Näin perheenäiti Sanna, 44, selvisi vuosien opioidikoukusta – ihmettelee asiantuntijoiden näkemyksiä: ”Miksi lopettaa, jos lääkärikin on sitä mieltä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näin perheenäiti Sanna, 44, selvisi vuosien opioidikoukusta – ihmettelee asiantuntijoiden näkemyksiä: ”Miksi lopettaa, jos lääkärikin on sitä mieltä”

Sanna Kallion mukaan on tärkeää kertoa, että opioidiriippuvuudesta voi päästä eroon.

Sairaanhoitaja Sanna Kallio on pyristellyt irti opioidikoukusta.

25.9.2019 9:23

Sairaanhoitaja Sanna Kallio, 44, on lukenut kummeksuen viime päivien juttuja lääkeriippuvuudesta.

– Melkein ovat tulleet kyyneleet silmiin turhautumisesta ja harmista, kun asiantuntijatkin antavat kuvaa, ettei opiaateista pääsisi eroon. Että suurin osa hoidettavista päätyy loppuiäkseen korvaushoitoon, Sanna Kallio sanoo.

Hänen mielestään tulisi kannustaa raittiuteen.

– Korostamalla eroon pääsyn vaikeutta annetaan käyttäjille mahtava syy jatkaa. Miksi lopettaa, jos lääkärikin on sitä mieltä, ettei se onnistu?

Kallion mukaan olisi tärkeää kertoa, että opioidikoukusta pääsee eroon, eikä loppuikää tarvitse kärvistellä korvaushoidossa.

– Kyllä opiaateista pystyy raitistumaan. Tiedän sen. Opiaattien vieroitusoireet menevät ohi yhtä nopeasti kuin alkoholinkin. Yleensä muutamassa päivässä. Rauhoittavat lääkkeet ovat niitä, joista on pisimmät ja pahimmat vieroitusoireet.

Kallio tietää, mistä puhuu, koska hän on itse elävä esimerkki kipulääkekoukusta selvinneestä. Pahaan migreeniin saatu Panacod koukutti hänet ensimmäisestä tabletista vähän alta kolmekymppisenä.

Kahden lapsen äiti käytti päivittäin lähes kuuden vuoden ajan suuria määriä vahvoja opioideja sekä myöhemmin niiden ohessa myös rauhoittavia ja alkoholia. Sairaanhoitajana hänellä oli työpaikoillaan pääsy lääkkeisiin.

– Olin niin pahasti koukussa kuin vain voi olla. Tarve saada lääkepillereitä ja ampulleja meni moraalin ja lähes kaiken muunkin edelle, Kallio tunnustaa.

Myös nykyisessä työssään Kallio näkee toistuvasti onnistuneita vieroittumisia lääkeriippuvuudesta. Kallio toimii Minnesota-Hoito Lapua -yksikössä vastaavana sairaanhoitajana. Minnesota-hoito yhdistetään edelleen lähinnä alkoholiin.

– Monet eivät tiedä, että tänne voi tulla kaikkien muidenkin päihteiden kuten lääke- ja huumeriippuvuuksien takia.

Silti opioidiriippuvuuksien kasvu näkyy Minnesota-hoidossakin selvästi.

– Karkeasti arvioiden noin 30 prosenttia on hoidossa opiaattien takia ja määrä kasvaa koko ajan, Kallio kertoo.

Sanna Kallion mukaan naiset hakevat harvemmin apua riippuvuuteensa.

Kallio itse oli hoidettavana kymmenen vuotta sitten.

– Silloin oli lisäkseni vain yksi lääke­riippu­vainen, kaikki muut olivat hoidossa alkoholin takia. Viitisen vuotta sitten lääke­riippuvaisia oli yhtä aikaa muutamia, nyt heitä on jatkuvasti isompi joukko.

Kallion mielestä on selvää, miksi naisia on hoidettavista selvästi vähemmän.

– Miesten on helpompi hakea apua, koska naiset pelkäävät lastensa menettämistä. Vaikka oltaisiin muuten jo valmiita hoitoon, riippuvuutta ei uskalleta myöntää lasten takia.

Kallio tunnistaa lasten menettämiseen liittyvät pelot.

– Jos minua ei olisi yllättämällä saatu hoitoon, en tiedä, olisinko itsekään rohjennut tehdä mitään siitä pelosta, että viedäänkö lapset, Kallio myöntää.

Kallion mielestä Suomen tilanne ei ole tällä hetkellä hälyttävä, mutta tarkkuutta ja tiedostamista tarvitaan.

– Opioidien leviäminen ei ole vielä halllitsematonta, mutta jos niiden höveli kirjoittaminen jatkuu, tilanteesta voi tulla paha yllättävänkin nopeasti. Toisaalta vaarana on, että oikeasti kipulääkettä tarvitsevat potilaat eivät enää saakaan lääkitystä, Kallio huomauttaa.

Opioidiojuttu herätti vahvasti keskustelua

Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, miten Yhdysvalloissa pahenevan opioidiongelman pelätään leviävän Suomeen.

Asiantuntijoiden mukaan vanhustenhoidon lääkityksen hallinnassa on menty huonoon suuntaan. Voimakkaiden, kipua poistavien opioidien kulutus on lisääntynyt merkittävästi.

Opioidivalmisteet on luokiteltu useimmissa tapauksissa sekä lääke- että huumausaineiksi. Niiden käyttö, osto ja hallussapito ilman lääkärin määräystä on laitonta.

Opioidi valitaan kipujen voimakkuuden mukaan. Opioidit voidaan jakaa niiden tehon ja kattovaikutuksen mukaan kolmeen osaan.

Sosiaalifarmasian professori Marja Airaksinen sanoi IS:lle, että vanhusten hoidon lääkityksen kokonaishallinnassa on paljon korjattavaa.

– Nykyiset ongelmat meillä johtuvat pitkälti siitä, että vanhuksille saatetaan määrätä vain lisää lääkkeitä tarkastelematta jo käytössä olevan lääkehoidon asianmukaisuutta. Näin voi syntyä erilaisia haitallisia lääkecocktaileja, Airaksinen kuvaili.

Jutusta tuli runsaasti palautetta, sekä opioidien puolesta että niitä vastaan.

Opioidit

Opioidit ovat voimakkaita, kipua poistavia aineita. Opioidivalmisteet on luokiteltu useimmissa tapauksissa sekä lääke- että huumausaineiksi. Niiden käyttö, osto ja hallussapito ilman lääkärin määräystä on laitonta.

Opioidi valitaan kipujen voimakkuuden mukaan.

Opioidit voidaan jakaa niiden tehon ja kattovaikutuksen perusteella kolmeen tasoon:

  1. Heikot opioidit: kodeiini (vain yhdistelmä-valmisteissa) ja tramadoli.

  2. Keskivahvat opioidit: buprenorfiini

  3. Vahvat opioidit: fentanyyli, hydromorfoni, metadoni, morfiini ja oksikodoni.

Lähde: Duodecim.fi ja Päihdelinkki.fi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?