Tulipalon kokeneen Naistenklinikan synnytystoiminta palasi normaaliksi

Julkaistu:

Palo aiheutti kymmenien ihmisten evakuoinnin.
Helsingissä tulipalon sunnuntaina kärsineen Naistenklinikan synnytystoiminta palasi normaaliksi tiistaina. Myös muilta osin päästiin klinikalla suurimmalta osalta normaalitilanteeseen, kun vain muutama huone oli poissa käytöstä, kertoi osastonylilääkäri Mika Nuutila STT:lle tiistaina alkuillasta.

Naistenklinikan jätehuoneessa sunnuntai-iltana syttyneen tulipalon jälkeen viisi Naistenklinikan osastoa oli kokonaan tai osittain pois käytöstä. Savusta kärsineillä osastoilla vuodepaikkoja on yhteensä noin 70.

Palo aiheutti kymmenien ihmisten evakuoinnin. Tulen sammutus kesti noin tunnin.

Maanantaina Naistenklinikalla hoidettiin riskisynnytykset ja kiireelliset leikkaukset.

Poliisi kertoi maanantaina, ettei tulipaloon epäillä liittyvän rikosta. Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.