Raisa Räisänen katosi 20 vuotta sitten, nyt tapaus on muuttumassa murha­tutkinnaksi – yöllä taksiin nousseen tytön pahaenteiset sanat jäivät kuskin mieleen

Julkaistu:

Koripallotyttö Raisa Räisänen katosi jälkiä jättämättä 20 vuotta sitten. IS kiersi läpi katoamisyöhön ja tapauksen tutkintaan liittyviä paikkoja Tampereella. Ilta-Sanomat esittelee vuosien varrelta poliisin tutkintalinjoja, joita ei ole voitu sulkea varmuudella pois Raisan kohtalon taustalla.
Tampereen keskustassa liikkui myöhään lauantai-iltana 16-vuotias, punaruskeahiuksinen, 175-senttiä pitkä tyttö. Päivä oli 16. lokakuuta 1999. Sää oli kolea, mutta tästä huolimatta Raisa Räisänen oli pukeutunut kevyesti. Hänellä oli yllään musta hame, bleiseri ja punainen toppi, jalassaan korkokengät. Yön aikana Raisa katosi jälkiä jättämättä.

Raisa Räisäsen katoamista on tutkittu tappona, mutta ensi viikon keskiviikkona tapauksen rikosnimike on muuttumassa murhaksi. Tapporikoksen syyteoikeus vanhentuu 20 vuodessa.

– Se on tarkoitus muuttaa murhatutkinnaksi 16.10. kun tulee täyteen 20 vuotta Raisan katoamisesta. Teen varmaan Raisan katoamisesta uuden rikosilmoituksen murhasta ja perustelen, että mitkä asiat puoltavat tällaista murharikosta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen krp:stä kertoo IS:lle.


Koska tutkinta on kesken, Tuominen ei voi avata tarkemmin millä syytä epäillä -perusteilla rikosnimike on vaihtumassa murhaksi.

– Koska uhria ei ole löydetty, eikä useista julkisuudessa olleista tiedoista huolimatta kukaan ole tullut selvittämään liikkuneensa uhrin kanssa, on syytä epäillä, että kyseessä voi olla erityisen raskauttavissa oloissa tehty tappo eli murha. Tarkemmat olosuhteet voivat selvitä vain epäillyn kertomuksella, joten tutkintaa ei ole tarkoituksenmukaista lopettaa tapporikoksen vanhennuttua.

Aiemmin krp on kertonut, että konkreettista näyttöä henkirikosepäilyn tueksi ei ole löytynyt. Yllättävän katoamisen olosuhteet viittaavat Tuomisen mukaan kuitenkin henkirikokseen. Viime vuosina poliisi on keskittynyt tutkintalinjaan tytöstä ja miehestä taksissa.

Useat henkilötodistajat ovat kertoneet poliisille, että mahdollinen uhri on nähty ulkomaalaistaustaisen miehen seurassa.

– Viimeisin todistaja on kertonut uhrin matkustaneen taksilla ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. On syytä epäillä, että rikoksesta epäilty on hakenut sopivaa uhria, joka on kuljetettu Multiojankadulle taksilla.

Tuomisen mukaan mikään ei ole tässä vaiheessa varmaa, joten jokin muukin poliisin tutkintalinjoista voisi edelleen olla mahdollinen.

– Samoilla perusteilla voidaan museoautotutkintalinjassa ja Armonkallion naisparin tutkintalinjassa epäillä murhaa.


Tuominen sanoo poliisin epäilevän, että kyseessä olisi mahdollisesti seksuaalirikos, ja sen yhteydessä tehty henkirikos.

– Seksuaalirikoksen olemassaoloa voi epäillä aina, kun uhri on nuori nainen, vaikka mitään selvitystä tapahtuneesta ei ole varmuudella saatu.

Tapaturmaisen kuoleman mahdollisuuttakaan ei ole suljettu pois.

– Kyllä se siinä mielessä vähän omituista on, että esimerkiksi hukkunut yleensä löytyy jostain. Tammerkoski ja muutkin vesistöt on aika tarkkaan sukeltamalla käyty läpi.

Tämä Raisan katoamisillasta tiedetään

Lauantai-iltana 16. lokakuuta Raisa oli juhlistanut tyttökaverinsa kanssa päivällä voitettua koripallo-ottelua. Raisa kävi Sammon urheilulukiota ja pelasi Tampereen Namikan naisten ja A-tyttöjen joukkueessa, pistetilaston kärkipaikoilla.

Iltaa vietettiin ensin Raisan kotona Ruotulassa. Yhdeksän aikaan tytöt suuntasivat bussilla Tampereen keskustassa Hämeenkatu 18:ssa sijaitsevaan yökerho Casablancaan, jonka paikalla toimii nykyään bileravintola Bricks. Sisään he pääsivät kavereiltaan lainaamillaan papereilla.

Raisa oli nauttinut alkoholia, muttei poliisin mukaan ollut kovassa humalassa.


Raisan katoamispäivänä turvallisuus Tampereella oli huipussaan, sillä EU-maiden johtajat vierailivat kaupungissa. Ilta oli kuitenkin tavallinen viikonloppuilta.

Myöhään lauantaina tytöt poistuivat ravintolasta, ja Raisan kaverin poikaystävä tuli noutamaan tyttöystäväänsä autolla. Kaksikko kavereineen jatkoi Huittisten seurahuoneelle. Raisa ei mahtunut autoon, vaan jäi yksin Tampereen keskustaan. Raisa erosi ystävistään Hämeenkadulla Sokoksen edessä noin kello 22.50.

Poliisin saamien vinkkien mukaan kevyesti pukeutunut tyttö olisi tämän jälkeen jutellut nuorten kanssa Sokoksen edustalla ja kävellyt kadun toisella puolella sijaitsevan Kappahlin eteen.

Viimeinen melko varmana pidetty havainto Raisasta oli poliisin mukaan katoamisillalta kello 23.53. Tuolloin erään pariskunnan huomio kiinnittyi kevyessä vaatetuksessa liikkuneeseen tyttöön Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulman tienoilla. Tyttö käveli Kuninkaankatua pohjoiseen.


Raisa oli yrittänyt tavoitella itseään kolme vuotta vanhempaa poikaystäväänsä puhelimitse kello kymmenen jälkeen, mutta poikaystävä ei vastannut puhelimeen. Poliisin mukaan mies oli Kangasalla korjaamassa autoaan.

Raisan Nokia 2110i-mallinen matkapuhelin hälytti vielä puolilta öin, mutta puhelimeen ei vastattu. Seuraavana päivänä Raisa ei ilmestynyt sovittuun menoonsa. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 2007. Ensi keskiviikkona Raisan katoamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta.

Viime vuosina tutkittu taksikuskilinjaa

Poliisin tällä hetkellä vahvin tutkintalinja perustuu eläkkeelle jääneeltä taksinkuljettajalta kesällä 2015 tulleeseen vihjeeseen.

Taksinkuljettaja kertoi poliisille ajaneensa noin keskiyön ja yhden välillä 16.-17. lokakuuta 1999 Räisäsen tuntomerkkeihin täsmäävän tytön keskustasta Multisillan asuinalueelle osoitteeseen Multiojankatu 28.


Kuskin poliisille kertoman mukaan tytön seurana taksissa oli ulkomaalaisen näköinen mies, ja tyttö oli autoon noustessaan pelokkaan oloinen.

– Tyttö sanoi, että ”mitenkähän minulle käy”.

– Se jäi kuskille mieleen, kun se oli niin erikoista. Ja se, että tyttö oli niin vähissä vaatteissa ja kylmissään, tapauksen tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen sanoo.

Kuljettaja jätti kaksikon rakennuksen eteen johtavalle pihatielle.

Tuomisen mukaan poliisille oli tullut jo ennen taksikuskia useampia vihjeitä, joiden mukaan pitkä, nuori tyttö olisi nähty itseään lyhyemmän, siististi pukeutuneen turkkilaistyyppisen miehen seurassa Hämeenkadulla.

– Sitä linjaa on viime vuodet tutkittu. Silloin ei kovin paljon ollut ulkomaalaisia Tampereella. Mutta EU-kokous on voinut tuoda paljon vierailevia ulkomaalaisia Suomeen.

Tuominen pitää vaihtoehtona sitäkin, että Raisan kanssa mahdollisesti liikkunut mies olisi ollut Suomessa käymässä ja sittemmin poistunut maasta.


Vihjeet eivät ole tähän mennessä tuottaneet tulosta. Taksin on varmistettu olleen tuona iltana liikenteessä, mutta ei ole varmuutta, oliko taksissa Raisa.

Multiojankatu 28:n tuolloiset viralliset asukkaat on Tuomisen mukaan selvitetty ja heitä on haastateltu, tuloksetta. Poliisi on myös pyrkinyt selvittämään rakennuksissa mahdollisesti asuneita pimeitä vuokralaisia.

Kuluneen vuoden aikana poliisi on etsinyt muutamia ulkomaalaistaustaisia miehiä, joiden epäillään asuneen aiemmin Multisillassa. Tuomisen mukaan miesten henkilöllisyys ei ole selvinnyt.

– Olemme koittaneet haastatella ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka voisivat jotain asiasta tietää.

Poliisilla on ollut Raisan katoamisessa vuosien varrella monia eri tutkintalinjoja, joista useita ei ole voitu varmuudella sulkea pois.

Myös tällaisia oleellisia tutkintalinjoja Raisan katoamistapauksessa on vuosien varrella ollut:

Tytön nähtiin kävelevän vanhemman naisen kanssa

Tuominen kertoo, että eräiden havaintojen mukaan Raisaa muistuttava tyttö olisi nähty kävelemässä Koskipuiston suuntaan ja sieltä edespäin itseään vanhemman ja lyhyemmän tummahiuksisen naisen kanssa.

Hotelli Tammerin portailla seissyt silminnäkijä kertoi nähneensä naiskaksikon tulemassa Koskipuistosta noin kello 0.40.

Eräs pariskunta kuvaili nähneensä tytön ja naisen kävelevän Tuomiokirkon ohi Lapintielle Armonkallion suuntaan.

– Koskipuistosta tulevalta kävelytieltä on havaintoja, ja sitten Lapintieltä. Havaintojen perusteella hän olisi kävellyt Satakunnankadulle, sieltä Tuomiokirkonkadulle ja Lapintielle.

Raisan kävelyreitti olisi ollut looginen, mikäli hän olisi ollut matkalla isänsä luokse Tampereen Petsamoon, jossa hän oli usein viikonloppuisin.


Öisiä kirkaisuja Armonkalliolla

Useat havainnot viittaavat mahdollisuuteen, että Raisa olisi kävellyt Armonkalliolle tai sen läpi.

Kaksi henkilöä kertoi myös poliisille kuulleensa Armonkalliolla Raisan katoamisyönä naisen kirkaisun.

– Aamuyöllä Armonkallion Leppäkadulla asuva henkilö odotti aamulla alkavaa Formula 1:n Malesian-osakilpailua. Noin kello kahden tai kolmen aikaan hän kuuli ulkoa naisen kirkaisun, Tuominen sanoo.


Myös Armonkallion Haarakadulla asuva nainen kertoi heränneensä yöllä läheltä tulleeseen kovaan kirkaisuun. Kumpikaan naisista ei uskaltanut mennä ulos katsomaan, mistä ääni kuului.

Poliisi selvitti Raisan katoamiseen liittyen 2000-luvun puolivälissä myös Armonkalliolla asuneen, nyt jo kuolleen, lääkärimiehen liikkeitä. Lääkäri oli kertonut eräälle naiselle humalapäissään tietävänsä, mitä Raisalle tapahtui.

– Tätä miestä kuunneltiin telekuuntelulla, jotta saatiin selvitettyä, oliko hänellä mitään osuutta asiaan. Mutta hänet suljettiin pois. Hän ei ollut Tampereella sinä iltana, kun Raisa katosi, vaan pankkitietojen mukaan jo Helsingissä.


Museoautoteoria: Pakotettiinko Raisa vanhaan autoon?

Useammassa poliisille tulleessa vihjeessä on toistunut kertomus, että Raisan näköinen tyttö olisi noussut katoamisiltana Tampereen keskustassa vanhaan autoon.

Vuosina 2006–2008 poliisin vahvin epäilys liittyi museoautoteoriaan, jonka mukaan Raisa olisi pakotettu Hämeenkadulla noin viisi yli yksitoista mustan museoikäisen Cadillacin tai Tshaikan kyytiin.

– Museoauto saapui Keskustorilta päin ja pysähtyi suunnilleen Hämeenkatu 18:n tai Hämeenkatu 20:n kohdalle. Naisen noustua takapenkille auto jatkoi matkaansa Hämeenpuiston suuntaan, Tuominen kuvailee poliisille tullutta havaintoa.

Mahdollisesti tapaukseen liittyvää autoa tai sen kuljettajaa ei ole poliisin ponnisteluista huolimatta kuitenkaan löydetty, eikä museoautoteoria ole ollut vuosiin kärjessä poliisin tutkintalinjoissa.

Tiedätkö jotain Raisa Räisäsen katoamisesta? Kerro tietosi tai havaintosi poliisille: rikosvihje.krp@poliisi.fi