Selma-kissa, 4, katosi Göteborgissa ja löytyi tanssi­orkesterin jäljiltä Ahvenanmaalta

Julkaistu:

Göteborgissa asuva Mimmie oli menettänyt toivonsa Selman löytymisestä, sitten soi puhelin.
Maarianhaminassa paikkakuntalaiset kiinnittivät syyskuun puolivälissä huomiota pieneen, kirjavaan kissaan. Kissa vaikutti eksyneeltä, ja se tuntui olevan nälissään.

Kissasta huomasi, ettei se ollut mikään villikissa. Se ei pelännyt ihmisiä. Pieni kissa oli selvästi hellyydenkipeä ja kaipasi seuraa.

Kissan koti on varmaankin jossain lähistöllä, Västernäsin alueella, paikkakuntalaiset ajattelivat. He ilmoittivat eksyneestä kissasta Facebook-ryhmässä, jossa kerrotaan Ahvenanmaalla kadonneista eläimistä.

– Miten kukaan ei kaipaa noin hienoa ja hellyttävää kissaa, ryhmän ylläpitäjä Cia Borg ihmetteli Facebook-ryhmässä.

Cia Borg päätti lähteä Västernäsin alueelle etsimään kissaa. Borg halusi selvittää, onko eksyneeltä vaikuttaneella kissalla ID-sirua, jonka perusteella sen omistajan voisi jäljittää.

Kissaa ei kuitenkaan näkynyt.


Seuraavana päivänä alueella asuva Sofia otti yhteyttä Cia Borgiin ja kertoi, että kissa on hänen luonaan.

Borg lähti sirulukijan kanssa selvittämään kissan alkuperää.

Borgin ihmeeksi kissassa oli siru. Samalla paljastui, että sirunumero oli ruotsalainen.

– Olisiko se paikkakunnalle muuttanut, tai ehkä joku kesäturisti on kadottanut kissansa, Cia pohti.

Oli viikonloppu. Seuraavana arkipäivänä Cia Borg saattoi soittaa paikalliseen pieneläinklinikkaan. Sirunumeroa ei ollut sen rekisterissä.

Seuraavaksi Cia Borg otti yhteyttä Ruotsiin rekisterinpitäjään. Rekisteristä löytyi kissan tiedot.

– Bingo! Kissan nimi on Selma ja sen omistajan nimi Mimmie.

Rekisterissä ei ollut omistajan sukunimiä. Oli puhelinnumero, johon Cia Borg soitti. Numerosta ei vastattu. Cia Borg jätti vastaajaan viestin.

Mimmie kertoo ruotsalaisessa Göteborgs-Posten -lehdessä, että kun puhelin soi ja hän näki puhelun tulevan ulkomailta, hän ei halunnut vastata.

Hän oli lukenut niin paljon lehdistä, miten ulkomailta soitetaan ja yritetään huijata rahaa.

– Valitettavasti en kuunnellut myöskään vastaajan viestejä.

Ahvenanmaalla myös Sofian perhe tutki kissan taustoja.

Sofia ryhtyi selvittämään Facebookista, kaipaako joku Ruotsissa kadonnutta kissaa. Hän sai selville, että Göteborgin lähellä Mimmie-niminen nainen kaipaa kadonnutta Selmaa.

Kaivattu puhelu tuli tiistaina. Selman emäntä Mimmie soitti.

– Hän oli alussa epäileväinen ja mietti, onko tämä joku kepponen. Mitä hänen kadonnut Selmansa tekisi Ahvenanmaalla, Cia Borg kertoo.


Kun Mimmie sai tietää kissan ID-numeron ja hän sai kissasta kuvia, hän alkoi vähitellen uskoa, että Selma oli todella Ahvenanmaalla. Riemulla ei ollut rajoja.

– Mimmie vuoroin itki ja vuoroin nauroi, Cia kertoo.

Ruotsalaisissa lehdissä Mimmie kertoo, miten hän oli jo menettänyt toivonsa löytää Selma.

Selman mysteeri alkoi pikku hiljaa ratketa.

Selman isäntä Roland soittaa Spotlights -nimisessä tanssiorkesterissa. 4-vuotiaan Selman katoaminen huomattiin 8. syyskuuta. Samana päivänä Rolandin orkesterin oli tarkoitus soittaa Cinderella-laivalla. Alus liikennöi Ruotsin ja Maarianhaminan välillä.

Ilmeisesti orkesterin lastatessa soittimia perävaunuun Selma on hypännyt vaunun kyytiin. Se oli matkustanut Göteborgista Tukholmaan ja sieltä Cinderella-alukselle.

Laivalla Selma oli kaikesta päätellen hypännyt vaunusta ja oleskellut autokannella.


Seuraavana päivänä laivan miehistön jäsenet olivat nähneet pelästyneen näköisen kissan. Kissa oli luultavasti tehnyt useampia risteilyjä Cinderellalla.

Yksi laivakannella työskentelevä ajatteli, että kissa asuu laivaterminaalin lähellä. Hän päästi kissan maihin Maarianhaminassa.

Selman emäntä Mimmie ja isäntä Roland kaipaavat kissaansa. Selma joutuu viettämään vielä joitakin viikkoja Ahvenanmaalla.

– Koska kissa on tullut maihin laittomasti ilman passia ja rokotusta, ne täytyy järjestää ensin, Cia Borg kertoo.

Selma kävi tiistai-iltana Maarianhaminassa eläinlääkärillä. Se sai rokotuksen ja passin. Sen täytyy odottaa kolme viikkoa ennen kuin se pääsee paluumatkalle Ruotsiin.


Selmalle on järjestynyt väliaikainen majoitus. Sofia ja hänen perheensä tarjoavat kissalle kodin.

– Se on suloinen, hellyttävä kissa, sellainen erikoinen neiti, Sofia luonnehtii vierasta.

Selmasta näkee, että se on saanut hyvän kotikasvatuksen. Se on tottunut ihmisiin ja tulee mielellään syliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt