Maria kertoo rujosta kaksoiselämästään: kävi töissä ja jonotti aamukuudelta huoltoaseman oven takana pelikoneelle – lopulta velkaa oli 120 000 euroa

Julkaistu:

37-vuotias Maria pelasi salaa peliautomaatteja pakonomaisesti koko aikuisikänsä kunnes seinä tuli vastaan kaksi vuotta sitten.
37-vuotiaan Marian elämä näytti aina olevan kunnossa. Jo ennen täysi-ikäisyyttään työelämään siirtynyt nainen kävi vuosien ajan työssään kaupassa kuin kuka tahansa pikkukaupungin asukkaista.

– Päällisin puolin olen aina elänyt hyvin normaalia ja säntillistä elämää ja ollut tunnollinen. Ulospäin on aina näyttänyt siltä että kaikki on loistavasti.

Koko aikuisuuden ajan elämää on kuitenkin varjostanut sama synkkä salaisuus, joka koskettaa noin 130 000 muuta suomalaista: peliriippuvuus. Maria kertoo ongelmapelaamisensa alkaneen pian hänen täytettyään 18 vuotta.

Viehätys pelaamiseen syntyi kuitenkin jo yläasteiässä 13–14-vuotiaana.

– Paikallisella urheiluhallilla oli peliautomaatteja, eikä valvonta ollut sinä aikana kovin tiukkaa. Se oli sellainen ajanviete kavereiden kanssa, jännittävää ja hauskaa, Maria kuvailee.

Ongelmat alkoivat kun Maria pääsi töihin ja rahaa oli enemmän käytössä. Pelaaminen alkoi olla pakonomaista, eikä sitä harrastettu enää kavereiden kanssa vaan yksin.

– Itselläni on masennustaustaa, ja pelaamisesta on aina saanut hyvänolontunnetta ja tunnetta onnistumisesta. Kun voittaa, niin tulee tunne että osaa jotain, että on taitava, hän kuvailee.

– Jos oli paha mieli, pelaaminen auttoi. Jos oli hyvä mieli, niin se vain lisääntyi pelaamalla. Varsinkin viimeisinä vuosina sen pelikoneen alkoi nähdä hyvänä kaverina, jonka seurasta tuli hyvä ja turvallinen olo.

Pelikoneita ei ollut vaikeaa löytää, sillä niitä oli jo silloin joka puolella kaupoissa ja kioskeissa. Silloinen Raha-automaattiyhdistys myös mainosti pelejään voimakkaasti korostaen pelivarojen laittamista hyvään tarkoitukseen.

– Se kuva, joka Suomessa annetaan pelaamisesta, on ollut hyvin iloinen ja positiivinen. Minulla oli vuosia sellainen ajatus, että pelaamiseni menee hyvään tarkoitukseen, ja selitin sillä pelaamista itselleni.

Peliongelmasta kärsivälle todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin iloista, vaikka pelaaja kuvitteleekin saavansa toiminnastaan mielihyvää. Mariaa viehättivät alusta hedelmäpelit ja muut linjapelit ja niiden iloinen ääni- ja värimaailma.

– Todellisuudessa se mielihyvän tunne oli näennäistä, eikä pelaamisesta saanut kuin huonoa oloa. Pelurin mielessä kaikki kääntyy jotenkin ylösalaisin.

Suurimmat ongelmat alkoivat Marian ollessa noin 25-vuotias. Laskuja alkoi jäädä maksamatta. Kuvioon astuivat pikavipit ja kulutusluotot.

Pelaamisesta oli tullut päivää rytmittävä rutiini.


– Työpaikan vieressä sijaitseva huoltoasema aukesi aamukuudelta ja olin silloin jo ovella odottamassa, että pääsen pelaamaan aamupelaamiseni. Kävin ostamassa jotain käteisellä, jotta voin pelata saamani vaihtorahat. Pelaaminen oli aina hyvin suunnitelmallista vaikka sitä ei aina itse tiedostanut.

Vaihtorahojen pelaamisen jälkeen koneeseen laitettiin lisää rahaa. Homma räjähti käsiin siinä vaiheessa kun pelikoneisiin tuli mahdollisuus pelata pankkikortilla.

– Silloin yhdellä pelikerralla saattoi ihan hyvin mennä parisataa euroa. Pelaaminen on tehty niin helpoksi, kun sitä rahaa ei näe lainkaan.

Pelaamaan piti päästä myös töiden jälkeen ja joskus illallakin.

– Kaikkiaan saatoin pelata päivässä 2-4 tuntia. Jos en olisi ollut töissä, olisin helposti pystynyt näkemään itseni pelaamassa 7-8 tuntia päivässä.

Maria onnistui pitämään muutaman vuoden tauon pelaamisestaan, mutta pian hän oli taas vanhan harrastuksensa parissa. Pelikoneiden lisäksi hän pelasi ”kaikkea mahdollista”: Lottoa, Kenoa, jopa Pitkävetoa, vaikka ei ymmärtänyt pelikohteista mitään.

Häpeän vuoksi pelaaminen siirtyi kauppojen auloista erillisiin pelisaleihin, joissa kukaan ei katsonut pahasti. Lopulta Maria ei aina kyennyt aina poistumaan koneen äärestä ja alkoi myöhästellä töistä.

Pari vuotta sitten Maria keksi verkon nettikasinot, jolloin jälkeen seinä tuli nopeasti vastaan. Parissa viikossa hän hävisi kymmeniätuhansia euroja, jonka jälkeen hän päätti hakea itselleen apua.

Maria hakeutui ensin kunnan mielenterveyspalveluihin, joissa hoidetaan riippuvuuksia. Hän vietti kahden kuukauden hoitojakson päihdekuntoutuslaitoksessa, joka katkaisin pelaamisen kierteen ja aloitti toipumisen.

Samalla hän löysi Sosped-säätiön Pelirajat’on-vertaistukiryhmät. Nyt kaksi vuotta pelaamatta ollut Maria auttaa itse samassa tilanteessa olevia ja on saanut paljon lisää tietoa peliriippuvuuden synnystä. Hän uskoo pystyvänsä elämään pysyvästi ilman pelaamista.

Ulosotossa Marialla on tällä hetkellä noin 120 000 euroa. Hän arvioi että noin puolet summasta upposi pelikoneisiin.

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu paljon pelikoneiden aiheuttamista peliongelmista. Maria huomauttaa, että käytännössä kaikilla suomalaisilla suhde pelaamiseen syntyy nimenomaan pelikoneiden kautta.

Veikkauksesta ja koko pelimaailmasta Marialla ei ole hyvää sanottavaa.

– Joskus tunnen jopa vihaa siitä mihin se on minut vienyt elämässäni. On hienoa, että pelaamisen ongelmat ja Veikkauksen toiminta ovat viime aikoina nousseet esiin kriittisessä valossa.

Vireillä on myös kansalaisaloite pelikoneiden poistamiseksi kaupoista, kioskeista, huoltoasemilta ja ravintoloista. Maria ei usko että pelikoneita voidaan kieltää kokonaan, mutta toivoo niiden siirtämistä erillisiin pelisaleihin.

– Ei niiden tarvitse olla kaupoissa. Kun lapset oppivat elämään niiden pelikoneiden kanssa, niin meillä on täällä puhkeamassa aika iso ongelma, joka tulee räjähtämään käsiin jos mitään ei tehdä.

Pelien mainontaan pitäisi hänen mielestään suhtautua samalla tavoin kuin riippuvuutta aiheuttavien tupakan ja alkoholin kohdalla.

– Veikkauksen ei tarvitse mainostaa televisiossa tai radiossa, jokainen tietää sen muutenkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt