Hengenvaara millin päässä – Kuopion kouluiskun uhrin äiti kertoo, mitä hänen tyttärelleen tapahtui

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuopion kouluiskussa vakavimmin loukkaantui 30-vuotias nainen, jota luokkatoveri löi miekalla kaulaan ja mahaan. Edellisenä päivänä he söivät yhdessä lounasta ja puhuivat harjoittelupaikoista.
Kuopiolaisen 30-vuotiaan opiskelijanaisen äiti havahtui viikko sitten tiistaina hirvittävään uutiseen. Joka puolelta alkoi tulla tietoa, että Savon ammattiopistossa joku oli riehunut teräaseen kanssa.

– Tajusin, että se on meidän tyttömme yksikkö. Laitoin heti tytölle viestiä, että missä olet. Hän ei vastannut.

Äiti alkoi saada viestejä eri tahoilta, miten tyttäreen ei saada yhteyttä. Tilanne alkoi vaikuttaa pelottavalta.

Sairaalassa oli numero, josta omaiset saivat kysyä tietoja loukkaantuneista.

– Kun annoin tyttären nimen, kukaan ei osannut sanoa mitään. Tytön kaikki henkilöpaperit ja puhelimet olivat jääneet koululle.

Äiti luki kauhistuneena verkkolehdistä, miten puukotuksessa yksi kuoli ja yhdeksän loukkaantui. Tyttärestä hän ei tiennyt mitään.

– Kesti yli viisi tuntia ennen kuin tyttären olinpaikka selvisi.

Kun äiti soitti sairaalaan kuuden aikaan iltapäivällä, sieltä kerrottiin, ettei kahdesta henkilöstä tiedetä, keitä he ovat.

Äiti antoi tuntomerkkejä, miten tyttärellä on tatuointi toisessa kädessä ja tummat hiukset. Sen perusteella tuli tieto, että tytär on viety teho-osastolle leikattavaksi. Häntä oli puukotettu kaulaan ja mahaan.

Tytär oli toinen teho-osastolle viedyistä vaikeasti loukkaantuneista. Toinen oli puukottaja, tytön luokkatoveri. Paria päivää myöhemmin oikeus vangitsi kyseisen luokkakaverin, 25-vuotiaan Joel Marinin epäiltynä murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä.

– Kaikkein pahinta minusta oli se, ettei tiedetty, missä tytär oli. Rupesimme jo kuvittelemaan, miten tytär on saanut shokkitilan ja mennyt piiloon jonnekin.

Äiti oli yksin kotona. Lohtua toi se, että naapurikorttelissa oleva kirkko avasi ovensa. Sinne saattoi mennä ja keskustella papin kanssa.

Tietoa alkoi tulla sairaalasta.

– Vaikka kuulin, että tytärtä oli pistetty miekalla kaulaan ja mahaan, sekin tieto helpotti verrattuna siihen, kun oli epätietoinen, missä hän oli.

Tytär joutui olemaan sairaalan teho-osastolla lauantaihin saakka. Häntä on leikattu useaan kertaan. Äiti kertoo nyt tapahtumista tyttären luvalla.

Jälkikäteen ajatellen tyttärelle olisi voinut käydä paljon pahemmin. Äidin mukaan miekka upposi millin päähän selkärangasta. Jos miekka olisi mennyt syvemmälle, tytär olisi halvaantunut tai verisuoni olisi voinut katketa.

– Lääkärit ihmettelivät, miten on mahdollista, että joku lyö miekalla kaulaan ja mahaan, eikä suonikaan katkea.

Pahimmilta kuulostavat pistokset ovat olleet helpoimmat.

Tyttärellä loukkaantuivat pahimmin kädet. Niissä on pistohaavoja. Kaikki sormet eivät vielä toimi.

Äidin tietojen mukaan Kuopion iskussa monelta oppilaalta loukkaantuivat kädet, kun he nostivat kätensä suojaksi puukottajaa vastaan.

Äidin mukaan tyttärestä huomaa, että hän on joutunut koulussa pelottavaan tilanteeseen.

– Tyttärellä täytyy olla valot päällä ja television pauhata. Hänelle tulee pelkotiloja, kun hän muistaa, mitä koululla tapahtui.

Tytär on kertonut äidille vasta vähän tapahtumista.

– Hän kertoi, että mies tuli ja vetäisi sapelin. Hän huitoi opettajaa, joka pääsi karkuun. Sitten mies kääntyi, rupesi huitomaan. Tytär oli ensimmäisessä pulpetissa.

Ukrainalainen nainen, joka menehtyi onnettomuudessa, istui lähellä.

Tytär kertoi, että mies ehti huitoa muuallekin.

– Tyttären ja miehen väliin kaatui pöytä ja tytär pääsi karkuun.

Tytär muistaa, miten kauempana istuvat ihmiset alkoivat heitellä tavaroita. Yksi tyttö oli heittänyt tuolilla niin, että muutama ihminen oli päässyt karkuun.

Äidin mukaan tytär kertoi ensin, että miekka olisi katkennut, kun mies oli lyönyt opettajaa. Myöhemmin poliisi kertoi, ettei miekka ollut kuitenkaan katkennut.

Sairaalassa tytär ei aluksi tiennyt, että puukottaja oli hänen kanssaan samalla osastolla. Hän oli kuullut laukaukset ja luuli, että miestä oli ammuttu.

– Tytär on sanonut, ettei häntä kiinnosta mikään muu kuin se, miksi näin on tapahtunut.

Tytär ihmettelee, miksi mies otti uhrikseen juuri luokkatoverit. Heillä oli luokassa hyvä yhteishenki. Kaikki auttoivat toisia.

– Mies auttoi tytärtä tehtävissä, he kävivät yhdessä syömässä. Tytär kertoi, että aina kun hän näki miehen yksin istumassa, hän meni seuraksi.

Puukotusta edeltävänä päivänä mies oli käynyt tyttären kanssa syömässä. He olivat keskustelleet harjoittelupaikoista.

Tytär ajattelee, ettei terve ihminen toimi noin. Jotain on täytynyt napsahtaa mielessä.

– Mikä pani miehen toimimaan näin. Jos hänellä on ollut ongelmia, miksi uhreiksi joutui tämä yhteisö, jossa kaikki oli hyvin.

Tyttärellä ei ole äidin mukaan vihan tunteita puukottajaa kohtaan.

– Ehkä se on suojamekanismi. Tyttö ajattelee, että näin on tapahtunut, nyt pitää mennä eteenpäin.

Äiti sanoo, että pahimminkin olisi voinut käydä.

– Meni kuin Strömsössä tietyllä tavalla. Siellä olivat auttajat paikalla.

Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa leikkaussalit ovat yleensä sataprosenttisesti varattuja.

Onnettomuus sattui aamuvuoron ja iltavuoron väliin. Aamuvuorosta oli juuri saatu salit kuntoon aamuvuoron jäljiltä.

Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 12.10.2019 klo 17.08: Miekka ei katkennut, kuten aiemmin arvioitiin.