Jäämeren kylmä hyydyttää Suomen – katso, millä alueilla kannattaa varautua mustaan jäähän

rac

Julkaistu:

Musta jää aiheuttaa vuosittain monia liikenneonnettomuuksia.
Alkaneella viikolla kannattaa olla tarkkana, mikäli asuu pohjoisessa ja aikoo lähteä aamuisin autoilemaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Iiris Viljamaa. Viikon kylmä sää on omiaan synnyttämään mustaa jäätä.

– Etenkin yölämpötilat saattavat pudota tällä viikolla pakkasen puolelle. Jos on kosteutta, vaikka satanut illalla, niin mustaa jäätä voi muodostua, Viljamaa sanoo.

Vielä maanantain aikana sadealueet ovat selkeitä. Idässä ja pohjoisessa tulee paikoitellen yli viisi milliä vettä, muualla sademäärät jäävät vähäisemmiksi.

Sen jälkeen niistä tulee enemmänkin paikallisia kuuroja. Tiistaina ja keskiviikkona esiintyy vielä paikoin sadekuuroja, mutta ei mitään laaja-alaisempaa. Meri voi laukaista niitä ainakin Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen.

Musta jää on salakavala, ohut ja läpinäkyvä jääkerros, joka syntyy tien pintaan aamukasteen, jään sulamisvesien tai muun kosteuden seurauksena.

Sitä on vaikea havaita ja siksi se aiheuttaa vuosittain monia liikenneonnettomuuksia. Mustan jään nimi tulee siitä, että läpikuultavan jääkerroksen alta näkyy musta asvaltti.
Viljamaa kertoo, että kylmää ilmaa virtaa alkuviikosta koillisesta Jäämereltä Lappiin. Sen myötä keskiviikon vastainen yö näyttää kirpeän kylmältä Oulun korkeudella asti.

Pohjoinen ilmavirtaus on vallalla vielä perjantaihin asti. Viikon kylmimmät yöt ovat luultavasti torstain ja perjantain vastaiset yöt. Silloin yöpakkasia saattaa olla maan keskiosassa, Pirkanmaalla asti.

Torstain vastaisena yönä Lapissa ollaan jo selvästi pakkasen puolella. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussakin voi olla muutamia pakkasasteita. Keski-Suomessa pysytään ehkä nollan molemmin puolin, Viljamaa sanoo.

– Kasvukausi on kuitenkin jo loppu, joten hallanvaaraa ei tarvitse pelätä. Teiden pinnat voivat kuitenkin olla liukkaita. Aamuisin saa olla kyllä tarkkana kun lähtee liikenteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt