Mika Aaltolan kolumni: Strateginen ymmärrys tuo turvallisuutta

Julkaistu:

Kolumni
Oikeusvaltioperiaatteen tulisi olla tärkeä osa Euroopan unionin tulevaisuutta. Selkeää myös on, että Euroopan unionin yhtenäisyydestä on mahdollista hakea tukea ja turvaa. On siis perusteltavissa, että EU:n puheenjohtajuuskauden yhtenä tavoitteena ovat oikeusvaltio-ongelmat esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa, kirjoittaa Mika Aaltola.
Mutta jos tehtävä on hyvin vaikea, miksi ryhtyä siihen? Voi olla, että se on Suomen velvollisuus puheenjohtajamaana. Samalla Suomi profiloi itseään ja mobilisoi muita kiinnittämään huomiota oikeusvaltiokehitykseen. Joka tapauksessa on keskeistä miettiä strategisia tavoitteita ja suhteuttaa käytettävissä olevia välineitä niihin.

Liikkumatilan haku muuttuvassa Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan suurvaltakolmiossa on Suomen keskeisimpiä intressejä. Toisaalta turvallisuusympäristöömme vaikuttaa myös teknologiset haasteet, kaupan vaateet ja ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit muutokset. Demokratioiden sisäiset ja ulkoiset haavoittuvuudet tuottavat epävarmuutta. Lista monimutkaisista, laaja-alaisista muutosajureista on pitkä. Osassa kysymyksiä EU:n yhtenäisyys on päämäärä, joissakin väline päämäärän saavuttamiseksi. Monissa asioissa EU ei toimi päämääränä eikä välineenä.

Tilanteet tulevat olemaan yhä visaisempia. Tärkeää on, ettei liian helposti sorruta taktiseen näpertelyyn, sen sijaan että ymmärrettäisiin strategista kokonaisuutta ja omaa järkevää roolia siinä. Osittain tämän vaaran juuret ovat suomalaisessa turvallisuusajattelussa. Se on siiloutunut moniin liian puhdasoppisiin alalajeihin. Jokainen keskittyy helposti omaa lokeroonsa tai siihen, mitä työpöydälle sattuu pulpahtamaan. Juuri kukaan ei saa leipäänsä kokonaisuuden hahmottamisesta.

Suurstrategia tarkastelee kylmien ja kuumien konfliktien logiikkaa. Turvallisuutta kokonaisuudessaan. Suurvalloilla on pitkät perinteet tässä. Kiinassa, Venäjällä ja USA:ssa valmistellaan välineitä ajatella johdonmukaisesti omista lähtökohdista käsin. Mietitään kansallisia turvallisuusstrategioita ja miten eri työkalut, pehmeämmät ja kovemmat, niihin sopivat. Millä ennakoida ja hallita monimutkaisuutta, epävarmuutta, muutosta ja yllätyksiä turvallisuusympäristössä?

 

Pelisilmää ei synny paikoissa, joissa Suomen edut eivät ole vaakalaudalla.

Suomessa tarvitaan muutakin strategista ymmärrystä tasavallan presidentin sekä hänen neuvonantajiensa, ministeriöiden korkeimpien virkamiehien sekä johtavien poliitikkojen lisäksi. Tarvitaan kykyä asemoida Suomea strategisesti suhteessa muuttuvaan maailmaan. Suurstrategisempi näkökulma voi johtaa jäsennellympään ymmärrykseen vaikkapa suhteessa tiedusteluun, kyberturvallisuuteen, hybridivaikuttamiseen, sanktiopolitiikkaan, rauhanvälitykseen, kauppapolitiikkaan ja Eurooppa-politiikkaan. Häntä ei saisi heiluttaa koiraa.

Ongelmana on, että strategista pelisilmää ei kokemuksen kautta synny, jos virkaura ei vie paikkoihin, joissa Suomen edut ovat vaakalaudalla. Jos esimerkiksi Moskova ei kiinnosta sijoituspaikkana ja ura koostuu makoisemmista paikoista Genevessä ja Brysselissä, strateginen ymmärrys voi jäädä kehittymättä. Maailmaa pitää osata havainnoida monista, usein rosoisista ja kitkaisista paikoista käsin.

Oppia voi saada myös tutkijan työssä. Asiantuntijuus ei kuitenkaan saisi kaikkialla lohkoutua kapeisiin, syviin erityisaloihin. Näistä siiloista asiantuntijoiden kommentit ja tutkimus jäävät helposti irrallisiksi kannoiksi ohimeneviin tilanteisiin.

Suomessa on syytä vaalia kykyä ymmärtää kokonaisuutta, myös Suomen kannalta. Emme tarvitse vain EU-tutkijoita, Venäjä-tuntijoita tai Trump-analyytikkoja. Pitkän päälle turvallisuuden strategisen tason kapeus saattaisi olla epävakauden lähde.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt