Kauppatori suljetaan, Suomenlinnan lautat siirtyvät Katajanokalle – Putinin vierailu sotkee pääkaupungin liikenteen

Julkaistu:

Liikennerajoituksista johtuen poliisi suosittelee välttämään yksityisautoilua keskustassa tai ainakin varaamaan siirtymisiin riittävästi aikaa.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailu Helsinkiin ensi viikon keskiviikkona sekoittaa pääkaupungin kantakaupungin liikennettä, tiedottaa Helsingin poliisi.

Merkittävimpiä vaikutukset ovat Mannerheimintiellä ja Presidentinlinnan ympäristössä. Esimerkiksi Kauppatorin normaali toiminta on suljettuna koko päivän.

Liikennerajoituksista johtuen poliisi suosittelee välttämään yksityisautoilua keskustassa tai ainakin varaamaan siirtymisiin riittävästi aikaa.

Liikennekatkoksia aiheuttaa esimerkiksi saattueet, joiden reitillä ei sallita muuta liikennettä. Poliisin mukaan ne aiheuttavat katkoksia erityisesti Helsingin keskustassa mutta myös Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin keskustan välisillä väylillä.

Kauppatori on suljettu kaikelta ajoneuvoliikenteeltä kello 12:n jälkeen keskiviikkona.

– Ajo Eteläsatamaan tapahtuu eteläisen Helsingin kautta Tehtaankatua tai muita poliisin erikseen osoittamia reittejä pitkin, poliisi ohjeistaa.

Noin kello 12 alkaen Helsingin keskustan ajoneuvoliikenteessä on muitakin poikkeusjärjestelyjä. Mannerheimintie ja Pohjoisesplanadi ovat osan ajasta suljettu muulta liikenteeltä. Rajoitukset koskevat myös huoltoliikennettä.

Vierailun vuoksi rajoitetaan myös vesiliikennettä. Presidentinlinnan edustalla ei sallita keskiviikkona yksityisiä veneitä.

Koska Kauppatorin normaali toiminta on suljettuna koko päivän, se vaikuttaa myös vesibussi- ja risteilylaitureihin. Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan avulla. Suomenlinnaan ja Vallisaareen pääsee myös vesibussilla Hakaniemestä.

Muussa joukkoliikenteessä on odotettavissa poikkeusreittejä ja viivästyksiä. Niistä kerrotaan HSL:n verkkosivuilla ja HSL-sovelluksessa ensi viikon alkupuolella, poliisi kertoo.

Poikkeusjärjestelyt vaikuttavat keskiviikkona iltapäivällä myös satamiin suuntautuvaan liikenteeseen. Katajanokalle ja Katajanokalta pääsee ajamaan vain pohjoiskautta Meritullintoria ja Kanavakatua pitkin, ja Ullanlinnaan, Kaivopuistoon ja Olympiaterminaaliin pääsee vain lännen suunnasta.

– Raskaan liikenteen ajo Eteläsatamaan on melko haasteellista, sillä riittävän leveitä reittejä ei vierailun aikana juuri ole. Asiaan vaikuttavat alueen tietyöt, jotka estävät esimerkiksi Telakkakadun käyttämisen reittinä. Siirtymät tulee mahdollisuuksien mukaan ajoittaa vierailua edeltävälle tai vierailun jälkeiselle ajankohdalle, ohjeistaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Vierailun vuoksi on voimassa pysäköintikieltoja lähinnä Helsingin kantakaupungin alueella. Kieltoalueille pysäköidyt ajoneuvot siirretään poliisin päätöksellä pois. Siirrot tehdään lähisiirtoina.

Ilmailua rajoitetaan laajasti Uudenmaan alueella tilapäisillä lentorajoitusalueilla. Rajoitukset alkavat keskiviikkona 21.8.2019 kello 06.00 ja päättyvät kello 24.00.