IL: ”Mustalaisasuinen” juontaja herätti hämmennystä KRP:n henkilöstöjuhlissa – Poliisi tekee sisäisen selvityksen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

IL: ”Mustalaisasuinen” juontaja herätti hämmennystä KRP:n henkilöstöjuhlissa – Poliisi tekee sisäisen selvityksen

Iltalehden mukaan ”Taistoksi” esittäytynyt juontaja oli KRP:n omaa väkeä.

30.9.2019 20:58

Iltalehti kertoo, että keskusrikospoliisi on aloittamassa sisäistä selvitystä viime perjantaina vietettyjen henkilöstöjuhlien tapahtumista.

IL:n mukaan 1990-luvun teemalla vietetyissä juhlissa oli noin 250 poliisia ja muuta henkilökuntaa KRP:n pääosastolta.

Lehti kertoo, että juhlien juontajan käytös herätti joissain osallistujissa hämmennystä, sillä tämä oli sonnustautunut mustaan nahkatakkiin ja ”mustalaisasua” muistuttaviin vaatteisiin. Hän esitteli itsensä ”Taistona” ja puhui ”mustalaiskorostuksella”. IL kertoo, että juontaja oli keskusrikospoliisin omaa väkeä, rikosylikonstaapeli.

KRP:n viestintäpäällikkö Anna Zareff vahvistaa Iltalehden esittämät tiedot siitä, että KRP:llä oli henkilöstöjuhlat, joiden tiimoilta ollaan nyt aloittamassa sisäinen selvitys. Ilta-Sanomat pyysi Zareffia kertomaan illan tapahtumista tarkemmin, mutta hän kieltäytyi.

Zareff kertoo kuitenkin olleensa ”osan aikaa paikalla” ja nähneensä juontajan esiintymisen.

– En nyt ala sitä sen enempää avaamaan. Meillä on alkamassa tästä sisäinen selvitys. Katsotaan, johtaako selvitys mahdollisiin toimenpiteisiin. Selvitys liittyy juurikin juontajaan, Zareff sanoo.

Juttua muokattu kello 21.09. Korjattu Zareffin sitaattia muotoon ”Katsotaan, johtaako selvitys mahdollisiin toimenpiteisiin”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?