Meri­voimien virka­rikosepäily siirtyy syyte­harkintaan – epäily esti nimityksen Merivoimien komentajaksi

Julkaistu:

Lippueamiraalia epäillään neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Merivoimissa tehtyjä henkilöstöpäätöksiä. Yhtä ihmistä epäillään neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta. STT:n tietojen mukaan virkarikostutkinnan kohteena on ollut Merivoimien lippueamiraali Timo Hirvonen. Lippueamiraali on merivoimien sotilasarvo, joka vastaa maavoimissa prikaatikenraalia.

KRP:n tutkinnanjohtaja Markus Laine ei vahvista epäillyn nimeä eikä sotilasarvoa, koska se "olisi liian yksilöivä".

– Tässä on yksi epäilty. On ollut erilaisia henkilöstöasioihin liittyviä hallintopäätöksiä. Katsotaan, että epäilty on tehnyt päätöksiä hallintolain mukaisesti esteellisenä, Laine sanoo.

Rikosepäilyt koskevat vuosia 2016–2018. Esitutkinta alkoi syksyllä 2018 Pääesikunnan tekemän tutkintapyynnön perusteella. Pääesikunta katsoi syksyllä Hirvosen toimineen esteellisenä kahdessa läheisiään koskevassa tapauksessa.

Pääesikunta on aiemmin todennut Hirvosen vahvistaneen Puolustusvoimissa työskentelevän läheisensä palkankorotuksen vuonna 2016. Hirvonen toimi tuolloin laivaston komentajana. Pääesikunnan mukaan Hirvonen on myös nykyisessä tehtävässään toiminut esteellisenä, kun hän kävi kehityskeskustelun ja laati suoritusarvioinnin toisesta läheisestään.

STT:n tietojen mukaan Hirvosta ei marraskuussa valittu Merivoimien komentajaksi esteellisyysepäilyn takia. Hirvonen toimi myös sotilasjäsenenä korkeimman oikeuden sotilasasioiden käsittelyssä. Lännen media kertoi joulukuussa, että hänet hyllytettiin tehtävästä, koska häneen kohdistuu esitutkinta.

Asia siirtyy nyt syyttäjälle syyteharkintaan.