Lapsuudenystävä järkyttyi, kun kaveri paljastui epäillyksi poliisin ampujaksi – näki vapaa­ottelu­taustaista miestä 1,5 vuotta sitten - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lapsuudenystävä järkyttyi, kun kaveri paljastui epäillyksi poliisin ampujaksi – näki vapaa­ottelu­taustaista miestä 1,5 vuotta sitten

Veljekset viettivät kouluvuosia Porvoossa.

26.8.2019 22:34

Monet porvoolaiset muistavat ammuskelusta epäillyt veljekset.

Pojat ovat nyt kasvaneet 25- ja 30-vuotiaiksi miehiksi. Toinen heistä on Suomen ja Ruotsin kansalainen ja toinen Ruotsin kansalainen. Vanhemman epäillyn sosiaalisesta mediasta käy ilmi, että miehellä on tausta vapaaottelumaailmasta.

Kouluiässä veljekset asuivat Porvoossa.

– Vanhempi veli oli pikkuveljeni kanssa samalla luokalla. Hän oli sellainen normaali teinipoika. Vilkas hän oli, nimettömänä pysyttelevä porvoolainen kertoo.

Porvoolainen kertoo, että he viettivät normaalia teinien elämää. He kävivät diskoissa.

– Meillä oli normaalit teinien touhut.

Porvoolainen muistelee, että poikien viisihenkinen perhe muutti Tukholmaan nuoremman veljen ollessa kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla.

Sen jälkeen he viettivät joitakin kesiä Porvoossa.

– Näin pojat viimeksi puolitoista vuotta sitten. Kävimme kaljalla. Ei siinä mitään erikoista ollut. He olivat ihan samanlaisia silloin kuin nuorempana.

Vanhemman veljen hän tuntee paremmin.

– Oli helppo puhua hänen kanssaan. Hän oli sellainen rento kaveri. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa.

Porvoolaiselle teiniajan kaverille tuli shokkina kuulla viikonlopun tapahtumista.

– Tuli järkytyksenä kuulla, mitä he kaksi olivat tehneet.

Porvoolaiselle on vaikea ymmärtää, mitä pojille on tapahtunut. Kun hän tapasi pojat puolitoista vuotta sitten, ei olisi voinut kuvitella, että pojat pystyvät johonkin tuollaiseen.

HS:n tietojen mukaan veljekset asuivat porvoolaisessa On Line -motellissa kuukauden ennen ampumista.

  • Katso alta video Porvoon tapahtumapaikoilta.

Myös toinen veljekset yläkoulussa tuntenut porvoolainen mies järkyttyi kuultuaan tapahtumista.

– Kyllä tuo tuli yllätyksenä. En olisi uskonut, että he kävisivät poliisin kimppuun.

Mies kertoo muistavansa nuoremman veljeksistä rauhallisena ja viattomana.

– Vanhempi veljeksistä oli villi, mutta niin me kaikki olimme silloin vähän villejä, mies sanoo.

Hän kertoo, että veljekset viettivät usein aikaa miehen perheen kotona.

– Vanhempi veli oli aika paljon meidän luona, kun olimme nuoria.

Sittemmin veljekset muuttivat Ruotsiin ja yhteys katkesi. Nyt mies ei ole ollut yhteydessä kaksikkoon yli kymmeneen vuoteen.

– Viime kesänä he kävivät Suomessa ja minun oli tarkoitus mennä moikkaamaan heitä, mutten ehtinyt.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?