Salaman sytyttämä talo ja kaatuneita puita Lahdessa, ukkonen aiheutti paloja myös muualla

Julkaistu:

Metsäpallon alueella sammutettiin pitkään omakotitalon paloa.
Ukkossateen aiheuttamat hälytykset toivat tehtäväsuman pelastuslaitokselle Lahdessa tiistaina. Salamoiden epäillään sytyttäneen paloja myös muualla maassa.

Lähellä Lahden keskustaa Metsäpellon alueella sammutettiin pitkään omakotitalon paloa. Saunatiellä sijaitseva rakennus syttyi tuleen ilmeisesti salamaniskusta, kertoi päivystävä palomestari Jari Vornanen.

Talossa asuva perhe oli kotosalla, mutta he eivät saaneet vammoja. Rakennuksen kärsi huomattavia vaurioita.

Pelastuslaitos sai tiistaina Lahden seudulla myös muun muassa veden pumppaustehtäviä sekä hälytyksiä kaatuneiden puiden raivaamiseksi.

Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla salama sytytti pienen palon omakotitalossa. Mikkelissä salamasta alkanut palo tuhosi varastorakennusta.