Löytyivät metsästä: Tässä on villiintyneitä ja arvaamattomia nautoja, joista Laukaan kunta on varoittanut – ”Eivät suostu lähtemään teuraaksi”

Julkaistu: , Päivitetty:

Laukaa aikoo lopettaa vapauden makuun päässeen karkulaislauman, sillä ne ovat siirtyneet märehtimään jo autotielle asti.
Laukaan kunnalle on syntynyt erikoinen päänvaiva: asutuksen laitamilla liikkuu villiintynyt ja arvaamaton nautalauma. Joukossa on sonneja, lehmiä, vasikoita ja hiehoja.

– Eläimet liikkuvat Vehniäntien ympäristössä, sekä voivat tulla, ja ovat jo tulleetkin tielle ja pihamaille. Eläimet ovat ihmisarkoja, nopealiikkeisiä ja vauhkoontuvat helposti, joten niitä ei pidä hätyyttää tai lähestyä jalan, kunta varoittaa tiedotteessa.

Laukaan ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen kertoo IS:lle, että kyseessä ei todella ole ”mitkään lupsakat lehmät”, vaan arvaamattomat ja villit eläimet.

Karja on alkujaan karannut läheiseltä maatilalta, joka on ollut jo pitkään eläinsuojelutoimien kohteena. Villi nautalauma havaittiin viime keväänä.

– Tilalla on ollut iso karja, josta on lähetetty liki sata eläintä teuraaksi. Siinä vaiheessa, kun eläinten määrä saatiin navetoissa ja pihatoissa alas, niin paljastui, että metsän rajassa pyöriikin nämä liki 40 villiintynyttä eläintä, Lappalainen sanoo.


Tiedätkö jotain tapauksesta tai otitko kuvan villiintyneestä laumasta? Lähetä uutisvihje tai kuva WhatsApp-viestinä numeroon 040-6609019 tai sähköpostitse uutiset@iltasanomat.fi.


Nyt kunta on päättänyt lopettaa eläimet. Lappalainen kertoo, että eläimet ovat päässeet liikaa vapauden makuun, jotta mikään muu ratkaisu olisi mahdollinen.

– Ne eivät ole mitään lypsykarjaa, eivätkä ihmisten käsiteltävää karjaa. Ne ovat niin vapautta rakastavia otuksia, että ne eivät suostu lähtemään teuraaksi.

Naudat lopetetaan Lappalaisen mukaan ”mahdollisimman pian” ampumalla. Lopettaminen toteutetaan ajamalla naudat alueille, jossa ne on turvallista lopettaa.

– Keväällä, kun pidimme viranomaispalaverin katsoimme, että niistä ei ole kenellekään vaaraa, kun eläimet olivat vielä syvällä metsässä. Mutta nyt ne ovat siirtyneet asutuksen sekaan ja teille. Meidän oli tehtävä pakkopäätöksiä pikaisesti.

Kunta on pyytänyt operaatioon apua poliisilta. Lisäksi lopettamisessa tullaan pyytämään suurriistavirka-apua, jonka kautta apua saadaan ammattilaismetsästäjiltä. Näin eläimet saadaan lopetettua mahdollisimman kivuttomasti.

– Tähän otetaan mukaan metsästäjät, joilla on paras sihti ja osaaminen. Tämä ei tule olemaan mikään helppo juttu, Lappalainen kertoo.

– On varauduttava, että tätä savottaa joudutaan tekemään useita päiviä ellei jopa viikkoja. Täällä on suuret metsä- ja saloalueet, johon eläimet pystyvät karkaamaan. Tulee olemaan aikamoinen ammattitaidon näyte, että tästä selvitään kohtuullisessa asiassa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen.