Unicafen henkilökunnalta.

– Me suhtaudutaan tosi kunnianhimoisesti vastuullisuuteen, ja olemme miettineet, mitkä meidän seuraavat stepit voisi olla. Keväällä yksi henkilökunnan jäsen ehdotti, että luovuttaisiin naudanlihasta, koska sen hiilijalanjälki on merkittävä, Aalto kertoi.
Aamulla julkaistun jutun perään satoi paljon erilaisia kommentteja. IS päätti lähteä Unicafelle selvittämään, mitä mieltä uutisesta ovat ne, joita se oikeasti koskee: eli paikan päällä ruokailijoita.

”Hyvä valinta, mutta jään kaipaamaan naudanlihaa”

Ilta-Sanomat jututti Suomen suurimmassa opiskelijaravintolassa useita paikan päällä lounastaneita. Kaikki haastatellut suhtautuivat Unicafen uutisiin myönteisesti – joskin pienin varauksin. Haastateltujen joukkoon lukeutui yhtä lailla kasvis- kuin sekasyöjiä. Suomalaisten opiskelijoiden lisäksi kantansa kertoi myös muutama vaihto-oppilas.


– Olen heidän kanssaan samaa mieltä, sillä olen itsekin kasvissyöjä. Tämä on oikein eettisistä syistä ja ympäristöä ajatellen, sanoo italialainen vaihto-opiskelija Erica, 23. Hän opiskelee ympäristötaloutta.

Samaa komppaa opiskelukaveri, italialainen Batricia, 23, joka opiskelee taloutta.

– En ole kasvissyöjä, mutta minusta tämä on oikea valinta.


Hollantilainen kansainvälisiä suhteita opiskeleva Stefan, 23, kuulee Unicafen uudistuksesta toimittajalta ensimmäistä kertaa.

– Ajattelen, että tämä on hyvä valinta, mutta jään kaipaamaan naudanlihaa. Tiedän kuitenkin, että punainen liha on suurin hiilijalanjäljen kerryttäjä, hän sovittelee.

”En välttämättä ottaisi omasta ruoastani pois, mutta...”

Haastateltujen joukkoon kuului erilaisia sekasyöjiä. Joukossa oli niitä, jotka ovat jo alustavasti vähentäneet punaisen lihan osuutta ruokavaliossaan. Sekä niitä, jotka mukautuvat mielellään uusiin ruokavaihtoehtoihin.


– Kuulin tästä ensimmäistä kertaa nyt. Ihan hyvältä kuulostaa. En välttämättä ottaisi sitä omasta ruoastani pois, mutta ei se täällä minua haittaa. Täällä on kuitenkin paljon muitakin vaihtoehtoja, kertoo sekasyöjäksi tunnustautuvat Heidi Hellgren, 20. Hän opiskelee terveydenhoitajaksi.


Luokanopettajaksi opiskeleva Mikael Pekkari, 24, pitää Unicafen ratkaisusta ja siitä, että se on tehty ennen kaikkea ympäristöystävällisistä syistä. Hän on vähentänyt punaista lihaa ruokavaliostaan.

– Tämä on hyvä uutinen. Itse syön mahdollisimman monipuolista ruokaa. Erityisesti yritän syödä enemmän kalaa, hän sanoo.

Pitäisikö muiden toimijoiden ottaa Unicafesta mallia?

– Miksei periaatteessa. Mutta toisaalta yritysten on pakko vähän seurata kysyntää. Mutta jos naudanlihan puuttuminen ei ole mitenkään oleellinen bisnekselle, niin miksei. Totta kai kannattaa ottaa oma vastuu ilmastosta, hän vastaa.


Nimimerkki Mies, 38, haluaa antaa lehteen kommentin nimettömänä. Hän vetoaa työhönsä.

Mitä mieltä hän on siitä, että Unicafe aikoo poistaa naudanlihan listoiltaan helmikuun 2020 alkuun mennessä?

– Ymmärrän toki ajatuksen taustalla ja sen, että ilmastoasia on yhteinen asia, mutta sitten taas se, että onko tämä lopulta kovin iso asia maailmanlaajuisessa kokonaisuudessa? Siitä voidaan olla montaa mieltä.


Että yhden ravintolaketjun toiminnalla ei olisi niin väliä?

– Juuri niin. Ymmärrän senkin näkökulman, että ravintolaketjun näkökulma on opiskelijalähtöinen. Sen voi nähdä niin, että se on tosi hyvä signaali opiskelijoille ja heidän tulevaisuuden ajatusmaailmaan. Sillä lailla vaikutus voi toki olla isompi.


Päivitys 15.10.2019 klo 18.25. Korjattu kirjoitusvirhe.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt