Nyt puhuu yksi Siilinjärven Eurojackpot-miljonääreistä: ”Aika järkytys”

Julkaistu:

Siilinjärveläinen eläkeläisnainen kertoo, että rahaa menee ainakin uuteen autoon, remonttiin ja lähisukulaisille.
Miltä nyt tuntuu?

– Siitä on niin vähän aikaa, että lauantain ja sunnuntain olen vain sulatellut.

– Se on niin epätodellista vielä.

Näin huokaa ”yli 65-vuotias” siilinjärveläinen Tuula, josta tuli perjantain Eurojackpot-voiton myötä miljonääri. Hän ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään.

Tuula sai kuulla voitosta lauantaina aamulla. Hänen Eurojackpot-pelaamisestaan tietävä sukulainen soitti pian sen jälkeen, kun Veikkaus oli tiedottanut, että päävoitto osui Siilinjärvelle.
Sukulainen halusi tiedustella, oliko Tuula muistanut tällä kierroksella pelata Herkkupadassa.

Tuula istui kotona pöydän ääressä, kun puhelu tuli.

– Katsoin kyllä jo illalla, että Suomeen on tullut 90 miljoonaa ja että aamulla paljastetaan, missä se on. En kuitenkaan aamulla ehtinyt sitä katsella ennen kuin minulle jo soitettiin.


Tuulalla on kopio voittokupongista, ja heti puhelun jälkeen hän penkoikin sen esille.

– Tuli hirmu hinku katsoa sitä kuponkia, mutta ensin en meinannut löytää sitä mistään. Kun löysin sen, ajattelin, että ei se voitto tässä varmaan ole, kun luulin, että voitto tuli vain yhdelle.

Hän katsoi kuponkia kuitenkin uudestaan ja soitti sitten takaisin sukulaiselleen kysyäkseen voittonumerot.

– Sittenhän ne löytyi siitä. Piti punakynällä ne ympyröidä.

– Piti pari kolme kertaa tarkistaa, että onko se vai eikö se ole. Olihan se aika järkytys. Siinä meni ihan sekaisin. Lauantai oli aika seko päivä, Tuula sanoo ja nauraa.


Tavallista keskiluokkaista elämää viettänyt Tuula sanoo, että nyt tulee olemaan ensimmäistä kertaa sellainen ajanjakso elämässä, kun rahoja ei tarvitse laskea.

– Ei ole ollut hirveästi ylimääräistä, vaikka töissä on käyty. En osaa oikein edes ajatella, että nyt ainakin vähän aikaa saa olla niin, ettei ole rahahuolia.

– Ei tarvitse kaikesta ensimmäisenä ajatella, että kuinka paljon se maksaa.

Hänestä on mukavaa toteuttaa unelmia miettimättä jatkuvasti, paljonko siihen menee rahaa.

Ja unelmia naisella onkin. Tuula kertoo, että ainakin auto aiotaan päivittää uuteen. Myös ulkomaanmatka on haaveissa, ja osa rahoista laitetaan kodin remontoimiseen. Siilinjärveltä ei aiota kuitenkaan muuttaa minnekään, Tuula vannoo.

Lähisukulaiset saavat myös osansa 1,8 miljoonasta. Tuula uskoo, että jotain jää varmasti sijoitettavaksikin.
Tuula kertoo pelanneensa Eurojackpotia Herkkupadan kimppapelissä jo pitkän aikaa. Hän sanoo, että ainoastaan kerran on käynyt niin, ettei hän ehtinyt mukaan peliin ennen kuin lista oli jo täynnä. Silloin jännitti, jos voitto sattuukin juuri sille viikolle.

Mitään muutamaa kymppiä suurempia voittoja ei Veikkauksen peleistä ole hänelle koskaan aikaisemmin tullut.

– Mutta aion kyllä edelleenkin pelata Eurojackpotia Herkkupadassa, hän vannoo.

Tuula on onnellinen siitä, ettei 92 miljoonan voitto mennyt yhdelle ihmiselle vaan jakautui 50:lle.

– Olisi järkyttävää, jos sellainen tulisi yhdelle.

– Olen tosi onnellinen kaikkien 50 puolesta. Kaikki saivat ihan kohtuusumman. Se ei vielä pistä päätä sekaisin.


Hän tuntee ainakin yhden toisen perjantai-illan uusmiljonäärin. Tuula soittikin tälle lauantaina heti pahimman tunnemyrskyn laannuttua.

– Soitin yhdelle toiselle kun tiesin, että hänkin lottoaa Eurojackpotia. Soitin, että oletko huomannut, mitä meille on tulossa. Hänkään ei ollut vielä tutkaillut sitä sen kummemmin. Sain tehdä sellaisen ilmoituksen, Tuula kertoo tyytyväisenä.

– Sittenhän me tavattiin ja juotiin kahvit ja ihmeteltiin tätä porukalla.

Sitä, ketkä kaikki muut paikkakuntalaiset ovat voittaneet, Tuula ei vielä tiedä. Hän kuitenkin arvelee, että joukossa on iäkkäämpää väkeä.

Herkkupadan kauppias Jyrki Huttunen kertoi sunnuntaina, että voittajissa on mukana kaiken ikäisiä ihmisiä.

Tuulasta olisi mukavaa, jos porukka tapaisi vaikkapa illallisen merkeissä tai lähtisi yhdessä käymään Veikkauksen konttorilla. Mistään sellaisesta ei ole kuitenkaan sovittu, kun kaikki voittajat eivät tunne toisiaan.
Eläkkeellä oleva Tuula myöntää, että eläkesuunnitelmat menivät nyt aika lailla uusiksi.

– Ei se eläke niin kamalan suuri ole, vaikka meitä onkin kaksi. Kyllä se kohtuulliseen elämään riittää, mutta mitään suuria juttuja ei voi ajatella.

– Koska olen eläkkeellä, niin siksikin joudan tärväämään sitä rahaa nyt, hän sanoo hyväntuulisena.

Tuula on kertonut voitosta tähän mennessä vain muutamalla ihmiselle, lähinnä omille perheenjäsenilleen.

Pienessä kunnassa tieto voittajista levinnee kuitenkin äkkiä.

– Sitten jos vaihtaa ihan uuden auton, niin naapurit varmaan katsoo, että tuo se on voinut voittaa.