Karhunmetsästys käynnistyy ensi tiistaina – poikkeuslupia myönnetty viime vuotta vähemmän

Julkaistu:

Alkavalle metsästyskaudelle on myönnetty 228 poikkeuslupaa.
Karhun kannanhoidollinen metsästys alkaa 20. elokuuta poikkeusluvilla, joita on myönnetty edellisvuotta vähemmän, tiedottaa Suomen Metsästäjäliitto.

Suomen riistakeskus on myöntänyt alkavalle metsästyskaudelle 228 poikkeuslupaa, mikä on 32 lupaa vähemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua.

Metsästäjäliiton mukaan lupia on myönnetty eniten alueille, joissa on tarvetta karhukannan vähentämiselle tai kasvun pysäyttämiselle.

– Lupia on tämän vuoksi kohdistettu Pohjois-Karjalaan sekä Etelä-Savon itäosiin, minne lupia suunnattiin karhukannan ja karhujen aiheuttamien vahinkojen kasvun perusteella, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari tiedotteessa.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 313 eläintä.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomen metsissä liikkuu noin 1 800 yli vuoden ikäistä karhua ja lähes 400 pentua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt