Erkki Liikasen pitkän poliitikonuran vaikeimpia hetkiä koettiin vuoden 1988 budjettineuvotteluissa. Lopulta jopa lokki tahrasi presidentin luokse matkalla olleen valtiovarainministerin vaatteet.
Liikanen kertoo asiasta uudessa muistelmateoksessaan Olin joukon nuorin (Otava). 31 vuotta sitten työmarkkinaratkaisu liittyi vielä olennaisesti budjetin yhteydessä valmisteltuun suureen verouudistukseen.
Neuvottelut olivat sellaiset, että Liikanen oli ollut valveilla 40 tuntia. Hän lähti kuitenkin vielä vierailemaan SDP:n eduskuntaryhmässä. Siellä hän törmäsi ”synkkään, jopa aggresiiviseen tunnelmaan”. Vaadittiin menolisäyksiä ja mentiin henkilökohtaisuuksiin. Vain kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen tuki Liikasta.
Huonosti nukutun aamun jälkeen edessä oli puoluetoimikunta. Siellä Liikanen sanoi tulleensa ”äärirajoille” ja kertoi eroavansa, jos hänen budjettiesitystään ei jo sovituilla muutoksilla hyväksytä. Hän oli ”kuolemanväsynyt ja pettymyksestä myös tunteikas”.
Puolueen puheenjohtaja Pertti Paasio lupasi hoitavansa asian ja kehotti Liikasta menemään nukkumaan. Heti sen jälkeen Liikanen kuuli kuinka ”puolueen tiedottaja” selitti puhelimessa toimittajalle:
– Liikanen ei kestä paineita.
Smolnassa hän kuuli vt. budjettipäällikkö Raimo Sailakselta demarien työministeri Matti Puhakan soittaneen, että ”koska Liikanen on väsynyt”, hän voisi jatkaa neuvotteluja tämän puolesta. Liikanen kuitenkin piti päänsä.
Erkki Liikanen ja Raimo Sailas, jolta Liikanen vuonna 1988 kuuli, että häntä epäiltiin liian väsyneeksi budjettineuvotteluihin.
Lokki laski täysosuman
Tilanteesta kuullut presidentti Mauno Koivisto kutsui Liikasen puheilleen. Kun Liikanen käveli presidentinlinnan pihalla lokki ”laski täysosuman” hänen päälleen. Liikanen yritti huonolla menestyksellä poistaa jätöksiä tukastaan vessassa ennen tapaamistaan Koiviston kanssa.
Presidentti antoi tukensa. Liikanen matkusti vaimonsa Assin kanssa muutamaksi päiväksi Lappiin ja pyysi lääkäriltä unilääkettä ensimmäisen kerran elämässään. Hän ei aluksi pystynyt syömään. Lopulta mieliala parani.
Myöhemmin valtiovarainministeri Liikanen hermostutti SDP:n johtoa puhumalla valtionyhtiöiden mahdollisuudesta päästä pörssiin. Liikanen puolusti näkemyksiään puolueen lehdelle Suomen Sosialidemokraatille antamassaan haastattelussa. Juttu otsikoitiin Liikasen mielestä virheellisesti: ”SDP:n johdossa konservatiiveja”, mitä hän ei ollut sanonut.
Tämän jälkeen presidentti Koivisto kysyi haluaisiko Liikanen siirtyä kotiseudulleen Mikkelin läänin maaherraksi. Liikanen kieltäytyi. Hän halusi pois politiikasta kansainvälisiin tehtäviin.
Kevättalvella 1990 Liikanen jäi pois hallituksesta ja siirtyi Brysseliin EEC-suurlähettilääksi.
Liikanen siirtyi Brysseliin ja hänestä tuli EU-komissaari.
Lapsuuden varjot
Liikasen kirja päättyy hänen nousuunsa EU-komissaariksi. Suuri osa siitä käsittelee nuoruutta sivuten vaikeitakin aiheita, kuten äidin sairastamista ja masennusta.
Liikanen kertoo äitinsä Eilan mielentilan huonontumisesta hänen koulutaipaleensa alkuvaiheessa.
”Äidin ongelmat varjostivat lasten elämää”, hän kirjoittaa.
”Vaikeimpia olivat viikonloput ja lomat”.
Liikanen arvelee ongelmien alkusyyksi kovaa lapsuutta ja evakkotietä. Liikanen kertoo olleensa 12-vuotias, kun kävi Eino-isänsä kanssa asiasta keskustelun kahden kesken. Isä kertoi äidin joutuvan hoitoon Moision mielisairaalaan.
Yksi hoidossa käynti ei riittänyt. Liikasen mukaan ”äidin ongelmien voittaminen osoittautui pitkäksi, päättymättömäksi tieksi.”
Liikanen kertoo myös siitä kuinka hänen isänsä sairastui alzheimerintautiin 1980-luvulla. Se näkyi aluksi alakulona. Isän eläkevuosia varjosti myös avioero, mutta hän löysi uuden elämänkumppanin loppuvuosikseen.
Liikanen armeijassa vuonna 1976, jolloin hän oli jo armeijassa ja perheellinen mies.