Influenssa­rokotteet saapuvat Suomeen tavallista myöhemmin – ”Teemme kaikkemme, että jakelu sujuisi nopeasti”

Julkaistu:

Influenssarokotteiden viivästyminen johtuu Maailman terveysjärjestö WHO:n päätöksistä.
Influenssarokotteet saapuvat Suomeen tänä syksynä tavallista myöhemmin, kertoo THL.

Tämä viivästyttää kansallisen rokotusohjelman influenssarokotteiden jakelua.

– Olemme saaneet rokotevalmistajalta tietoa, että suurin osa tilaamistamme rokotteista pitäisi olla maassa marraskuun alkuun mennessä, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä.

Viivästyminen johtuu Maailman terveysjärjestö WHO:n päätöksistä.

Influenssarokotteiden valmistuksessa käytettävät viruskannat valitaan vuosittain WHO:n suosituksen perusteella. Tänä vuonna WHO lykkäsi lopullisen suosituksen antamista, jotta se voisi paremmin arvioida, mitkä eri viruskannat todennäköisesti aiheuttavat tulevan talven epidemian. Viruskantoja seurataan tarkasti, jotta rokotteesta saadaan mahdollisimman tehokas.

– WHO teki päätöksen toisesta A-viruksesta noin kuukautta tavanomaista myöhemmin ja sen vuoksi influenssarokotteet valmistuvat tänä vuonna myös tavanomaista myöhemmin.

Rokotteiden maahantulon jälkeen alkaa niiden jakelu terveydenhuollon toimipisteisiin. THL:n mukaan jakelun viivästyminen on hyvä ottaa huomioon rokotusten suunnittelussa. Rokottamisen voi aloittaa sitä mukaa, kun rokotteita saapuu rokotuspisteisiin.

– Teemme kaikkemme, jotta jakelu sujuisi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Toivottavasti tässä ei tule suurta viivettä, mutta sitähän ei voi ikinä sataprosenttisesti tietää etukäteen.

Nohynek arvioi, että joukkorokotukset pääsevät alkamaan marras-joulukuun vaihteessa, mikäli kaikki sujuu suunnitellusti.

Yksityiselle sektorille influenssarokotteet saapuvat samaan aikaan, kun ensimmäiset kansalliseen rokotusohjelmaan saapuvat rokotteet.

Influenssakausi alkaa ylilääkärin mukaan hiljalleen syystalvella. Influenssaepidemian huippu saavutetaan usein kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

– Sitähän ei pysty myöskään ennustamaan, että mikä tilanne tällä kaudella tulee olemaan. Sellaisiakin tilanteita on ollut, että influenssakauden huippu on saavutettu jo joulukuussa.

Mikäli influenssakausi alkaa tänä vuonna tavanomaista aiemmin, kaikki eivät välttämättä ehdi saada rokotetta riittävän ajoissa.

THL:n suosituksen mukaan rokote kannattaa ottaa ennen influenssakauden alkua, sillä rokotteen antaman suojan kehittymiseen menee noin kaksi viikkoa.

Nohynek muistuttaa kuitenkin, että influenssarokotteen voi ottaa myös influenssakauden aikana.

– Influenssaviruksia on yleensä neljä, jotka saattavat kaikki kiertää kauden aikana, mutta ne eivät yleensä tule maahan samalla kertaa. Usein epidemiat alkavat A-viruksella ja sen jälkeen myöhemmin tulee B-virus. Tulevan kauden epidemiasta on mahdotonta sanoa vielä mitään.

Tartuntariskin vähentämiseen on olemassa ylilääkärin mukaan muutamia keinoja.

– Influenssan tartuntariskiä voi vähentää sillä, että rokottautuu. Se on paras keino. Myös oikealla yskintä- ja niistämistekniikalla ja käsihygienialla on merkitystä.

Tänä syksynä THL on hankkinut 1,7 miljoonaa annosta pistettävää VaxigripTetra-influenssarokotetta ja 116 000 Fluenz Tetra- nenäsumuterokotetta 2–6-vuotiaille.

Rokotteet ovat nelivalenttisia eli sisältävät neljää eri influenssavirusta.

Kunnat tiedottavat rokotusjärjestelyistä syksyllä lähempänä rokotusajankohtaa.

Influenssarokotteiden myöhästymisestä kertoi ensin Mediuutiset.

Influenssan oireet

Influenssa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella. Muita oireita ovat lihaskipu, päänsärky ja huonovointisuus.

Lisäksi saattaa ilmaantua kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa sekä nenän tukkoisuutta kuten tavallisessa nuhakuumeessa.

Lapsilla saattaa lisäksi esiintyä maha- ja suolisto-oireita.

Terveet aikuiset toipuvat taudista yleensä 1–2 viikon levolla.

Influenssalla on myös useita jälkitauteja.

Yleisimmin näihin sairastuvat vanhukset, pienet lapset, raskaana olevat sekä sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat. Influenssa voi myös pahentaa perussairautta ja huonontaa toimintakykyä.

Jälkitauteja ovat lapsilla korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus sekä kaikissa ikäryhmissä keuhkokuume, joka voi viedä sairaalahoitoon ja aiheuttaa jopa kuoleman.

Lähde: THL

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt