Petter Ehrnsten on yksi niistä 137 ihmisestä, jotka onnistuivat pelastautumaan syysmyrskyssä uponneelta M/S Estonialta vuonna 1994.
IS kertoi aiemmin, että toistaiseksi tuntematon televisioyhtiö laski hylylle maanantaina sukellusrobotin Saksan lipun alla seilanneen Fritz Reuter -aluksen kannelta käsin.
66-vuotias Ehrnsten on lukenut viime päivinä uutisia siitä, että Estonian hylkyä on tutkittu sukeltamalla.
– Minusta se on törkeä teko. Se on aika herkkä asia, varsinkin nyt, kun vuosipäiväkin tulee vastaan, Ehrnsten sanoo.
Ehrnsten ihmettelee sitä, miksi hylkyä halutaan tutkia vielä vuosien jälkeen.
– Siellähän on käyty jo aiemminkin, eikä sieltä enää mitään uutta löydy. Mielestäni se on haudan häpäisyä.
Estonian uppoamisesta tulee lauantaina 28. syyskuuta kuluneeksi tasan 25 vuotta.
Muistoseppele kelluu meressä marraskuussa 1994 lähellä Estonian uppoamispaikkaa.
Yö Estonialla ei ikinä unohdu Ehrnstenin mielestä.
Tuolloin nelikymppinen mies oli autolautalla työmatkalla, kun heräsi keskellä yötä poikkeukselliseen ääneen. Koko elämänsä merillä liikkunut suomalainen tunsi sokkeloisen laivan onnekseen kuin omat taskunsa. Hän suuntasi kuudennella kannella sijainneesta hytistään suoraan kannelle.
Ehrnsten pelastautui uppoavasta laivasta konttaamalla kallistuvan laivan kylkeä ja pohjaa pitkin. Hän luuli, että alus jäisi kellumaan mereen, mutta niin ei käynytkään. Aallot pyyhkäisivät hänet pelastusliivit yllä mereen ja alus upposi pohjaan.
Ehrnsten ui kylmässä, pilkkopimeässä meressä puoli tuntia, kunnes löysi kumisen pelastuslautan. Siellä hän kellui toisen miehen kanssa noin viisi tuntia taistellen hypotermiaa vastaan ja äyskäröiden kylmää vettä pois lautasta.
852 kuoli tuona yönä. Onnettomuus oli yksi viime vuosisadan järkyttävimmistä.
Uppoamisen jälkeen Ruotsi, Suomi ja Viro solmivat kesällä 1995 sopimuksen Estonian hautarauhasta.
Itämeren pohjassa lepäävän hylyn päälle kaadettiin tonneittain soraa hautaamisen merkiksi.
– Minä pidin sitä sopimusta alusta asti hyvänä asiana. Suomessa ja Virossa on pitkät perinteet merillä käymisestä. Se on merenkävijälle tai merimiehelle kunniallinen hauta, Ehrnsten pohtii nyt.
Hänen matkaseuralaisensa, eli hänen silloinen esimiehensä menehtyi onnettomuudessa. Samoin kävi monelle muulle hänen ystävälleen.
– Olin itse ollut pitkään töissä laivalla ja tunsin monia Estonian miehistön jäseniä. Useat heistä kuolivat.
Ehrnsten on ollut vuosien saatossa paljon tekemisissä Estonian uhrien omaisten kanssa.
– Uskon, että heillä olisi samanlainen asenne tähän hautarauhan rikkomiseen. Se tuntuu törkeältä teolta.
Kuvassa Petter Ehrnsten vuonna 2014, kun Estonian uppoamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta.
Tulevana lauantaina Estonian uppoamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Ehrnsten lähtee sinä päivänä vaimonsa, tyttärensä ja tämän miehen kanssa Tallinnaan osallistuakseen uhrien muistotilaisuuteen. Suurin osa Estonian uhreista oli virolaisia ja ruotsalaisia.
Tallinnassa Ehrnsten tapaa muun muassa suomalaisia pelastajia, jotka olivat auttamassa Estonialta pelastautuneita syksyisenä yönä 1994.
– Viemme yhdessä seppeleen muistomerkille. Virolaisille on hyvin merkityksellistä, että sinne tulee muitakin kuin oman maan edustajia.
Estonia on kulkenut omalla tavallaan mukana Ehrnstenin elämässä vuosien saatossa.
Kun hän pelastautui kylmästä merestä kumiselle pelastuslautalle, lautalla oli yksi toinen henkilö. Se toinen oli sattumalta suomalainen mies. He ovat vielä tänä päivänäkin ystäviä keskenään.
– Soittelemme silloin tällöin edelleen. Aluksi tapasimme perheiden kesken enemmänkin. He kävivät meillä ja me kävimme heidän luonaan.
Pelastajia kohtasi syyskuussa 1994 lohduton näky. 852 ihmistä jäi aaltoihin.
Myös monet muut omaiset ja pelastajat ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi ihmisiksi. Estonian muistotilaisuudessa Ehrnsten tapaa ihmisiä, jotka hän on tuntenut muistotilaisuuksien kautta jo pitkään.
– Siellä puhutaan kuulumisia läpi ja mukaviakin asioita. Elämä jatkuu.
