Nuorten mielen­terveys­hoidossa jonot ovat laittoman pitkiä – ”Tuntuu toivottomalta – nuorten oireilu vain pahenee” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nuorten mielen­terveys­hoidossa jonot ovat laittoman pitkiä – ”Tuntuu toivottomalta – nuorten oireilu vain pahenee”

Mielenterveysongelmista kärsivien nuorten pääsy hoitoon kestää useissa tapauksissa niin pitkään, että se rikkoo lakia.

Julkaistu: 1.10.2019 9:55

Ongelma tunnetaan kaikkialla Suomessa, ja siihen on löydetty erilaisia ratkaisuja.

Mielenterveysongelmista kärsivien nuorten pääsy hoitoon kestää useissa tapauksissa niin pitkään, että se rikkoo lakia.

Laissa määritellyn hoitotakuun mukaan tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä alle 23-vuotiaalle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Monienkaan kohdalla tämä ei toteudu.

Pisimpään lasten ja nuorten pääsy mielenterveyspalveluiden erikoissairaanhoitoon on kestänyt Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, THL:n tilastoista ilmenee.

Huhtikuun lopulla 22 prosenttia alle 23-vuotiasta psykiatriseen erikoissairaanhoitoon jonottavista oli joutunut odottamaan yli 90 vuorokautta. Pohjois-Pohjanmaalla osuus oli 18 prosenttia.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Lakisääteinen hoitotakuu ei toteudu nuorisopsykiatrisissa palveluissa myöskään Tampereella, Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja, ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoi IS:ssä torstaina.

Asia nousi esille IS:n kertoessa itsetuhoisesta pirkanmaalaisesta 14-vuotiaasta, jolle erityisopettaja yritti hakea apua.

– Olen kertonut jo kaksi vuotta sitten, että lähetemäärät ovat lisääntyneet niin paljon, että nykyisellään hoitotakuussa ei pysytä. Jonkin verran kunnat ovat lisänneet varoja, mutta se ei ole riittänyt, Kaltiala sanoi.

Nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon jonottaa Tampereella tällä hetkellä sata nuorta, Johanna Loukaskorpi kertoo. Hän on hyvinvointipalveluista vastaava apulaispormestari sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

– Olemme monella taholla yrittäneet lähteä ratkomaan tätä ongelmaa, Loukaskorpi sanoo.

Viime kesänä perustettiin matalan kynnyksen tukipiste nuorille huumeidenkäyttäjille ja heidän omaisilleen ja kolmen psykiatrisen sairaanhoitajan vakansseja jatkettiin.

Ensi vuoden talousarviossa taas esitetään matalan kynnyksen nuorisovastaanottoa, jossa olisi psykologi ja kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa. Lisäksi kouluterveydenhuoltoon tulisi kaksi uutta lääkäriä ja hoitajaa sekä opiskelijaterveydenhuoltoon vielä yksi terveydenhoitaja. Opiskelijaterveydenhuoltoon lisättiin myös viime vuonna kaksi koulupsykologia.

Myös lastensuojeluun on palkattu lisää väkeä ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä pyritty parantamaan.

– Tuntuu toivottomalta, kun mikään europanostus ei tunnu riittävän ja nuorten oireilu vaan pahenee.

Tampere ei paini paisuneen lähetevirran kanssa yksin.

– Oikeastaan koko maassa nuorisopsykiatriseen sairaanhoitoon tulleiden lähetteiden määrä on kasvanut viime vuosina todella paljon, tutkimusprofessori emeritus Mauri Marttunen sanoo.

Marttusen mukaan lähetteiden lisääntymisen syistä ei ole varmuutta, mutta hänellä on esittää kaksi arvausta.

Osin kyse lienee siitä, että perusterveydenhuollossa ei tällä hetkellä pystytä riittävästi hoitamaan nuorten mielenterveysongelmia. Toinen syy on se, että mielenterveysongelmista puhumista ei koeta enää yhtä leimaavana kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Siksi yhä useampi uskaltaa hakea apua ongelmiinsa.

Vaikka palvelujen ruuhkautuminen näkyy erikoissairaanhuollon puolella, varsinainen ongelma piilee Marttusen mukaan muualla.

– Isoin pulma on, että perusterveydenhuollossa ei tällä hetkellä ole riittävästi resursseja nuorten mielenterveysongelmien hoitoon ja palvelut ovat hajanaisia.

Siksi perusterveydenhuollosta lähetetään myös lievemmistä mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria erikoissairaanhoitoon. Silloin erikoissairaanhoito ruuhkautuu niin, ettei oikeasti erikoissairaanhoidon tarpeessa olevia pystytä hoitamaan.

Ongelmaa pitäisikin Marttusen mukaan lähteä purkamaan vahvistamalla resursseja perusterveydenhuollon puolella niin, että siellä voidaan hoitaa enemmän nuorten lieviä ja keskivaikeita mielenterveys- ja päihdeongelmia.

Miten se sitten tarkemmin ottaen tehdään? Arvausten lisäksi Marttusella on esittää ehdotuksia ja esimerkkejä eri puolilta Suomea.

Perusterveydenhuoltoa on vahvistettu esimerkiksi perustamalla vastaanottopisteitä, joihin voi hakeutua ilman lähetettä ja matalalla kynnyksellä.

Turussa taas on perustettu hyvin tuloksin psykiatristen sairaanhoitajien virkoja perusterveydenhuoltoon. Onhan terveyskeskuksissa myös erityisiä diabeteshoitajia ja aikuisten mielenterveysongelmiin suuntautuneita psykiatrisia hoitajia.

Rahaa voisi suunnata myös peruskoulujen oppilashuoltoa. Se ei ole vieläkään samalla tasolla kuin ennen 1990-luvun lamaa.

Marttusen mielestä nuorten mielenterveysongelmat tunnistetaan kyllä kouluissa hyvin, mutta sairauksien hoito ei lain mukaan kuulu kouluterveydenhuoltoon vaan perusterveydenhuollon tai vaikeammissa tapauksissa erikoissairaanhoidon puolelle.

Kouluterveydenhuollon työntekijöillä ja terveyskeskusten yleislääkäreillä pitäisi myös olla nykyistä paremmat mahdollisuudet konsultoida erikoissairaanhoidon ammattilaisia.

– Minun puolestani saa olla luova näissä ratkaisuissa. Mikä minnekin parhaiten istuu.

Oleellista on, että ratkaisu istuu kokonaisuuteen ja on palvelu helposti saatavissa, Marttunen korostaa. Esimerkiksi järjestöjen ylläpitämät kriisipisteet eivät aina muovaudu tiiviisti osaksi kokonaisuutta, vaikka tarjoaisivatkin sinänsä hyviä palveluja. Nuorten täytyisi vain osata itse hakeutua niiden äärelle, mitä mielenterveysongelmista kärsivältä nuorelta on kohtuutonta odottaa.

Lisää aiheesta