Jyrki Lehtolan kolumni: Jari Tervo ja ÄIJÄ

Julkaistu:

Kolumni
Milloin sait ensimmäisen kerran? Milloin sait toisen kerran?
Siinä se istuu. ÄIJÄ.

Sanoo ÄIJÄN äänellä ”Elämä”. Katsoo kaukaisuuteen niin kuin vain ÄIJÄ voi. Mielessä vilkkuu varmaan mennyt klitoris jos toinenkin, myös suuri ajatus Elämästä.

Elämä. Alkaa e:llä, loppuu ä-kirjaimeen, välissä l, ä, m.

Elämä. Paljon on eletty, koettu, nähty. Eletty.

ÄIJÄ koskettaa sormellaan heteronenääni. Itkemme. Niin kuin kaksi suuresti tuntevaa miestä, jokainen kyynel toistaan merkittävämpi.

Mies. Nainen. Mies ja nainen. Siitä syntyy Elämä, joten pian taas rakastellaan. Niin kuin kirjailija rakastelee itseään katsellessaan omia lauseitaan löytämättä niissä mitään ongelmaa.

Rakastellaan pöydän päällä, pöydän alla, pään sisällä, kirjan sivuilla, rakastellaan henkisesti, rakastellaan fyysisesti, mitä näitä nyt on, ai sä laitoit sormen sinne AAAAAAH.

Välissä tehdään kulttuurihistoriaa vetämällä turpiin niitä, jotka kehtaavat olla.

Sitten taas rakastellaan. Naista, Elämää, omaa itseä. Hellästi, rajusti, rajun hellästi, niin kuin hepokatti maantiellä poikittain.

ÄIJÄ. Miesten mies, naistenmies, oma ihana karvainen turrini AAAAAAH.

 

Välissä tehdään kulttuurihistoriaa vetämällä turpiin niitä, jotka kehtaavat olla. Sitten taas rakastellaan. Naista, Elämää, omaa itseä.

Sitten turistaan Elämästä miesten lailla.

Milloin sait ensimmäisen kerran?

Milloin sait toisen kerran?

Milloin sait Lenita Airistolta, milloin Helena Lindgreniltä, kuka oli paras, kuka huonoin, kuka EI SAANUT TARPEEKSEEN, kuka ratsasti niin kuin hullu kiimainen kiimainen hullu unelmien nainen hevosella, joka ei saa Elämästä Elämästä Elämästä kyllikseen?

Elämän virta vie. Seksiystävät muuttuvat ystäviksi, yhdyntä halaukseksi, Elämä ELÄMÄKSI. Feminismiä ei voi eikä saa unohtaa. Se on tosi tärkeää. Siksi feministinä on kysyttävä:

Milloin sait feministiltä ensimmäisen kerran? Kuinka karvainen feministi oli asteikolla 1–10? Kuinka karvainen itse olit? Voisimmeko turista vielä tovin alapääkarvoituksesta?

Äijien erektiot ja juominen ovat kulttuurihistoriaa kiinnostavimmillaan.

Kotona lattiaa selvin päin vahaava taiteilija ei voi olla kulttuurihistoriaa. Lattia on kulttuurihistoriaa vasta, kun miestaiteilijan polvista valuu verta lattialle kesken kiihkeän rakastelun.

Siinä kulttuurihistoriassa on paikka meille kaikille, myös naiselle, ja se paikka on miehen alla, ja mitä tunnetumpi nainen, sen parempi kulttuurihistorian ja kirjamyynnin kannalta, ja sieltä miehen alta nainenkin saa oman, yksilöllisen, voimakkaan äänen itselleen, ja se ääni huutaa LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ EN SAA SUSTA TARPEEKSENI MYYTTINEN TAITEILIJANERO AAAAAAAH.

Ikkunan takana hyppelehtii orava. Orava on osa luontoa. Niin kuin jänis tai koivu. Tai sammal. Pohjattoman meren syvyisiä kysymyksiä herää, sellainen on luonto.

Rakastellako oravaa sammaleella vai vetääkö turpiin? Vai antaako olla, vapaana niin kuin höyhen, joka etsii talven varalle syötävää?

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.