Lännen Media: Viranomaiset vaativat United Brotherhoodin toiminnan lopettamista välittömästi

Julkaistu:

Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat, että United Brotherhood ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio julistetaan lakkautetuiksi.
Viranomaiset haluavat United Brotherhood -jengin ja sen alajengin nopeutetusti väliaikaiseen toimintakieltoon, kirjoittaa Lännen Media.

Tämä tarkoittaisi, että oikeus ratkaisisi asian jo ennen kuin lopullinen kieltovaatimus käsitellään oikeudessa. Syyttäjä ja Poliisihallitus ovat vaatineet, että United Brotherhood ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi.

Kanteen allekirjoittanut kihlakunnansyyttäjä Anna-Riikka Ruuth perustelee nopeuttamisvaatimusta Lännen Medialle sillä, että oikeusprosessi voi venyä. Jengeillä on aikaa toimittaa vastauksensa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 30. syyskuuta saakka.

Kieltomääräyksen jälkeen poliisi voisi puuttua jengien toimintaan, esimerkiksi kerhotilojen ja jengitunnusten käyttöön, jo ennen käräjäoikeusistunnon järjestämistä.