Ylilääkäriltä tyly varoitus terveyden­huollon kauhu­skenaariosta: ”Iäkkäämpiä tai ylipainoisia ei hoideta niin kuin nuorempia”

Julkaistu:

Priorisointi näkyy jo ikääntyneissä potilaissa, Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri muistuttaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön tulevan kansliapäällikön Kirsi Varhilan puhe terveyshoidon priorisoinnista saa lääkärin takajaloilleen.

Priorisointi tarkoittaa selkokielellä sanottuna sitä, ettei raha riitä kaikkiin hoitoihin. Asioita pitäisi panna tärkeysjärjestykseen, jostakin olisi karsittava.

Varhila otti Ilta-Sanomissa esimerkiksi syöpähoitojen tapaiset kalliit erikoishoidot.
Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri Markku Broas varoittaa, että priorisointiin liittyvät erittäin suuret riskit. Vaarana on, etteivät hoitopäätökset toteudu kaikissa väestöryhmissä kunnolla.

– Priorisointi näkyy jo ikääntyneiden kohdalla. Hoito ei aina toteudu niin kuin ajateltu.

Broas pelkää, että vähempi­osaiset, joilla ei ole puolesta­puhujia, jäävät priorisoinnin hampaisiin.

Iäkkäämpien ihmisten lisäksi näitä ryhmiä ovat vanhukset, syrjäytyneet, alkoholi­ongelmaiset, mielen­terveys­potilaat. Tarvittava hoito ei aina toteudu samalla tavoin kuin muilla väestönryhmillä.

– Jos lähdetään priorisoinnin tielle, riskinä on, että sitä tulkitaan virheelliseksi.

Broas sanoo, että lääkäri joutuu nyt jo arvioimaan, miten hoidolla saadaan terveyttä. Hänen mielestään on ymmärrettävää, että jos hoito ei tuota tuloksia, sitä on turha antaa.

– Priorisoinnissa tehdään päätöksiä jollakin muulla perusteella kuin lääketieteellisellä.

Broas kertoo esimerkkinä, miten potilaana oli 80-vuotias nainen. Hän oli hyväkuntoinen, asui kotona. Naisella oli sepelvaltimotauti ja hän valitti rintakipuja.

– Hänen hoitoonsa ei suhtauduttu samalla vakavuudella kuin olisi pitänyt suhtautua.

Nainen joutui hakeutumaan toisen sairaanhoitopiirin alueelle. Sielläkin ensimmäinen kommentti oli se, että ”teitä on jo hoidettu, teidän pitää pärjätä rintakipujenne kanssa”.

Kun nainen meni toisen kerran sairaalan päivystykseen, paikalla oli lääkäri, joka passitti naisen tutkimuksiin. Naiselle tehtiin varjoainekuvaukset. Löytyi ahtauma. Hoidossa ahtaumaa laajennettiin.

– Potilas voi tällä hetkellä erinomaisesti eikä hänellä ole rintakipuja.

Kysymys Broasin mukaan kuului, että kun ikää on paljon, kannattaako silloin kaikkia hoitoja tehdä.

– Jos olisi ollut nuorempi henkilö ja tietyssä yhteiskunnallisessa asemassa oleva, olisi voinut saada hyvin tehokkaan hoidon.

Broas pelkää, että priorisoinnissa hoitoon alkaa muodostua alaryhmiä.

– Mennään herkästi siihen, ettei iäkkäämpiä hoideta niin kuin nuorempia, tai alkoholisoituneita tai ylipainoisia. Katsotaan, että tämä on itse aiheutettua.

Sairaudenhoidon sijaan Broasin mielestä pitäisi priorisoida varoja. Hänen mielestään toisaalla näkyy hyvin vapaamielistä varojen käyttöä.

Kun tartuntalakia uudistettiin, oli tavoitteena, että kaikkia ei-kiireellisiä hoitoja voitaisiin antaa kaikille, joita tulee Suomeen. Hoitoa voitaisiin antaa riippumatta siitä, onko hän kansalainen vai ei.

– Tuli sitten vaikka rikas oligarkki Venäjältä, hän voi meiltä saada maksuttomia hoitoja.


Syöpäjärjestöjen pääsihteeri, dosentti Sakari Karjalainen sanoo käydystä keskustelusta, että pitää erottaa toisistaan terveydenhuollon priorisointi ja turhista hoidoista luopuminen.

– Turhilla hoidoilla tarkoitan hoitoja, jotka eivät tosiasiallisesti hyödytä potilasta eivätkä vaikuta hänen paranemiseensa. Sellaisista hoidoista pitää luopua.

– Voi olla, että esimerkiksi syöpäpotilaat joissakin tapauksessa saavat sellaista hoitoa ja vielä sellaisessa vaiheessa, kun ei ole enää tosiasiallisesti mahdollisuutta saada tulosta aikaiseksi.

Karjalainen ei osaa ottaa kantaa, miten paljon on annetaan turhia hoitoja.

Karjalainen muistuttaa, että syövän hoidossa pyritään nykyisin täsmälääkintään. Täsmälääketiede kehittyy niin, että hoitoa pysytään kohdentamaan oikeille potilaille.

– Uudet innovatiiviset syöpähoidot ovat kalliita. Niistä voi olla suuri hyöty monille potilaille. Jopa taudin paraneminen on mahdollista toivottamalta näyttävässä tilanteessa.

Terveydenhuollon priorisoinnissa Karjalainen muistuttaa, että Suomessa oli 90-luvulla laman jälkeen paljon keskustelua aiheesta.

Tuohon aikaan kuntien valtionosuusjärjestelmä muuttui niin, ettei enää korvamerkitty rahaa eri tarkoituksiin.

– Kunnat joutuivat tekemään erilaisia priorisointipäätöksiä. Jotkut lopettivat esimerkiksi syöpäseulontoja.

Karjalainen sanoo, että priorisointikeskustelut ovat harvoin johtaneet selkeisiin tuloksiin.

Niihin liittyy hänen mielestään suuria eettisiä ongelmia, kuten se, että tarkastellaan vain elämän pituuteen tulevaa hyötyä jollakin lääkityksellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt