Helsinkiläiset raivostuivat: HSL-mobiilisovellus sekosi täysin, lippuja veloitettu monta kertaa – HSL: ”Lähtökohtana on, että lippu pitää hankkia”

Julkaistu:

Julkisen liikenteen lipunmyynti mobiilisovelluksissa takkuilee pääkaupunkiseudulla.
Helsingin seudun julkisessa liikenteessä on ollut torstaina ja perjantaina ongelmia. Lippujen mobiilimyynti on takkuillut, ja tänään perjantaina metroliikenteessä on ollut vaikeuksia kaduilla tulvivan sadeveden takia.

Matkustajat saivat tarpeekseen, kun perjantaina HSL:n ensisijainen lipunmyyntikanava eli älypuhelimilla toimiva mobiilisovellus lakkasi toimimasta. Kun sovelluksella yritti ostaa lippua, näytöllä vilkkui punainen virheilmoitus.

Osa matkustajista on raportoinut, että lippuja on myös veloitettu sovelluksessa monta kertaa.

Helsinkiläinen Risto, 50, oli matkustamassa tavalliseen tapaan menoihinsa bussilla, kun lippusovellus lakkasi äkkiseltään toimimasta.

– Kännykkääni ei ilmestynyt yhtään lippua, vaikka tilasin niitä, joten totta kai yritin uudestaan, Risto harmittelee IS:lle puhelimitse.

Lopputulos oli, että hänen Prepaid-tililtään veloitettiin peräti neljä kertalippua, mutta hän ei saanut puhelimeensa yhtään toimivaa lippua.

– Kun kysyin HSL:ltä, miten tässä pitäisi menetellä, he eivät osanneet sanoa. Rahat menivät Prepaid-liittymäni saldosta.

Jotkut matkustajat kirjoittivat aiheen johdosta vihaista palautetta myös viestipalvelu Twitterissä:

– Jos saisin 2,80 euroa aina kun HSL-appi ei toimi, niin joukkoliikenteen sijaan ja kävelyn sijaan ajelisin taksilla.

– HSL-appi ei kuulemma toimi tänäänkään. Miten näissä toimimattomuustilanteissa kuuluu virallisesti toimia? Pitääkö matkustaa liputta sakkojen pelossa vai rehellisesti kävellä kuten olen tähän asti toiminut?

– Hienosti toimii teidän systeemit. Lipun osto ei onnistunut appin kautta ekalla kerralla, kokeilin toisen kerran. Sama virheilmoitus - ei lippua, mutta veloitus lähti kyllä tililtä kahteen kertaan.

– Onko mobiilisovelluksessa parhaillaan joku yleinen vika? Lipun ostaminen ei onnistu millään! (Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, vaikka käytän sitä monta kertaa viikossa.), käyttäjät kirjoittavat.



HSL:n informaatiosuunnittelija Joona Packalén kommentoi tilannetta IS:lle. Hän sanoo, että lähtökohtana on, että lippu pitää hankkia.

Jos lippua ei saa millään keinolla ostettua, poikkeustilanteissa kuskeja on kehotettu käyttämään harkintaa ja olemaan joustavia.

– Jos matkustaja havaitsee, että sovellus ei toimi, kannattaa tarkistaa nettisivumme virallisten tiedotteiden varalta. Isoista häiriöistä tiedotetaan siellä. Jos siellä on tiedote, että sovelluksessa on merkittävä häiriö, ja lipunhankintaan ei ole realistista mahdollisuutta esimerkiksi sijainnin takia, suosittelen menemään liikennevälineeseen ilman lippua.

– Olemme informoineet lipuntarkastajia käyttämään tällaisissa tilanteissa harkintaa ja joustavuutta.

Packalénin mukaan virhetilanteissa useaan otteeseen veloitetun lipun hinnan pitäisi palautua automaattisesti tilille.

Jos näin ei tapahdu, aiheesta voi tehdä ilmoituksen HSL:lle.

– Jos maksu on tehty luottokortilla, se voidaan palauttaa tai sitten se palautuu automaattisesti tilille jonkin ajan kuluttua. Jos lippua ei ole toimitettu, rahat palautuvat tilille, Packalén selittää.

Entäs ne matkustajat, joilla ei ole muutenkaan mahdollisuutta käyttää mobiilisovellusta?

– Bussinkuljettajat myyvät lippuja. Silloin pitää ostaa käteisellä se lippu bussista. Pitää käyttää niitä kanavia lipunhankintaan, jotka löytyvät itseltä.

Lippuja myydään mobiilisovelluksen lisäksi lipunmyyntiautomaateissa, R-kioskeilla ja esimerkiksi pysäköintilippuautomaateissa ympäri kaupunkia.

– Ohjeistus on käyttää niitä lipunmyyntikanavia, jotka ovat itselle mahdollisia käyttää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt