Tuliko kepusta taas pysyvä Sdp:n apupuolue? Kulmunin paluu aitovierille tuskin nostaa kannatusta

Julkaistu:

Saako keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni keskustan kannatuksen nousuun, vai tekeekö hän puolueestaan pysyvän Sdp:n apupuolueen? Aitovierilinjalla ainakin Etelä-Suomen äänestäjämassat jäävät unholaan, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Puheet on pidetty – ja kepulla uusi johto.

Onnea vaan, elinkeinoministeri, tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni, 32!

Nyt vaan odotellaan sitä keskustan kannatuksen nousua (ainakin kepulaiset odottavat) kahteenkymmeneen prosenttiin, jota Kulmuni aikoi tavoitella, ellei jopa luvannut.

Saahan sitä odotella.

Aluksi hiukan taustaa: Helsingistä keskusta menetti viime vaaleissa ainokaisen kansanedustajan paikan. Se ei ole ihme sen jälkeen, miten kaltoin kepu kohteli eduskuntaa joukolla Olli Rehn, Paula Lehtomäki ja Pekka Puska – tuolloisen pääministeri-puheenjohtaja Juha Sipilän siunauksella. Kansanedustajapaikka Helsingistä ei tuntunut edes kelpaavan, se ylenkatse muistetaan pitkään, Suomen Pankkiin siirtyneen Olli Rehn teko on tosin ymmärrettävä.

Uudellamaalla paikat tippuivat neljästä kahteen, valituiksi tulivat Antti Kaikkonen ja Matti Vanhanen.

Mutta Etelä-Suomessa ovat äänestäjät. Ne ovat politiikassa a ja o.

Nyt juuri heidät on näköjään unohdettu.

Mutta niitä tarvitaan, jotta päästään valtaan ja saavutetaan se utopistiselta kuulostava 20 prosentin kannatus, jota kepu kaipailee kuin exoduksessa elävä juutalaiskansa Pyhää Maata.

Saahan sitä haaveilla. Se ei nimittäin auta, vaikka esimerkiksi kaikki ilomantsilaiset äänestysikäiset (asukasluku 4970) äänestäisivät paikkakunnan suurta poikaa Hannu Hoskosta, tuota meuhkaavaa, mutta kaikin puolin mainiota kautta aikojen ensimmäistä kepulaista ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa.

Mutta mitä keskusta teki laimean puheenjohtajakamppailun aikana lisätäkseen puolueen kannatusta Etelä-Suomessa? Ei yhtään mitään. Vallitsi kalaäänettömyys, vaikka asiasta kysyttiin.

Eikä sitä tehnyt Kulmunikaan – ei edes valintansa jälkeen. Puoluekokouspuheessaan hän muisteli istuneensa perunapellolla ja loi nostalgiaa. Se toimi salissa hyvin, mutta ehkei Espoon lähiöissä.

Paikkoja linjanvetoihin on kyllä tarjottu kampanjan aikana, mutta niihin ei ole tartuttu. Kepun nykyjohto ei näytä uskaltavan enää pitää äänivaltaisten rintamaiden asiaa esillä, koska se saattaa viedä muuttotappiosta kärsivien maakuntapitäjien viimeisetkin äänestäjät. Tupailloissa ei ole eduksi meuhkata liikaa pääkaupunkiseudun asioista.

Edellishallituksessa keskusta meni kokoomuksesta oikealta ohi, kun esimerkiksi Anne Berner sai suoraan ministeripaikan lupautumalla keskustan ehdokkaaksi Rkp:n ja kokoomuksen sijaan. Se oli liikaa ja vei kannatuksen, mutta linjan äkkikäännös180 astetta toiseen suuntaan syö nyt uskottavuutta.

Kulmuni on oikeassa, että moni kannattaa koko Suomen asuttuna pitämistä, mutta arkielämässä on muutakin mietittävää. Ehkä perhepolitiikasta tulee keskustan pelastus?

Sivumennen sanoen taisi olla ensimmäinen kepun puoluekokous, jossa ei kuultu valitun puheenjohtajan linjapuhetta. Ehkä se on tätä nykyaikaa…

Keskusta on itse asiassa nyt palaamassa 1970-80 -lukujen apupuolueeksi, jossa Sdp vei ja kepu vikisi, asialla olivat Kalevi Sorsa (sd) ja Johannes Virolainen (kesk).

1980-luvun lopulla keskustan muutti kurssinsa ja haastoi ”tahtopolitiikallaan” Sdp:n hegemonian puheenjohtaja Paavo Väyrysen ja puoluesihteeri Seppo Kääriäisen johdolla. 1991 vaaleissa kepu saikin Esko Ahon vedolla veret seisauttavan vaalivoiton.

Siitä saakka kepu on hallinnut – silloin kun on hallinnut – maata juuri ykköspuolueen paikalta.

Nyt kepu lähti rökäletappion jälkeen ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun apupuolueeksi Antti Rinteen (sd) vasemmistohallitukseen. Herra yksin tietää, miten kepu siellä pärjää demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton vietävänä.

Äänestäjän muisti on lehmän luokkaa, mutta ei silloin kun puolue on hallituksessa.

Oppositiossa olisi helpompaa, varsinkin, jos kokoomuksen nokka ei nouse perussuomalaisia vastaan. Nyt esimerkiksi yrittäjät äänestävät keskustasta jaloillaan. Nykypohja ei ole entinen kansanrintama.

Puheenjohtajaehdokkaat pitivät Kouvolassa seitsemän minuutin kannatuspuheenvuorot. Tarkoitus olikin saada yli 1 900 puoluekokousedustajan silmät kyyneliin, siksi Kulmunin ja Kaikkosen puheet pursusivat nostalgiaa kuin suomalainen kansanlaulu.

Mutta olisi sinne sekaan voinut kertoa edes yhden konkreettisen ehdotuksen, jolla puolueen kannatusta parannetaan ja Suomen tilannetta helpotetaan. Mutta ehei.

Siina suhteessa Sipilän läksiäispuhe oli parempi kuin kummankaan puheenjohtajaehdokkaan.

Kaihoiten muistelee silti Paavo Lipposen (sd), Sauli Niinistön (kok) tai Esko Ahon (kesk) taannoisia esiintymisiä. Niissä oli mukana sekä puolueen että kansakunnan linjaa

Mutta edetkäämme kohti kauniimpaa loppua.

Kulmuni on puolueen kolmas naispuheenjohtaja. Anneli Jäättenmäelle kävi köpelösti 2003. Mari Kiviniemen johdolla puolue teki 2011 liki yhtä järkyttävän tappion kuin viime keväänä, tosin Matti Vanhasen jäljiltä.

Ehkä kolmas kerta toden sanoo?

Kokoomukselle Kulmuni on vaarallinen vastustaja – ei vähiten siksi, että porvaripuolueella ei ole ollut ainoatakaan naispuheenjohtajaa.

Katri Kulmunilla on eväät noustakin. Ainakin nousu politiikassa on ollut huikea. Viime kaudella eduskuntaan, nyt toisella kaudella suoraan ministeriksi. Kulmuni oli myös Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtaja ennen elinkeinoministerin pestiä. Hyvä kielitaito, mm. pakollisen englannin lisäksi venäjä ja ranska, antaa hyvät eväät.

Kulmuni julisti olevansa ”seuraavan sukupolven johtaja”.

– Tai ehkä sitä seuraavan? murahti joku.

Mutta ehkä kannattaisi miettiä nykypäivääkin. Puheenjohtajakamppailut ovat yleensä lisänneet puolueiden kannatusta, nyt kepun kannatus vain laski. Keskusta on vannonut, että puolueen kannatus lähtee nousuun, kun puolueelle saadaan johto.

Kulmuni on nyt koeajalla, voisi tiivistää. Ei hyvältä näytä, jos seuraavaa gallup on kepun osalta alle kymmenen prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt