Autoilija näki ohi kaahanneen katumaasturin, sitten edessä pöllähti – kuljettaja pakeni ja autonromu jäi keskelle Hämeenlinnanväylää

Julkaistu:

Ylinopeutta ajanut autoilija törmäsi kahteen pylvääseen ja pakeni jaloin onnettomuuspaikalta Helsingissä. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Hämeenlinnanväylällä, Helsingin Kannelmäen kohdalla todistettiin sunnuntai-iltana kello kuuden jälkeen törkeä liikennetemppu, jolla oli vaaralliset seuraukset.

Helsingin poliisista kerrotaan IS:lle, että virolaisilla kilvillä ajanut katumaasturi oli ajanut huomattavaa ylinopeutta, jonka seurauksena auto oli törmännyt tien reunalla sijainneeseen kaiteeseen. Siitä auto oli ajautunut kaistojen yli tien toiselle puolelle ja päin toista kaidetta, ja lopulta pyörien toiselle kaistalle.

Auto romuttui onnettomuudessa pahoin.

IS:n lukija ajoi autojonossa, kun kaahari suhahti ohi hurjaa vauhtia. Tie kuuluu 80:n nopeusrajoitusalueelle.

– Auto meni todella kovaa ohi. Veikkaisin, että se meni jopa 150 kilometriä tunnissa, ellei enemmän, hän kertoo.

Lukijan mukaan ohituksesta kului vain parikymmentä sekuntia, kunnes edessä ”pöllähti” maata.

– Pysähdyin hetkeksi. Lopulta ajoin auton ohi ja pysähdyin uudestaan. Turvatyynyt olivat auenneet, mutta sisällä ei näkynyt enää ketään. Soitin hätäkeskukseen, josta sanottiin, että poliisit ovat jo matkalla paikalle.


Auton luota poistui hänen mukaansa kaksi miestä koiran kanssa.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin mukaan onnettomuuspaikalta lähti karkuun kaksi henkilöä, joita poliisi ei ole vielä tavoittanut.

– Aikamoinen tsägä on käynyt, että ketään ei loukkaantunut. Autossa kyydissä olleiden kuntoa ei tietysti tiedetä, mutta kovin pahasti ei ole voinut käydä, kun he ovat pystyneet lähtemään karkuun, kertoo komisario Riku Korpela.

Tielle jäänyt autonromu aiheutti hetkeksi haittaa liikenteelle, mutta onnettomuuspaikka saatiin Korpelan mukaan raivattua nopeasti.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.