Huoltajuusriita sai ikäviä piirteitä: Äiti vihjaili isän karkkikätköistä ja esitteli ”epäilyttäviä” valokuvia

Julkaistu:

Äidin mukaan isällä oli paljon karkkia kaapissa ja verestävät silmät. Tältä pohjalta hän vihjaili lastensuojeluviranomaisille isän käyttävän kannabista. Väite oli perätön.
Huoltoriita lapsista sai ikäviä piirteitä ja johti perheen äidille langetettuun kunnianloukkaustuomioon. Äiti vihjasi lastensuojeluviranomaisille, että isällä oli paljon karkkia kaapissa kotona ja verestävät silmät. Hän vihjasi isän käyttävän kannabista.

Lastensuojelun työntekijän mukaan isän väitetystä päihteiden käytöstä ei tullut ilmi mitään muita viitteitä kuin äidin esittämä väite. Nainen väitti hovioikeudessa, että lastensuojeluviranomaiset olisivat oma-aloitteisesti tiedustelleet äidin kerrottua makeisista, voisiko perheenisä käyttää kannabista.

Oikeudessa todistajana kuultu lastensuojeluviranomainen kertoi, ettei hän ollut tällaista epäilyä esittänyt, vaan epäily isän huumeiden käytöstä oli tullut nimenomaan juuri äidiltä.

Hovioikeuden mukaan ”olisi jo lähtökohtaisesti hyvin epäuskottavaa, että lastensuojeluviranomaiset päätyisivät epäilemään huumausaineen käyttöä pelkästään vanhemman kotoa löytyneiden makeisten perusteella.”

Mies kertoi itse, ettei ollut koskaan käyttänyt kannabista eikä mitään muitakaan huumeita koko elämänsä aikana. Hänen siskonsa kertoi, ettei mies käyttänyt juurikaan edes alkoholia.

Perheenäiti esitti entisestä miehestään myös muita perättömiä vihjauksia. Äiti oli vihjannut, ettei miehellä olisi toisessa silmässä näkökykyä lainkaan. Miehellä oli ollut ongelmaa toisessa silmässä, mutta näkökyky häneltä ei ollut mennyt. Siitä hänellä oli kirjallinen lääkärinlausunto.

Nainen vihjasi myös miehellään olevan mielenterveysongelmia ja masentuneisuutta. Miehen mukaan tämä väite ei pidä paikkaansa eikä hänen sisarensakaan ollut huomannut tällaista.

Pahimmalta perheenisästä tuntuivat naisen esittämät vihjaukset lastensuojeluviranomaisille siitä, että isä olisi käyttäytynyt sopimattomasti lapsia kohtaan kuvaamalla heitä vähäpukeisina tai alastomina tai häirinneen seksuaalisesti naapurin lapsia. Nainen väitti miehen työntäneen käden naapurin lapsen paidan alle.

Nainen esitti todisteina viisi valokuvaa, jotka hän kertomansa mukaan oli löytänyt miehen kotona ja kuvannut kamerapuhelimellaan. Kahdessa kuvassa on ulkona hiekkalaatikolla leikkivä alaston lapsi. Kolmessa naisen ottamassa kuvassa näkyy ainoastaan alastomien lasten keskivartaloita.

Mies esitti hovioikeudelle kolme valokuvaa, joista paljastui, että kyse oli samoista kuvista kuin naisen ottamat valokuvat. Nainen oli vain rajannut omat kuvansa niin, että niissä näkyi keskeisinä lasten genitaalialue. Alkuperäisissä kuvissa oli lapsia kesäisissä vesileikeissä.

Miehen sisar kertoi hovioikeudessa, että naisen oikeudelle esittämät valokuvat olivat hänen omista lapsista ottamia valokuvia tai osia niistä, joita hän oli antanut perheelle joululahjaksi. Kuvat oli otettu tavanomaisista lasten vesileikeistä. Miehen sisaren mukaan naisen täytyi tietää, keitä lapsia kuvissa oli.

Hovioikeus katsoi, ettei naisen esittämille väitteille tai vihjauksille ollut mitään lasten hyvinvointiin liittyvää perustetta, vaan kyse oli miehen halventamisesta.

Hovioikeus pysytti tuoreella päätöksellään voimassa käräjäoikeuden naiselle määräämän sakkotuomion kunnianloukkauksesta.

Nainen joutuu maksamaan 50 päiväsakkoa eli 2 050 euron sakot sekä maksamaan miehelle 1 000 euroa teon aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.