KSML: Teuvo Hakkarainen valitsi hondurasilaisen hammas­klinikan hinnan ja nopeuden vuoksi – hammas­lääkäriliitto kertoo ulkomaisten hoitojen riskeistä

Julkaistu:

Parhaimmillaan tuhansia euroja Suomen hintoja halvempi iso hammasremontti ulkomailla voi houkuttaa. Hammaslääkäriliiton mukaan hoito ulkomailla voi tuoda potilaalle useita riskejä.
Suomalaisten into matkustaa ulkomaille hoitamaan lisääntyi jonkin verran sen, kun EU-maiden kansalaiset saivat vuonna 2014 oikeuden hakeutua vapaasti hammas- tai terveydenhoitoon toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin.

Asia nousi uudelleen esiin, kun europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps) hoidatti hampaansa kuntoon Hondurasissa, Väli-Amerikassa. Hänelle laitettiin kahdeksan hammasimplanttia ja kaikki muut hampaat korjattiin ja muotoiltiin uudestaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Hän kertoi lehdessä valinneensa hondurasilaisen hammaslääkäriklinikan valitsi hinnan ja nopeuden vuoksi. Hammasremontti tehtiin kuukaudessa ja hampaiden uusiminen tuli maksamaan europarlamentaarikolle noin 12 000 euroa.
Ilta-Sanomat kysyi alan asiantuntijalta ulkomailla tehtävästä hammashoidosta.

– Voin kommentoida ulkomailla tehtävää hammashoitoa yleisellä tasolla enkä siis kommentoi yksittäisen potilaan hoitoa, Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry kertoo Ilta-Sanomille.

Hän kertoo, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon hammashoidossa ulkomailla.

– Helposti asiaa pelkistyy siihen, että hammashoito olisi kuin auton korjausta. Ikään kuin voisi vain saada hyllystä uudet hampaat ja asia olisi sillä selvä, hän sanoo.

Hän huomauttaa että, ennen hoitoa pitää arvioida monia asioita.

– Tärkeintä on ottaa huomioon potilaan yleinen terveydentila ja saada hampaissa ja leukaluissa olleet tulehdukset hoidettua ennen mahdollisten implanttien tai siltojen laittoa. Jos asioissa oikaistaan, riskit kasvavat. Potilaan täytyy myös pystyä pitämään keinorakenteetkin puhtaina, tulehdus iskee implanttiinkin, jolloin se voi irrota.

Eri implanttimerkeillä omat työkalut

Hän kertoo tarkemmin mahdollisista riskeistä.

– Ulkomailla hoitoja tekevä hammaslääkäri voi ehkä ajatella, että potilas ei koskaan enää tule takaisin, jolloin kynnys ottaa riskejä on ehkä matalampi. Jälkiseuranta on kuitenkin oleellinen osa hoitoa.

– Esimerkiksi implantteja on satoja erilaisia merkkejä. Eri merkeillä on myös omat työkalut. Jos ulkomailla tehtyjä implantteja joudutaan korjaamaan, se voi olla vaikeaa, jos ei tiedetä, mistä osat on alun perin saatu, hän sanoo.

Hän ei kiistä sitä, etteikö ulkomailla tehty hoito voisi onnistua yhtä hyvin kuin Suomessa. Täällä kuitenkin voidaan huolehtia hänen mukaansa paremmin siitä, että potilas ja hammaslääkäri ovat samalla aaltopituudella.

– Täytyy ottaa huomioon, että potilaalle kerrotaan hänen äidinkielellään vaihtoehdot ja niiden edut ja haitat sekä hinnat. Ulkomailla tehty hoito voidaan toteuttaa ehkä yhden mallin mukaan, joka puristetaan yhden lomaviikon sisään. Suomessa hyvässä hammashoidossa huolehditaan suun terveydestä siten, ettei isoja hoitoja, kuten leikkauksia, tehdä ennen kuin mahdolliset suun tulehdukset on hoidettu. Implantteja ei myöskään kannata tehdä suuhun, jossa on pitkälle edennyt kiinnityskudossairaus parodontiitti, hän sanoo.

Lisäksi suomalainen potilasvakuutus koskee Suomessa tehtyä hoitoa, mutta ei ulkomailla tehtyä hoitoa.

Pöyry pohtii myös hammashoidon asemaa Suomen terveydenhuollossa.

– Ymmärrän hyvin, että moni pohtii ulkomaisen hoidon hintoja. En ole silti kuullut, että vaikkapa kansanedustajat lähtisivät ulkomaille lonkkaleikkaukseen sen vuoksi, että sen saa siellä halvemmalla. Suun terveydenhuollossa potilaan omavastuu on muuta terveydenhuoltoa paljon suurempi. Hammashoidossa ei ole kyse vain estetiikasta, vaan terveydelle välttämättömästä hoidosta, hän pohtii.

Huimia säästöjä Suomen hintoihin verrattuna?

Yksittäisin henkilön ulkomaisen hammashoidon hintojen eroja suomalaiseen hoitoon verrattuna on hyvin vaikea arvioida. Hammashoitoa haetaan muun muassa Virosta ja Unkarista.

Esimerkiksi unkarilainen Kreativ Dental -hammasklinikka markkinoi näyttävästi hammashoitopalveluitaan Suomessa. Kreativ Dentalin Suomen-agentit kertoivat Ilta-Sanomille lokakuussa 2017, että keskivertoasiakas maksaa Unkarissa noin 8 000 euroa hoidosta, joka Suomessa maksaisi 13–16 000 euroa.

Yhden implanttikruunun eli hammasimplantin ja kruunun yhteishinta hinta voi olla Suomessa hammasteknisiin kuluineen 1 950–2 600 euroa.

Hyvin karkea arvio voisi olla, että 12 000 euroa maksava iso hammasremontti ulkomailla voisi maksaa Suomessa jopa 20 000 euroa.

Implantti

+ Implantti on leukaluuhun kiinnitettävä, useimmiten titaanista valmistettu keinojuuri.

+ Implantteihin voidaan kiinnittää esimerkiksi kruunuja, siltoja tai irtoproteeseja.

+ Hammasimplantteja pitää hoitaa yhtä huolellisesti kuin omia hampaita.

+ Implanttien tilanne on tutkitutettava hammaslääkärillä säännöllisesti aivan kuten omienkin hampaiden.

+ Implantointialueella pitää olla riittävästi luuta. +

+ Tarvittaessa luuta voidaan lisätä luusiirteillä tai luun korvikkeilla.

+ Yleisterveyden on oltava riittävän hyvä. Esimerkiksi epätasapainoinen diabetes tai tupakkariippuvuus voivat estää hoidon.

+ Suunterveyden on oltava riittävän hyvä, ja hampaiden kiinnityskudossairauksia ei saisi olla.

Lähde: Hammaslääkäriliitto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt