Keskustan Joonas Könttä suosittelee Veikkauksen toimitusjohtajan vetävän johtopäätökset ja eroavan

Julkaistu:

Keskustelu Veikkauksen johdon asemasta jatkuu. Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä toivoo, että Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski kantaisi vastuunsa yhtiön nykytilasta ja jättäisi paikkansa.
Keskustelu Veikkauksen mainonnan ja peliautomaattien ympärillä ei laannu.

Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk) ihmettelee, miksei Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski kanna vastuutaan nykymuotoisen Veikkauksen suurimman julkisuuskriisin keskellä.

– Kohu Veikkauksen ympärillä on jatkunut jo viikkokaupalla, mutta yhtiön toimitusjohtaja Sarekoski leikkii kuurupiiloa. Varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski puolustaa toimintaa mitä erikoisimmin sanakääntein toimitusjohtajan ollessa joko lomalla tai piilossa, Könttä ihmettelee.

Miten Sarekosken tulisi kantaa vastuunsa? Tulisiko hänen jättää paikkansa ja erota?

– Minusta pitäisi, Könttä sanoo.

– Monopoliasemassa uhkapelejä suomalaisille myyvän yhtiön toimitusjohtajan olettaisi ja toivoisi puolustavan nimellään ja kasvoillaan yhtiön toimintaa myös julkisuudessa. Missä muussa yhtiössä kriisin keskellä toimitusjohtaja painuu perunakuoppaan? Toivoisin yhtiön hallituksen vakavasti pohtivan, onko yhtiön kokoomuslainen johto tehtäviensä tasalla, Könttä sanoo.

Sekä Sarekoskella että Nummikoskella on pitkä kokoomustausta. Sarekoski oli kulttuuriministeri Suvi Lindénin (kok) erityisavustaja 2000 luvun taitteessa. Nummikoski on toiminut monissa kokoomustehtävissä, muun muassa pääministeri Jyrki Kataisen (kok) valtiosihteerinä.

– Erityisesti Veikkauksen nykymenon puolustajien tulisi olla huolissaan, kun pääministerikin on pohtinut monopolin purkamista. Eikö nykymuotoisen Veikkauksen suurimman julkisuuskohun keskellä toimitusjohtajan tulisi kantaa myös julkista vastuuta, eikä pakoilla sitä? Jään odottamaan Sarekosken kommenttia Veikkauksen tämän hetkisestä tilanteesta ja aktiivista osallistumista menossa olevaan keskusteluun, Könttä lisää.

Köntän mukaan Veikkauksen hallituksen pitää puida asia läpi avoimesti ja katsoa, onko peliyhtiön johto ajan tasalla. Vastaavaa aktiivisuutta hän toivoo myös valtion omistajohjauksesta vastaavalta ministeriltä Sirpa Paaterolta (sd)