Myös maamme pääkaupunki on saanut ensikosketuksen räntäsateeseen. Voit katsoa säätilan etenemistä artikkelin pääkuvana olevalla videolla.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Itä-Suomessa on sadellut lunta viime yöstä lähtien. Lunta ja räntää on lisäksi putoillut paikoitellen etelässä ja Lounais-Suomessa saakka. Iltapäivällä lunta sateli myös Helsingissä.
Myös Helsingin kaupunki kertoi syksyn ensimmäisestä lumisateesta ja kesän loppumisesta Twitterissä.
Päivystävän meteorologin Heikki Sinisalon mukaan talven alkamisesta ei voi vielä puhua, sillä lumet sulavat pois sitä mukaa kuin ne satavat.
– Nämä kuurot ovat sen verran vähäisiä ja maa on niin lämmin että ei se lumi maahan tule jäämään enää huomisaamuksi, hän sanoo.
Sääpalveluyhdistys Forecan mukaan lumimahdollisuus jatkuu myös Itä-Suomessa halki viikonlopun. Laaja sadealue ulottuu kuuroina Keski-Suomeen, ja ohutta lumisadetta on tavattu myös Pirkanmaalla. Pääosin ympäri Suomea nähtävät kuurot purkautuvat kuitenkin sateen ja rännän muodossa.
Foreca kehottaa autoilijoita varautumaan liukkaaseen ajokeliin.
Läntisin lumisateen tavoittama alue on Forecan mukaan Saimaan eteläpuoli. Lumikertymää ei alueelle kuitenkaan ole muodostunut. Mikäli lämpötila laskee yön aikana pakkasen puolelle, lunta voi sataa myös Etelä-Suomessa.
Lapissa pakkasta saattaa olla ensi yönä jopa viidestä kymmeneen asteeseen.