Yle: Liettuan rajussa auto-onnettomuudessa kuollut pariskunta oli Kouvolasta – lapsilla ei hengenvaaraa

Julkaistu:

Yle kertoo, että Liettuassa onnettomuudessa kuollut pariskunta oli lähtöisin Kouvolasta.
Maanantaina myöhään illalla Liettuassa Panevezhys–Pavalis–Riika välisellä tieosuudella sattui onnettomuus, jossa menehtyi suomalainen vuonna 1986 syntynyt nainen.

Turmassa menehtyi myös autoa kuljettanut vuonna 1980 syntynyt naisen aviomies, joka oli Turkin kansalainen. Poliisin mukaan autossa oli suomalainen rekisterikilpi.

Yle kertoo, että Liettuassa onnettomuudessa kuollut pariskunta oli lähtöisin Kouvolasta.
Ylen mukaan perheen turkkilainen isä oli ravintolayrittäjä ja onnettomuudessa menehtynyt suomalainen äiti hänen puolisonsa.

Lapsilla kaksoiskansalaisuus

Onnettomuudessa loukkaantuivat 11- ja 9-vuotiaat pojat ja kolmevuotias tyttö. Yle kertoo, että lapsilla on sekä Suomen että Turkin kansalaisuus. Lapset ovat edelleen Liettuassa eikä heillä ei ole hengenvaaraa.
Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että valtatien 24:n kilometrin kohdalla kello 23.52 musta BMW 535i- mallinen ajoneuvo ajoi vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi Volvo FH-malliseen kuorma-autoon. Iskun voimasta kuljettaja menetti BMW:n hallinnan ja törmäsi toiseen Scania-merkkiseen rekkaan.