Asuntoauto kuopiolaisella leirintäalueella hytkyi erikoisen kiihkeästi – jopa huoltomiehet jäivät tuijottamaan

Julkaistu:

Suomalaiset leirintäalueet vetävät matkailijoita niin kesällä kuin talvella. Yleensä meno on rauhallista. Joskus se villiintyy.
Leirintäalueilla sattuu ja tapahtuu.

Asia nousi tapetilla taas alkuviikolla, kun Ilta-Sanomat uutisoi erään karavaanariyhdistyksen leirintäalueella liikkeelle lähteneestä seksijuorusta, joka eskaloitui niin, että yhdistyksen jäsenet olivat lähellä päätyä puimaan välejään oikeussaliin saakka.
Suomalaiset leirintäalueet voivat hyvin ja houkuttelevat matkailijoita nykyään myös kesäkauden ulkopuolella.

Kokeneet leirintäalueiden omistajat ja työntekijät kertovat, että karavaanarit ovat useimmiten joko lapsiperheitä tai eläkkeellä olevia pariskuntia.

– Suurperheet ja lapsenlasten kanssa lomailevat isovanhemmat ovat tuttu näky leirintäalueilla, kuopiolaisen matkailukeskus Rauhalahden toimitusjohtaja Sami Simonen kertoo.

 

Sen jälkeen he kävivät fiilistelemässä mökkiä, jossa vauva oli saanut alkunsa.

Rauhalahdessa on 237 karavaanaripaikkaa. Simosen mukaan ”räyhäporukat” ovat todella harvinaisia, vaikka satunnaisia häiriöitä tuleekin.

– Yleensä silloin on otettu liikaa alkoholia. Hankalimpia tapauksia ovat yli nelikympiset pariskunnat, joilta lapset ovat juuri muuttaneet pois kotoa. Sitten otetaan liikaa ja aletaan yöllä selvittelemään perheen asioita. Yleensä se nainen on siinä hankalampi rauhoiteltava.

Simosen mukaan käyttäytyminen on muuttunut fiksummaksi sitä mukaa kuin väkevien viinojen juominen on vähentynyt.

– Kun nautitaan vähän viiniä tai muutama olut siinä omalla terassilla, ei aiheuteta minkäänlaisia ongelmia. Yleensä tämä on mukava ammatti, kun asiakkaat ovat hyvällä tuulella tullessa ja lähtiessä.

 

Eräässä asuntoautossa oli niin rajut lemmenleikit meneillään, että koko vaunu hytkyi.

Mökkimajoituksen suosio on sekin edelleen vankka. Rovaniemeläisellä Ounaskoski Camping -leirintäalueella on huomattu, että telttailijoita on nykyään melko vähän, vaikka luontomatkailu on tuonut heitä viime aikoina hieman lisää.

– Olen ollut tässä yrittäjänä yli kolmekymmentä vuotta. Sinä aikana telttaosasto on siirtynyt vaunukansaksi. Kymmentä telttaa kohti on noin sata asuntovaunua tai asuntoautoa, Jorma Puljula toteaa.

– Etenkään suomalainen nuoriso ei halua ryömiä teltassa. Jonkin verran on keskieurooppalaisia nuoria ja motoristeja, jotka käyvät Nordkappissa asti telttoineen.

Osa matkailijoista pysähtyy leirintäalueella nopeasti ohikulkumatkalla. Toiset tulevat pidemmäksi aikaa ja viettävät vaikka koko loman alueella.

Nallikarin lomakylä Oulussa houkuttelee toimitusjohtaja Sirpa Walterin mukaan matkailijoita myös talvella pitkäaikaiseen kausiparkkiin.

– Kesällä meillä saattaa olla paljon pitkäaikaisia vieraita Pohjois-Norjasta. Talvella suurin osa kausipaikoista menee lähialueiden karavaanareille. He tuovat vaunun alueelle ja käyvät siellä vähän kuin mökillä meren rannalla.

Leirintäalueilla kuitenkin ehtii sattua ja tapahtua kaikenlaista. Ohessa tapauksia, joihin leirintäalueiden pyörittäjät ovat vuosien varrella törmänneet.

”Eräässä asuntoautossa oli niin rajut lemmenleikit meneillään, että koko vaunu hytkyi. Huoltomiehet sitten kertoivat, että vaunun katolla ei olisi västäräkkikään pysynyt siinä menossa.”

-Sami Simonen, Rauhalahti, Kuopio

”Eräs pariskunta oli yrittänyt pitkään lasta ja luopunut jo toivosta. Sitten kun he tulivat Mansoon lomalle niin tärppäsikin! He lähettivät meille tekstiviestin, että Mansossa tärppäsi. Sen jälkeen he kävivät fiilistelemässä sitä mökkiä, jossa vauva oli saanut alkunsa.”

”Baltian pojat olivat niin innokkaita kalastajia, että kerran eräät leirintäalueellamme majoittuvat vieraat eivät jaksaneet syödä kaikkea saalistaan. Menin sitten siivoamaan mökkejä heidän jälkeensä ja avasin pakastimen. Sieltä tuli pakastimellinen kaloja syliin! Niitä oli joka kolossa.”

 

Avasin pakastimen. Sieltä tuli pakastimellinen kaloja syliin! Niitä oli joka kolossa.

”Venäläiset käyvät paljon meillä kalassa. Erään kerran laiturilta kalastaneet venäläiset rouvat saivat niin valtavan hauen, että sitä ei saatu punnittua. Suomi-venäjä-viittomakielellä saimme sovittua, että kala pilkotaan kolmeen osaan ja punnitaan osissa.”

”Viime vuosikymmenellä Yle oli kuvaamassa jotain tosi-tv-tuotantoa, jossa Ben Zyskowicz tuotiin tänne leirintäalueelle Lada-kerhon kokoukseen. Ajatuksena oli tuoda joku julkkis paikkaan, johon tämä ei muuten varmaan olisi ikinä tullut. Hän oli kyllä hyvin sosiaalinen ja osallistui kaikkeen ohjelmaan. Oli jopa venäläinen Lada-koppalakki päässä ohjelmassa.”

”Kerran jossain seuratapaamisessa koirat karkasivat kahvilaan. Sen jälkeen rakennettiin koiramökki, jota voi vuokrata ja jättää koirat sinne.”

”Mansoniemen silta on leirintäalueen vieressä. Jotkut hurjapäät olivat nähneet sillan saunalta ja päättäneet kiivetä sille. Sieltä he sitten hyppäsivät, ja TAYS:iin tuli reissu ambulanssilla. Loma jatkui sitten, kun siitä oli toivuttu. Juhannukset tuppaavat olemaan semmoisia, että tulee näitä hyviä ideoita.”

”Eräs korttirinki on käynyt meillä 20 vuotta, ja nyt he järjestelevät juhlakokoontumista. Vuosien varrella on vaihdettu vähitellen astetta parempaan mökkiin. Myös Harley Davidson -porukan kanssa juteltiin ensi kesän varauksesta. Moni järjestää täällä säännöllisesti kokoontumisia.”

-Tiina Seuraniemi, Mansoniemi Camping, Ikaalinen

”Henkilökunta on avannut vaunujen ovia vaikka minkälaisilla välineillä: sukkapuikoilla, porakoneilla… Kun avain on unohtunut tai kadonnut, on vaunuun yritetty keinolla millä hyvänsä.”

”Joitakin kertoja on etsitty kissoja tai koiria leirintäalueelta tai metsästetty jonkun kissaa naapurivaunusta. Olemme lemmikkiystävällinen paikka, ja joskus näitä pitää vähän hakea. Koirille onkin oma aitaus, jossa niitä saa ulkoiluttaa vapaasti.”

”Eräs onnenkaravaanari on sellainen, että hänen hymynsä ei hyydy missään vaiheessa. Kuitenkin hänellä on huono tuuri: lähes joka kerta meillä käydessä vaunusta menee jotain rikki, rengas tai jokin muu. Rispektiä mahtavalle asenteelle, kun tämä ei tunnu häntä haittaavan.”

-Sirpa Walter, Nallikari, Oulu