Aatu käveli Yhdysvaltojen halki, lähti maaliskuussa, pääsi perille elokuussa, kolme kaveria ei päässyt koskaan perille

Julkaistu:

Rasvakahvi piti miehen tiellä, polkujuoksukengistä ei voinut sanoa samaa.
Se oli kuin elokuvasta, ja olikin.

Yhdys­valtalainen kolumnisti ja kirjailija Cheryl Strayed kirjoitti vuonna 2012 kansain­välisen bestsellerin, josta tehtiin vuonna 2014 elokuva, jossa Strayedia esitti Reese Witherspoon.

Lajityyppi oli kävely.

Vuonna 2019 oli suomalaisen Aatu Murtomäen, 22, vuoro.

Kangas­ala­lainen Aatu käveli Yhdys­valtojen poikki – pysty­suuntaan, jos ajatellaan perinteistä karttaa – ja otti muistoksi runsaasti valokuvia. Aatu kiittää suorituksesta rasvakahvia, ja moittii jalkineitaan, jotka olivat polkujuoksukengät.

Välillä tuli ikävä lumikenkiä, ”tai edes vähän korkeampia buutseja”.

– Ei tajuttu, että siellä voi olla 2–3 metriä lunta. Ajateltiin, että me ollaan Suomesta. Ei haittaa, jos on vähän lunta.

Olikin paljon lunta.

– Se iski yllättäen, Aatu tunnustaa.

Eräoppaaksi opiskeleva Aatu lähti liikkeelle Meksikon rajalta pienestä Camposta 8. maaliskuuta ja saapui Kanadan rajalle Manning Parkin laskettelukeskukseen 21. elokuuta.


Miksi juuri Camposta?

Selitys on yksinkertainen. Aatu ei halunnut harhailla, minne nenä näyttää, vaan tarkoitus oli kävellä kuuluisa Pacific Crest Trail, joka on 4 265 kilometriä pitkä historiallinen ja vaativa vaellusreitti.

Aluksi mukana oli kolme muuta suomalaista, mutta erilaiset syyt karsivat joukkoa ja lopulta vain Aatu saapui Kanadaan. Matkaseuraksi oli vaihtunut britti ja saksalainen.

– Kovia puhumaan, Aatu kuvailee.

Reissussa on helppo tutustua uusiin ihmisiin, ja helpointa on tutustua puheliaisiin ihmisiin.

Unohtumattomin elämys oli kulkea Forrester Pass, vuoristosola 4 009 metrin korkeudessa. Siellä tarvittiin jääpiikkejä ja jäähakkuja.

Näköetäisyydellä oli Alaskan ulkopuolisen Yhdysvaltain korkein huippu Mount Whitney (4 421 m). Sinne ehti koukata vain ketteräkulkuinen britti.


Kenkäpareja Aatu kulutti kahdet. Pisin päivämatka oli 100 kilometriä. Se vei vuorokauden.

Ilman niin sanottua jeesusteippiä kenkäpareja olisi tarvittu kolmet. Aatu otti paljon kuvia kengistään, koska kengät tekevät vaelluksen. Ja toisaalta vaellus syö kenkiä.

– Kuulemma siellä menee yleensä neljät, Aatu kertoo.

Reitti alkupää kulki aavikolla kaktusten keskeltä, mutta nousi itäisessä Kaliforniassa Sierra Nevadan vuoristoon yli kahteen, jopa kolmeen kilometriin. Reitillä on 57 iso vuoristosolaa, ja 19 kertaa laskeudutaan isoon kanjoniin.

Kalifornian jälkeen tulivat vastaan Oregonin ja Washingtonin osavaltiot, aivan kuten ne ovat kartallakin.

Vajaa puoli vuotta lähdön jälkeen Aatu oli perillä.


Ketä tästä kaikesta saadaan kiittää?

Ainakin herraa nimeltä Clinton Churchill Clarke (1873–1957), joka vuonna 1932 sai päähänsä tuoda julki ajatuksen Yhdysvaltain läpi Meksikosta Kanadaan kulkevasta vaellusreitistä.

Clarke oli entinen öljymies ja kolkkapoika, partiolainen. Hän sai lempinimen ”Nojatuolivaeltaja”, koska esiintyi mielellään vaellusalan joka paikan asiantuntijana, mutta ei itse mieluusti mennyt syvälle metsään, vedoten haurauteensa ja korkeaan ikäänsä.

Clarke ehti kuolla ennen kuin Pacific Crest Trail avattiin vuonna 1968, joten hän välttyi keksimästä enää uusia verukkeita.

Paksussa lumihangessa eteneminen ilman lumikenkiä ei olisi onnistunut Aatulta ilman yöpakkasia. Päivisin saattoi olla 25 astetta lämmintä, mutta silti aamulla hanki kantoi kulkijaa.

– Silloin lähdettiin liikkeelle jo neljältä ja kuljettiin puoleen päivään asti, Aatu kertoo.

Kun vuorilla myrskysi, kaivauduttiin lumiluoliin. Muuten yövyttiin teltassa, paitsi joskus niin sanottujen Trail Angelsien luona takapihoilla tai heidän kodeissaan. ”Reittienkelit” ovat pyyteettömiä hyväntekijöitä.

Aatun päivä alkoi ilman aamupalaa. Pariin tuntiin hän ei syönyt mitään. Sitten oli vuorossa päivän rautainen annos: neljä desiä kahvia, jossa oli mukana 60 grammaa voita.

Aatu ylistää rasvakahvin teho-ominaisuuksia.

– Sitä käytetään kuulemma ketoosiruokavalioissa.


Myöhemmin päivällä Aatu naposteli tortilloja metvurstin kanssa tai patukoita tai sipsejä. Ahmimisen aika oli illalla: riisiä, tonnikalaa, voita, juustoa, suklaata.

– Ilta meni syödessä, Aatu tiivistää.

Maalissa Kanadan rajalla Aatu avasi britin ja saksalaisen kanssa pienen kuohuviinin.

– Ei sitä oikein käsittänyt sitä perille tuloa.

Tärkeintä oli matka. Perille pääsy oli sen luonnollinen seuraus. Tosin ei mikään itsestään selvyys. Reitille lähtee joka vuosia muutamia tuhansia vaeltajia, ja perille pääsee yleensä alle 500.

Kilometrit karsivat.


Pacific Crest Trail tunnetaan Cheryl Strayedin kirjasta Villi vaellus, jonka alkuteoksen nimi oli Wild: From Lost to Found on the Pacific Crest Trail.

Kirja oli suuri myynti- ja käännösmenestys, etenkin sen jälkeen, kun Oprah Winfrey innostui siitä. Vuonna 2014 ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Wild – Villi vaellus Cheryl Strayedia esitti Reese Witherspoon.

Aatu on aikaisemmin pyöräillyt Suomen halki Hangosta Nuorgamiin. Hän kertoo oppineensa Amerikan läpikulusta paljon.

– Säiden kanssa täytyy olla äärimmäisen tarkka. Jääpiikkejä ja jäähakkua pitää osata käyttää. Navigointi on tärkeää.

Amerikkalaisista Aatu sai erittäin hyvän kuvan: ystävällisiä ja auttavaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt