Ensin tulee lunta Lapissa, sitten helottaa aurinko, sitten tulee vettä ja sitten taas paistaa – syyslomaviikolla sää seilaa laidasta toiseen

Julkaistu:

Luvassa on syksyistä keliä, jossa veivataan sateiden ja auringon pilkahdusten välillä.
Koulujen syyslomat pärähtävät käyntiin tulevalla viikolla epävakaisessa säässä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa kuvailee maanantaina alkavan lomaviikon säätä syksyisen viileäksi.

– Kokonaisuutena viikko on epävakainen. Sateita kyllä varmasti tulee.

Koulujen syyslomat ajoittuvat lokakuun loppupuolelle, viikoille 42–43.

Viljamaan mukaan ensi viikko alkaa märissä merkeissä, kun maanantaiaamuna uusi sadealue saapuu lounaaseen ja leviää päivän aikana maan eteläosiin.

– Sateita yltää Pirkanmaan eteläosaan asti. Maanantaina illalla sade väistyy Venäjän puolelle.

– Lapissa satelee maanantaina vielä ajoittain lunta.

Tiistaina innokkaat syyslomaulkoilijat voivat huokaista helpotuksesta, kun sateet väistyvät ainakin hetkeksi.

Viljamaa kertoo, että tiistai on tämänhetkisen ennusteen mukaan ensi viikon päivistä aurinkoisin. Poutaa povataan tuolloin koko maahan, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

– Tiistaille olisi mukavampia ulkoilukelejä, poutaisempaa ja heikkotuulista. Silloin ei juurikaan sada. Keskiviikko näyttää sateisemmalta kuin tiistai. Torstainakin on luultavimmin ihan kivaa ulkoilusäätä luvassa, sellaista puolipilvistä.

Viljamaa arvioi, että päivälämpötilat pysyvät maanantaista torstaihin maan etelä- ja keskiosissa 3-7 asteen välillä ja Lapissa nollan molemmin puolin.

Tulevan viikonlopun säät ovat Viljamaan mukaan vielä epävarmat. Suuria muutoksia kelissä ei kuitenkaan näyttäisi olevan tulossa suuntaan tai toiseen, hän summaa.

Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala on samoilla linjoilla. Hän kuvailee viikkoa 42 melko sateiseksi.

– Keskiviikkona tulee reippaasti sateita suuressa osassa maata ihan Pohjois- ja Keski-Lappia lukuun ottamatta.

Välissä pilkahtelee kuitenkin myös poutaisempia päiviä. Tulevalla viikolla tiistaiksi ja kenties torstaiksikin on Latvalan mukaan näillä näkymin luvassa poutaa suuressa osassa maata.

– Torstaina alkaa olla sellainen mahdollisuus, että tuo lämpötila hitusen nousisi etelässä. Etelärannikon tuntumassa on mahdollisuus siihen, että ollaan lähellä kymmentä astetta.

Viikon loppupuolellakin etelässä on mahdollisuus hieman viime päiviä lämpimämpään keliin. Sää ei näyttäisi kylmenevän myöskään toisella syyslomaviikolla, eli viikolla 43.

– Kuukausiennusteen mukaan 21. lokakuuta alkava viikko olisi suuressa osassa maata pikkuisen tavallista lämpimämpi. Maan etelä- ja keskiosissa ulottuen tuonne ihan Lappiin asti.