Laiturilla seissyt Mikael jähmettyi hämmästyksestä ja kaivoi sitten kameran esiin – meren­selältä nousi jopa satoja metrejä korkea vesi­patsas

rac

Julkaistu:

sääilmiö
Saarella mökkiä rakentamassa ollut Mikael Sundström ehti taltioida harvinaisen sääilmiön videolle.
Mikael Sundström oli poikansa kanssa rakennustöissä Storönin saaressa Kemiönsaaren kunnassa Varsinais-Suomessa, kun tavallinen perjantaiaamu sai yllättävän käänteen.

Aamukymmenen aikaan Sundström huomasi merenselällä suorastaan valtavan tornadon.

Meren yllä kieppunut vesipatsas sai Sundströmin aluksi jähmettymään niille sijoilleen, koska näky oli niin poikkeava.

– Voi hyvänen aika, se oli kyllä näky. Näimme yhteensä kolme trombia sen myräkän aikana. Ensimmäinen hävisi, enkä ehtinyt saada sitä kuvattua. Sitten toinen trombi nousi saaren ylle, Sundström kertoo.
  • Katso video trombista yllä!

Trombien jälkeen taivas räjähti. Saarella alkoi salamoida, ukkostaa ja sataa kaatamalla. Tuuli oli niin luja, että Sundström joutui säntäämään laiturilta sisään mökkirakennukseen suojaan.

Sundström on rakentanut saarelle uutta mökkiä asiakkaalleen viime huhtikuusta lähtien. Nyt käynnissä ovat viimeistelytyöt. Hän kertoo, että ei ole kertaakaan kesän aikana nähnyt saarella mitään vastaavaa.

– Tämä (trombi) oli oikeasti niin iso, että se veti vettä korkealle ylöspäin.

Myrsky loppui yhtä äkkiä kuin alkoikin. Myrskystä ei aiheutunut saarella olijoille sen suurempaa haittaa kuin korkeintaan märät päällysvaatteet.

– Viidentoista minuutin kuluttua oli jo selkeää, Sundström toteaa.

Trombi voi olla useita satoja metrejä korkea


Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta kertoo IS:lle, että isot veden ylle nousevat trombit ovat hyvin harvinaisia, mutta ne eivät ole vuodenaikaan nähden sinänsä poikkeuksellisia.

– Loppukesästä on tyypillistä, että varsinkin vielä lämpimän meren päälle ilmestyy vesipatsas tai vesipyörre.

Trombeja esiintyy sekä merellä että maalla, mutta metsäisessä maastossa niitä on todella vaikeaa huomata. Sen sijaan avomerellä veneilijä voi nähdä suihkutornin hienosti jo kaukaa.

– Merellä ne voivat helposti olla useita satoja metrejä korkeita. Sanotaan niin, että sellaisen näkeminen on harvinaista, mutta ei aivan poikkeuksellista, Valta sanoo.
Kun myrsky on ohi, vesipilari ei suinkaan rysähdä kertaheitolla katselijan niskaan. Valta selventää, että trombin vesi hajoaa ilmassa pieniksi pisaroiksi ja sataa sen jälkeen maahan rankkana kuurona.

– Tällainen trombi on sinänsä verrattavissa esimerkiksi Yhdysvalloissa esiintyviin tornadoihin. Silloin voi helposti tuulla 20–30 metriä sekunnissa, että tällainen trombi muodostuu.

Vallan mukaan trombi voi olla kyllin voimakas kaatamaan esimerkiksi veneen tai jopa nostamaan ihmisen ilmaan muutaman metrin korkeuteen. Jos trombin sattuu näkemään, kannattaa siis suunnata varmuuden vuoksi sisätiloihin ja ihailla upeaa luonnonilmiötä ikkunasta käsin.

– Vesimassa kiskaisee monesti vedenpinnasta ilmaan esimerkiksi kaloja tai sammakoita. Amerikassa onkin joskus ihmetelty tästä johtuvia ”kalasateita”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt