Joukko­surma­koodi ”Aarne 012” aloitti pelastus­operaation – näin toimi ensi­hoito Kuopion Hermanissa

rac

Julkaistu:

Ensihoidon hälytystehtävä Kuopion Hermanin kauppakeskukseen muuttui nopeasti äärimmäisen vakavaksi, kun ensi-ilmoitus puukon kanssa riehuneesta miehestä muuttui potentiaaliseksi joukkosurmatilanteeksi.
Ensihoidosta tilanteessa huolehti Kuopion yliopistollinen sairaala (Kys). Ensihoidon kenttäjohdosta vastannut Tommi Partanen kertoi tiistain tiedotustilaisuudessa olleensa Hermanin kauppakeskusta vastapäisessä lounasravintolassa, kun tilanne alkoi.

– Hätäkeskus tiedotti, että kauppakeskus Hermanissa on meneillään jotakin väkivallantekoja, siellä henkilö heiluu teräaseen kanssa, Partanen kertoi.

Hän siirtyi nopeasti työparinsa kanssa johtoyksikköautolleen ja pyysi lisätietoja.

– Pian ensihoito sai ”Aarne 012” -koodin hälytyksen, joukkosurmakoodin.

Etuliite ”Aarne” jo sellaisenaan kertoo, että kyse on potentiaalisesti ihmishenkeen liittyvästä tehtävästä. Numerokoodi teki hälytyksestä entistä vakavamman.
  • Alla ilmakuvaa kauppakeskus Hermanista


Kauppakeskuksella oli samaan aikaan toinenkin ensihoitoyksikkö, jonka Partanen pyysi seuraamaan. He yrittivät selvittää, onko kauppakeskukseen turvallista ohjata yksiköitä.

Saman aikaan hätäkeskus hälytti runsaasti lisää yksiköitä paikalle.

– Kun ei ollut varmuutta kohteen turvallisuudesta, tein päätöksen muodostaa tulokynnyksen Leväsentien liittymään. Siitä oli suora näköyhteys kohteeseen.

Paikalle rientäneet ambulanssiyksiköt asettuivat Partasen johtoyksikön perään.

– Yksiköitä saapui kynnykselle pikkuhiljaa. Kaikkiaan siinä oli kenttäjohtajan lisäksi kuusi ensihoitoyksikköä valmiina toimimaan.

Nopeasti järjestäydyttiin tilanneorganisaatioksi. Hoitojohtajaksi Partanen määräsi kokeneen ensihoitajan.

Sitten hätäkeskuksen kautta välittyi tilanteen riittävän turvalliseksi todenneen poliisin pyyntö saada ensihoito paikalle. Ensihoitajat pääsivät aloittamaan työnsä.


Tässä vaiheessa vastuun tilanteen lääkinnällisestä johdosta otti Kysin ensihoidon apulaisylilääkäri Helena Jäntti, joka oli tullut paikalle lääkäriyksikön mukana. Partanen jäi johtoyksikköön informoimaan Kysin johtokeskusta ja päivystystä siitä, että ”todellinen tilanne” on päällä.

– Tilanne lähti liikkeelle poliisijohtoisena tehtävänä koodilla joukkosurma. Saimme hälytyksen 12.33 ja lähdimme lääkäriyksiköllä välittömästi tehtävälle, Jäntti kertoi tiedotustilaisuudessa.

Hälytyksestä oli kulunut 10 minuuttia, kun he pääsivät poliisin luvalla siirtymään sisätiloihin.

– Tarkistin siellä ensihoitajien tekemän tilannearvion kahdesta vakavasti loukkaantuneesta potilaasta. Totesin, että tarvittavat kriittiset ensihoitotoimenpiteet oli aloitettu ja määräsin molemmat potilaat välittömästi evakuoitaviksi.

Sairaalan puolesta Kysin johtajaylilääkäri Antti Hedman kertoi, että siellä sattui olemaan resurssien puolesta hyvä tilanne.

– Oli päiväaika ja pystyimme järjestämään vapaaksi useamman leikkaussalin ja useampia tiimejä ottamaan potilaita vastaan. Sairaalaan tuli kaikkiaan kymmenen potilasta, joista ensihoito toi yhdeksän ja yksi tuli itse.

Kaksi heistä oli vakavasti loukkaantuneita ja tiedotustilaisuuden aikaan edelleen leikattavana. Myöhemmin illalla Hedman kertoi IS:lle, että toisen leikkauksessa olleen tilanne on vakaa ja toisen kriittinen.

– Kahdeksan oli lievemmin loukkaantuneita, lähinnä puolustautumisesta tulleita haavoja ja lievempiä vammoja. Heistäkin kuusi jää sairaalaseurantaan. Kaksi lievimmin vammautunutta on jo kotiutunut, Hedman kertoi tiedotustilaisuudessa.

Paikan päällä kauppakeskuksessa menehtyi yksi uhri.