Tällainen on syksyn sää Euroopassa: Suomalaisten suosikkilomakohteiden ennusteista paljastui yllätys – lämpö löytyykin läheltä

Julkaistu:

syksyn sää
Pitkän ajan lämpöennusteen mukaan Puola voisi olla tänä syksynä mitä mainioin kohde syyslomalle, mikäli aurinko ja lämpö ovat mieleen.
Siinä missä Suomen sää vaikuttaa syksyllä epävakaalta ja sateiselta, muualla Euroopassa kyllä riittää lämpöä.

Jos suunnitelmissasi on mukava syyslomamatka lämpöön, kannattaa matkoja varatessa tutustua Euroopan pitkän ajan lämpöennusteeseen.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n tekemän ennusteen mukaan lämpöä riittää Välimeren ympäristössä, mutta myös hieman lähempänä koti-Suomea.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Tuomola sanoo IS:lle, että lämpöä riittää ainakin Välimerellä, mutta myös yllättävämmässä kohteessa: nimittäin Puolassa.

– Tavanomaista lämpimämpi alue ulottuu läntisestä Skandinaviasta aina tuonne Välimerelle saakka.

– Mutta kaikkein lämpimintä olisi oikeastaan tuolla Puolan suunnalla, hän toteaa.

Suomalaisten suosikkikohteessa Espanjassa taas voi olla syksyllä yllättäen paikoin jopa viileää.

– Espanjan länsirannikolla on luultavasti tavanomaista kylmempää.

Mikäli haluaa lekotella lomallaan lämmössä, ”varmoja nakkeja” ovat Italian eteläosat, Kreikka ja Välimeren saaret.

– Turkin suunnalla saattaa sen sijaan olla tavanomaista sateisempaa, Tuomola päättää.

IS uutisoi aiemmin, että pitkän ajan ennusteen mukaan Suomessa on syksyllä tavanomaista lämpimämpää ainoastaan maan länsiosissa. Siellä on syksyn aikana puolisen astetta lämpimämpää kuin tuohon vuodenaikaan yleensä.

Muualla on viileämpää, mutta myös sateisempaa. Ennusteen mukaan sademäärä on syksyllä koko maassa tavanomaista korkeampi.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomola kertoi Ilta-Sanomille tiistaina, että sadetta ropisee syksyn kuukausina erityisesti itäisessä Suomessa.

– Ehkä se tavanomaista korkeampi määrä olisi erityisesti maan lounaisosassa ja itäosaan painottuen, aina sinne Etelä-Lapin korkeudelle asti.

Tuomolan mukaan vettä voi tulla kolmen kuukauden aikana jopa 50 millimetriä enemmän kuin syksyllä normaalisti. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syys–marraskuussa sataa keskimäärin 53–60 millimetriä vettä kuukaudessa.

Syksyn mittaan siis sataa, mutta alkusyksyn pitäisi jatkua vielä lämpimänä. Tuomolan mukaan kuukausiennusteessa ei nimittäin ole näkyvissä selvää viilenemistä.

– Ensimmäinen viikko syyskuussa vaikuttaa olevan sateinen ja sen takia myös vähän viileämpi. Sen jälkeisellä viikolla kuitenkin lämpenee taas hieman.

Intiaanikesästä ei vielä voida puhua, koska silloin pitäisi perinteisen määritelmän mukaan olla ensin vilpoisampi jakso ja sitten yhtäkkiä taas kovin lämmintä.

– Nyt on loppukesä aika tasaisen lämmin. Elokuun loppuun asti lämpömassa pysyy Suomen päällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt