Alokas Pesonen, alokas Pesonen ja alokas Pesonen astuivat heinäkuussa palvelukseen Vekaranjärvellä – näin sujuu kolmosveljesten arki samassa varuskunnassa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Alokas Pesonen, alokas Pesonen ja alokas Pesonen astuivat heinäkuussa palvelukseen Vekaranjärvellä – näin sujuu kolmosveljesten arki samassa varuskunnassa

Kolmoset Jesse (vas), Joni ja Jere Pesonen ovat harrastaneet kilpatanssia. – Pysymme armeijassa hyvin rytmissä, he kertovat.

Kolmoset Jesse (vas), Joni ja Jere Pesonen ovat harrastaneet kilpatanssia. – Pysymme armeijassa hyvin rytmissä, he kertovat.

Julkaistu: 5.10.2019 17:00

Pieksämäkeläiset Jere, Jesse ja Joni Pesonen ovat kolmoset. Heinäkuussa he aloittivat alokkaina Vekaranjärvellä.

Pesosen kolmoset pysyvät armeijassa hyvin rytmissä. He harrastivat nuorina parikilpatanssia kahdeksan vuotta.

– Eihän se taito häviä, Jesse Pesonen sanoo.

– Sen huomaa kun marssimme ja katsoo muita. Meillä on rytmikorva. Olemme hyviä tekemään samaan tahtiin.

Jeren lempitanssi on samba, Jonin valssi ja Jessen jive.

Harrastus vei pieksämäkeläisiä veljeksiä ympäri Suomea. Kuusi vuotta sitten he lopettivat tanssimisen. Vuoden kuluttua he olisivat nousseet ammattitasolle.

Tapaamme iltaseitsemältä Vekaranjärven varuskunnan sotilaskodissa. Kahvilajono sotilaskodissa on pitkä, mutta se ei kolmikkoa haittaa. Hyväntuulisuus tarttuu.

Kaikesta näkee, että 20-vuotiaat veljekset ovat tottuneet tekemään asioita yhdessä.

– Omat veljet ovat turvana, pienestä pitäen oltu kavereita, Jesse Pesonen kertoo.

Hän on kolmikon puheliain, Jere vaikuttaa hiljaisimmalta.

Joni on toukokuussa syntyneen Ellie-vauvan isä.

– Hän asuu Pieksämäellä äitinsä kanssa, Joni Pesonen kertoo.

Kun synnyimme, olimme Kympin uutisten siinä ihme loppukevennyksessä. Äidillä on siitä VHS-kasetti.

Heinäkuussa Pesosen pojat aloittivat alokkaina täällä Vekaranjärven varuskunnassa.

He eivät ole identtisiä, mutta varuskunnassa esimiehillä on ollut välillä vaikeuksia erottaa Jesseä ja Jonia toisistaan. Jopa sotilasnumerot menivät alussa sekaisin.

– Kaikkien etunimi alkaa j:llä. Se on ihan hauskaa, Joni Pesonen kertoo.

– Uusilla ihmisillä menee nimet helposti sekaisin, Jere Pesonen sanoo.

Kotikaupungissaan Pieksämäellä kolmoset tunnetaan. Pikkukaupungissa piirit ovat pienet. Kolmoset ovat eräänlaisia julkkiksia.

– Kun synnyimme, olimme Kympin uutisten siinä ihme loppukevennyksessä. Äidillä on siitä VHS-kasetti.

He eivät ole tv-pätkää nähneet. Kolmosuus ei ole pojille mikään juttu. He eivät kulje samanlaisissa asuissa.

Pienempinä heillä oli yhteinen huone. Ala-asteen pari ensimmäistä vuotta he olivat samalla luokalla.

– Onhan meillä ollut kisaa vaikka minkä näköistä, Jesse Pesonen kertoo.

– Usein voi vähän arvata, miten toinen reagoi.

Vanhemmilla on oma siivous- ja kotipalveluyritys. Pojat ovat pienestä lähtien auttaneet äitiä siivoamisessa. Siitä on hyötyä armeijassa.

– Olemme tottuneet siivoamaan, pojat nauravat.

– Olimme aivan yhtä siistejä ennen armeijaakin.

Pesosen kolmosilla ei ollut vaikeuksia sopeutua armeijaan.

Pesosen kolmosilla ei ollut vaikeuksia sopeutua armeijaan.

Armeijassa on tärkeää järjestys. Kun käydään vaihtamassa vaatteet, on tosi tärkeää, missä järjestyksessä se tehdään ja että vaatteista tulee rulla.

– Tuvissa omat kaapit pitää olla kaikilla identtiset, Joni sanoo.

Ennen viikonloppuvapaille pääsyä tuvan kaappien pitää olla järjestyksessä ja tupa siivottu.

– Kun lähdetään lomille, ei yleensä pääse poistumaan ennen kuin kaikki on tehty. Silloin pidetään tupa- ja siisteystarkastus.

Vekaranjärvi oli veljeksille itsestäänselvä valinta. Kotikaupunki Pieksämäki on suhteellisen lähellä.

– Vekara on yleensä peruspaikka mihin päätyy, jos ei hae erikoisjoukkoihin, Jesse Pesonen sanoo.

– Tänne perusvarusmiehet laitetaan. Päädyimme kaikki tänne samaan paikkaan.

Veljeksiä ei ole sijoitettu samaan tupaan asumaan. Jere Pesonen on eri komppaniassa kuin Jesse ja Joni.

Jesse on aliupseerioppilas ja tuleva alikersantti.

– Olen täällä vuoden, hän sanoo.

Jere on perusviestimies, joka on palveluksessa oman yksikkönsä toimistolla. Varusmiespalvelu kestää puoli vuotta. Joni on lääkintämies, jonka päivään kuuluu muun muassa paarien laittoa ja oppitunteja, jolloin alokkaat ovat potilaina toisilleen.

–  Lääkintämiehellä varusmiespalvelu kestää yhdeksän kuukautta.

Armeijaan he lähtivät hyvillä mielin. Aluksi kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Sopeutuminen on ollut helppoa.

– Tämä on ihan hieno kokemus. Kaikki on hieman erilaista.

Armeijan tuvassa on 14 paikkaa. Herätys on puoli kuudelta aamulla. Päivä päättyy joskus kuuden aikoihin.

– Emme ole ikinä olleet aseiden kanssa tekemisissä. Siinä on suurin oppiminen.

Emme neuvottele ratkaisuista keskenämme. Voi kysyä neuvoa, mutta ei toinen sitä päätä.

Raskainta on ollut sotaharjoitukset ja yön yli -leirit.

– Ne ovat henkisesti ja fyysisesti raskaita ainakin omasta mielestä, Jesse sanoo.

– Mulla on aika lailla sama homma, Joni kertoo.

Jere muistelee yöleiriä, jolloin oltiin metsässä vähillä yöunilla, kaatosateessa kolme päivää.

– Kolme päivää satoi vettä. Meillä oli puolijoukkueteltta ja kamiina keskellä.

– Jos kamiinaa ei pidä päällä, on kylmä, ja jos se on päällä, on liian kuuma, Jere sanoo.

Kaikki nauravat.

Illalla mennään nukkumaan kymmeneltä, oikein rankkana päivänä aikaisemmin.

– Nukkuminen riippuu vähän siitä, miten tupakaverit kuorsaavat, Joni sanoo.

Helppoa ei ollut alkukesästäkään: kovat helteet, kaksi pientä ikkunaa, 14 ihmistä – ja hiki haisee.

– Mutta onneksi on viilentynyt nyt.

Vekaranjärven varuskunta on aika kaukana asutuksesta. Ensimmäisinä viikkoina eristyneisyys tuntui vaikealta.

– Nyt kun on ollut pidempään, on tottunut, että on metsän keskellä.

Varuskunta-alue on hyvin varustettu. Siellä on kuntosali, uimahalli, frisbeeratoja, jalkapallokenttä, tv-tupia. Lista on loputon.

Sotilaskodin munkit maistuvat veljeksille.

Sotilaskodin munkit maistuvat veljeksille.

Tupakaverit tulevat jäämään ikuisesti mieleen.

– Ei ole tullut missään vaiheessa ajatusta että keskeyttäisi.

Toisista on tukea. Päivän mittaan he lähettävät toisilleen viestejä, miten päivä meni. Illalla tavataan.

Suosikki on munkkikahvit sotilaskodissa.

– Emme neuvottele ratkaisuista keskenämme. Voi kysyä neuvoa, mutta ei toinen sitä päätä.

Lue lisää: Puolustusvoimien vinkit varusmiehille voivat yllättää – nämä varusteet kannattaakin tuoda siviilistä kasarmille

Armeijan jälkeen on edessä uudet tuulet. Kukaan ei asu enää lapsuudenkodissa.

Kaikilla on vähän eri mielenkiinnot. Jesse on ravintola-alalla, Jere rakennusalalla ja Joni lähihoitaja.

– Ajattelin hakea töihin heti armeijan jälkeen, Jere ja Jesse sanovat.

– Lasta kasvatan. Kyllä siinä on ihan hommaa, Joni kertoo.

Ilta alkaa pimetä. Jere pakkaa mukaan jäljelle jääneet sotkun munkit. Kolmikko suuntaa omiin tupiinsa kukin tahoilleen.

– Varmaan lepäilemään, Jesse Pesonen sanoo.

Vielä viimeinen kysymys. On pakko kysyä, mitä mieltä kolmoset ovat sanonnasta armeija tekee miehen.

– Kyllähän se aika totta on, Jesse Pesonen sanoo.

–  Lyhyessä ajassa huomaa, että on henkistä kasvua. On oppinut ottamaan vastuuta joka asiasta ja kasvanut ehkä aikuisempaan suuntaan.

Lue lisää: 12 kysymystä, joihin intin käynyt osaa vastata – testaa tietosi

Tuoreimmat osastosta