Suuri hakekasa palaa Nurmeksessa – palon leviäminen estetty

Julkaistu: , Päivitetty:

Pelastuslaitoksen mukaan kasa on syttynyt todennäköisesti itsestään palamaan.
Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa syttyi myöhään illalla maanantaina suuri tulipalo.

– Tulipalo on syttynyt osoitteessa Sahanportti. Suuri turve- ja hakekasa paloi kovalla liekillä. Hälytys tuli kello 22.36, päivystävä palomestari Sami Meriläinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

Hän kertoo, että kasa on sahan alueella, joka sijaitsee Nurmeksen taajaman välittömässä läheisyydessä.

– Palava kasa on noin 30 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 15 metriä korkea. Sahan väki teki alkusammutuksen ja pelastuslaitos pääsi nopeasti paikalle usean yksikön voimin, Meriläinen sanoo.

Hänen mukaansa kasa on syttynyt todennäköisesti itsestään palamaan.

– Tämä on tyypillistä näissä tulipaloissa. Itsesyttymisreaktio alkaa, kun kasa alkaa käydä ja kompostoitua, hän kertoo.

Meriläisen mukaan pelastuslaitos huolehtii siitä, ettei tulipalo pääse leviämään.

– Yksi sahan työntekijä on altistunut savulle. Hän pääsi ensihoitoon. Sammutamme hakekasaa vedellä ja huolehdimme siitä, ettei tulipalo leviä läheisen lämpökeskuksen alueelle.

Tuuli käy hänen mukaansa suotuisasta suunasta eikä savua leviä Nurmeksen keskustaan.

– Näin ison tulipalon sammuttaminen vie vielä useita tunteja, mutta tilanne on meillä hallinnassa, hän kertoo.